He pysyivät lujina natsivainoissa

JEHOVAN TODISTAJIEN peloton nuhteettomuus natsi-Saksassa on jyrkkä vastakohta kristikunnan kirkkojen omaksumalle asenteelle. Historian professori John Weiss panee tämän merkille kirjassaan Ideology of Death. Hän kirjoittaa:

”Vuonna 1934 evankelinen kirkko vaati, että natseihin täytyy ’luterilaisuudessa suhtautua myönteisesti’, ja kiitti ’Herraa Jumalaa’ siitä, että hän antoi saksalaisille ’hurskaan ja luotettavan valtiaan’. – – Muuan protestanttinen piispa kirjoitti kirkkonsa papeille, että ’Jumala on lähettänyt – – [Hitlerin] luoksemme’.” Weiss jatkaa: ”Saksan metodistikirkko – – oli piispa Dibeliuksen kanssa samaa mieltä siitä, että Hitler oli pelastanut Saksan uhkaavalta bolševikkivallankumoukselta ja tuonut rauhan ja vakauden – –. Mormonikirkko ilmoitti kirkkonsa jäsenille, että Hitlerin vastustaminen olisi vastoin mormonien lakia.” Ja hän jatkaa: ”Katolilaisille kerrottiin, että heidän pyhä velvollisuutensa oli olla kuuliaisia uudelle valtiolle, eikä tätä velvollisuutta koskaan peruttu, ei edes sen jälkeen, kun papit saivat tietää idässä tapahtuneista äärimmäisistä kauheuksista.”

Mutta mitä voidaan sanoa Jehovan todistajista? Professori Weiss korostaa, että ”ryhmänä vain Jehovan todistajat vastustivat natseja”. Tuhansia heistä vangittiin, jatkaa professori Weiss. ”Silti kuka tahansa keskitysleiriin lähetetty todistaja olisi voitu vapauttaa, jos hän olisi vain allekirjoittanut paperin, jossa hän sanoo luopuvansa uskostaan.”

Professori Weiss huomauttaa Jehovan todistajien nuhteettomuudesta: ”Heidän esimerkkinsä havainnollistaa sitä, miten ainutlaatuisen sitkeä ja vaikuttava varhaiskristillisyyden voima oli ennen kuin laitostuminen ja yhteiskunnallisiin asioihin sotkeutuminen tukahduttivat halun elää siten, ettei tingi periaatteistaan. Muuan protestanttipappi kirjoittikin heistä, että ’nämä herjatut ja pilkatut ihmiset eivätkä suuret kirkot olivat niitä, jotka seisoivat ensimmäisinä natsipaholaisen raivoa vastaan ja jotka rohkenivat nousta vastarintaan uskonsa mukaan’.”