Mitä eroa on hyvyydellä ja vanhurskaudella?

JEHOVA JUMALA ilmaisee hyvyyttä ja vanhurskautta täydellisesti. Psalmissa 145:7 sanotaan hänen palvojistaan: ”Heidän puheensa pulppuaa hyvyytesi runsautta, ja vanhurskautesi tähden he huutavat ilosta.” Myös joissakin muissa raamatunkohdissa hyvyys ja vanhurskaus mainitaan samassa tekstiyhteydessä (Sananl. 2:9). Onko näillä ominaisuuksilla sitten jotain eroa?

Hyvyys voidaan määritellä moraaliseksi oivallisuudeksi. Se on läpeensä kunnollista, vailla kaikkea pahuutta ja turmelusta. Se on myönteinen ominaisuus, joka ilmenee hyvien ja hyödyllisten tekojen tekemisenä toisille. Yleisimmät Raamatussa vastineella ”hyvä” käännetyt sanat ovat heprealainen tōv ja kreikkalainen a·ga·thosʹ.

Raamatussa ”vanhurskaudeksi” käännettyihin heprean sanoihin tse ʹdeq ja tseda·qahʹ sekä kreikkalaiseen sanaan di·kai·o·sy ʹnē sisältyy puolestaan ajatus ’oikeamielisyydestä’ ja ’rehtiydestä’. Ne ilmaisevat mittapuun tai normin, jonka perusteella voidaan määrittää, mikä on oikeamielistä. Sanalla ”vanhurskaus” onkin jossain määrin oikeudellinen vivahde. Se ei kuitenkaan viittaa vain oikeudenmukaisuuteen yleensä vaan nimenomaan Jumalan asettamaan normiin.

Kiinnostavaa kyllä apostoli Paavali näyttää tekevän eron hyvyyden ja vanhurskauden välillä, kun hän Kristuksen uhrikuolemasta puhuessaan sanoo: ”Tuskin kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan ihmisen puolesta; hyvän ihmisen puolesta ehkä joku uskaltaakin kuolla. Mutta Jumala suosittelee omaa rakkauttaan meille siinä, että Kristus kuoli puolestamme ollessamme vielä syntisiä.” (Room. 5:7, 8.) Ihmistä voidaan sanoa ”vanhurskaaksi”, jos hän täyttää velvollisuutensa, on oikeudenmukainen, puolueeton ja rehellinen eikä syyllisty väärintekoon tai moraalittomuuteen – on siis tunnettu oikeamielisyydestään ja nuhteettomasta käytöksestään.

Paavalin sanat viittaavat kuitenkin siihen, että ”hyvä” ihminen olisi jollain tavoin parempi. Jotta ihminen olisi ”hyvä”, hän ei tietenkään voisi olla epävanhurskas tai epäoikeudenmukainen. Silti jotkin ominaisuudet erottavat hänet ensisijaisesti ”vanhurskaana” tunnetusta ihmisestä. ”Hyvää” vastaava kreikkalainen sana osoittaa, että hyvyytensä takia huomionarvoinen eli huomattava ihminen on hyväntahtoinen ja hyvää tekevä. Hän ei ole kiinnostunut pelkästään sen tekemisestä, mitä oikeus vaatii. Hän menee pitemmälle, koska hän haluaa osoittaa huomaavaisuutta toisia kohtaan ja pyrkii hyödyttämään ja auttamaan heitä. (Matt. 12:35; Luuk. 6:9, 33, 35, 36; Apt. 14:17; 1. Tess. 5:15.)

Paavalin viesti on siis ilmeisesti se, että vaikka ”vanhurskaana” tunnettu voikin saada osakseen toisten kunnioituksen ja jopa ihailun, hän ei ehkä vetoa heidän sydämeensä niin voimakkaasti, että saisi jonkun kuolemaan puolestaan. Mutta ”hyvä” ihminen, joka on lämmin, avulias, huomaavainen, armollinen ja aktiivisesti hyödyksi toisille, saa osakseen kiintymyksen. Tällaisen ihmisen hyvyys voi vaikuttaa sydämeen niin syvästi, että joku saattaa olla halukas kuolemaan hänen puolestaan.

Epäilemättä me kaikki haluamme jäljitellä Jehovaa ja ilmaista näitä molempia jumalisia ominaisuuksia – sekä hyvyyttä että vanhurskautta – mahdollisimman täydessä määrin.