”Missä muuten kirkkonne on?”
MOSAMBIKILAISILLE Jehovan todistajille esitetään usein tämä kysymys. Rehellisesti sanottuna siihen on näihin aikoihin saakka ollut vaikea vastata, koska Jehovan todistajat tunnustettiin laillisesti tässä maassa vasta vuonna 1991. Sen vuoksi ei voitu käyttää selvästi tunnistettavia, vakituisia palvontapaikkoja.
Tilanne kuitenkin muuttui 19. helmikuuta 1994. Tuona helteisenä, aurinkoisena päivänä vihittiin ensimmäiset kaksi valtakunnansalia, jotka Mosambikiin on koskaan rakennettu. Nämä erinomaiset kokouspaikat sijaitsevat Beiran satamakaupungissa, joka on suunnilleen Mosambikin rannikon puolivälissä, ja niiden vihkiäisiin tuli yhteensä 602 henkeä. Saleja käyttävät tuon kaupungin kolme seurakuntaa.
Koko hanke perustuksen laskemisesta rakennusten viimeistelyyn asti vaati vuoden ja kaksi kuukautta kovaa työtä. Monesti naapurimaasta Zimbabwesta tuli vähintään 30 vapaaehtoista työntekijää ahertamaan rinta rinnan paikallisten todistajien kanssa. Koska heitä kaikkia ei voitu majoittaa Beiran lähetyskotiin, jota käytettiin hankkeen tukikohtana, jotkut asuivat teltoissa kodin ympärillä viikonloppuisin ja toisinaan useita viikkojakin yhteen menoon.
Massamban ja Munhavan seurakuntien valtakunnansalin tontti sijaitsee Beiran pääkadun varrella. ”Kiireisenä päivänä, jolloin työ eteni hyvää vauhtia ja edistyminen oli silminnähtävää, oli tipalla, ettei sattunut onnettomuuksia, kun ohi ajavien autojen kuljettajat tuijottivat valtakunnansalia ja miltei unohtivat rattinsa”, sanoi eräs lähetystyöntekijä. Monet pysähtyivätkin katsomaan työntekoa, ja erityisen suuren vaikutuksen heihin teki se, että erirotuiset ihmiset työskentelivät yhtenä miehenä.
Hankkeen toteutuminen vaati paljon suunnittelu- ja järjestelytyötä. Päinvastoin kuin monilla rakennustyömailla tässä osassa maailmaa, jossa on pulaa tarvikkeista ja varoista, valtakunnansalien rakentaminen ei pysähtynyt hetkeksikään tarvikkeiden puutteen vuoksi. Kerran olisi pitänyt saada 800 säkillistä sementtiä, ja ainoassa paikassa, josta sitä olisi saanut, ei ollut tarvittavia säkkejä sen pakkaamiseksi. Veljet ottivat yhteyttä pääkaupungissa Maputossa sijaitsevaan Vartiotorni-seuran haaratoimistoon, ja säkit lähetettiin lentokoneella, vietiin sementtitehtaalle ja täytettiin. Työt jatkuivat keskeytymättä.
Kun erään toisen kerran oltiin asentamassa kattotuoleja, teräspalkit loppuivat kesken. Koska terästä oli erittäin hankala saada, rakennukseen tarvittava teräs oli tuotu 600 kilometrin päästä! Muuan työntekijä meni erään sivustakatsojan luo ja kysyi, tietäisikö tämä, mistä he voisivat saada terästä, jotta työ saataisiin valmiiksi. Mies vastasi: ”Olen seissyt tässä toista tuntia, eikä se ole voinut olla sattuma. En voi muuta kuin ihailla sitä, millaista työtä te teette ja millainen henki täällä vallitsee. Minulla on juuri teidän tarvitsemaanne terästä, ja antaisin sen teille mielihyvin lahjaksi.” Tarjous osoittautui erittäin tervetulleeksi.
Monet tarkkailijat ihmettelivät, mikä suuri rakennusyhtiö hankkeen takana oli. Työntekijät olivat tietenkin hyvin mielissään voidessaan kertoa, että he olivat Jehovan todistajia, jotka olivat tulleet talkoisiin. Mikä tarkkailijoita hämmästytti erityisesti? ”Te olette yksimielisiä”, sanoi eräs. ”Vaikka kuulutte eri rotuihin, työskentelette yhdessä kuin veljet.” Monet tulivatkin sen johdosta pyytämään raamatuntutkistelua. Se on vaikuttanut myös kokouksiin. Esimerkiksi Mangan seurakunnan kokouksissa käy väkeä keskimäärin yli kaksi kertaa enemmän kuin seurakunnassa on todistajia.
Uudet valtakunnansalit ovat todella auttaneet paikallisia julistajia suuresti. Useimmat heistä kokoontuivat aiemmin joko alkeellisissa rakennuksissa, joiden katto oli kyhätty ruohosta tai muutamasta peltilevystä, tai takapihalla tai jonkin yksityiskodin pienessä huoneessa. Usein he kastuivat sateella mutta kävivät silti kokouksissa uskollisesti. Kymmenien vuosien ajan mosambikilaiset todistajat eivät tunteneet muunlaisia ”valtakunnansaleja”. Veli Caetano Gabriel, yksi Massamban seurakunnan vanhimmista, julisti: ”Olemme kiitollisia niille ympäri maapalloa asuville veljillemme, jotka myötävaikuttivat tämän hankkeen toteutumiseen.” Eräs nuori todistaja muistelee: ”Ollessamme Caricossa (”uudelleenkoulutusleireillä” joille Jehovan todistajat oli suljettu likimain 12 vuodeksi) meillä oli tapana sanoa, että kun pysymme uskollisina, Jehova palkitsee meidät. Uusi valtakunnansali on palkinto Jehovalta.” Heidän sanoistaan huokuu syvä kiitollisuus ja päättäväisyys ylistää Jehovaa.
Moniin nuoriin, jotka olivat mukana rakennustöissä, tarttui tienraivaushenki, ja jälkeenpäin he ryhtyivät vakituisiksi tienraivaajiksi. Nuori Isabel, joka palvelee vakituisena tienraivaajana Mangan seurakunnassa, totesi katseltuaan hohtavan puhdasta valtakunnansalia päivää ennen vihkiäisiä: ”Minun mielestäni tämä on Beiran kaupungin kaunein paikka. Täällä oleminen tuo minulle kaikkein eniten iloa.” Lähetystyöntekijä Adão Costa selitti, että paikalliset viranomaiset olivat olleet hyvin yhteistyöhaluisia antaessaan luvan erikoisjärjestelyihin tavaran tuomiseksi maahan, koska he tiesivät todistajien olevan rehellisiä. Sitten hän lisäsi: ”Vaikka väsyimmekin melkoisesti, oli ilo nähdä kaiken tämän työn hedelmät, jotka tuovat kunniaa ja ylistystä Jehovalle.”
Aina kun joku ystävällinen beiralainen nyt kysyy: ”Missä muuten kirkkonne on?”, todistajat neuvovat hänet jommankumman uuden valtakunnansalin luo ja vastaavat esimerkiksi: ”Se on kansainvälisen tien, Avenida Acordo de Lusakan, varrella suoraan neljännen yksikön poliisiasemaa vastapäätä.” Sitten he lisäävät yhden korjauksen: ”Joskaan se ei ole kirkko. Se on valtakunnansali!”
[Kartta/Kuvat s. 20]
AFRIKKA
Mosambik
Beira
Maputo
[Lähdemerkintä]
Kartta: Mountain High Maps® Copyright © 1995 Digital Wisdom, Inc.