Millaista on elää äärimmäisessä köyhyydessä?
ÄÄRIMMÄINEN köyhyys uhkaa elämän perusedellytyksiä. Tällainen köyhyys merkitsee sitä, ettei ole tarpeeksi ruokaa, vettä eikä polttopuita, saati kunnollista asuntoa, terveydenhuoltoa tai koulutusta. Tämä on todellisuutta miljardille ihmiselle maailmassa eli suunnilleen yhtä suurelle joukolle kuin Pohjois- ja Etelä-Amerikassa on asukkaita yhteensä. Silti harva länsieurooppalainen tai pohjoisamerikkalainen on koskaan tavannut äärimmäisessä köyhyydessä elävää ihmistä. Luodaanpa siksi lyhyt silmäys muutamaan tällaiseen perheeseen.
Mbarushimana asuu Ruandassa vaimonsa ja viiden lapsensa kanssa. Kuudes lapsi kuoli malariaan. Mbarushimana sanoo: ”Isäni täytyi jakaa maapalansa meidän kuuden lapsen kesken. Minun osuuteni oli niin pieni, että meidän piti muuttaa kaupunkiin. Vaimoni ja minä kannamme työksemme hiekka- ja kivisäkkejä. Kodissamme ei ole ikkunoita, ja vettä haemme poliisiaseman kaivosta. Tavallisesti syömme yhden aterian päivässä, mutta jos ei ole työtä, ei ole ruokaakaan koko päivänä. Lähden silloin yleensä ulos, sillä en kestä kuunnella, kun lapset itkevät nälästä.”
Victor ja Carmen korjaavat työkseen kenkiä syrjäisellä paikkakunnalla Boliviassa. He asuvat viiden lapsensa kanssa vuokrahuoneessa rapistuneessa savitiilitalossa, jonka katto vuotaa ja johon ei tule sähkövirtaa. Koulussa on niin paljon lapsia, että Victor teki itse pulpetin tyttärelleen, jotta tämä voisi olla mukana tunneilla. Pariskunta hakee polttopuuta ruoanlaittoon ja juomaveden keittämiseen kymmenen kilometrin päästä. Carmen kertoo: ”Meillä ei ole käymälää, joten käymme joella, jossa myös peseydytään ja jonne heitetään jätteitä. Lapset ovat usein sairaana.”
Francisco ja Ilídia asuvat Mosambikin maaseudulla. Viidestä lapsesta on jäljellä neljä, sillä yksi kuoli malariaan, kun sairaala ei ottanut häntä hoitoon. Perhe kasvattaa riisiä ja bataattia pienellä maatilkullaan, josta riittää ravintoa kolmeksi kuukaudeksi vuodessa. Francisco sanoo: ”Joskus ei tule sadetta tai varkaat vievät sadon, joten saadakseni vähän lisää rahaa käyn kaatamassa bambuja ja myyn niitä rakennuspuuksi. Polttopuun haemme savannilta parin tunnin kävelymatkan päästä. Vaimoni ja minä tuomme kumpikin oman kantamuksemme; toinen käytetään viikon ruoanlaittoon ja toinen myydään.”
Monien mielestä on todella epäoikeudenmukaista ja väärin, että maailmassa joka seitsemäs joutuu elämään samalla tavoin kuin Mbarushimana, Victor ja Francisco, kun taas miljardeja muita ympäröi ennennäkemätön vauraus. Jotkut ovat yrittäneet korjata asiaa. Seuraavassa kirjoituksessa tarkastelemme heidän ponnistelujaan ja tavoitteitaan.
[Kuva s. 2, 3]
Carmen hakemassa vettä kahden lapsensa kanssa.