Pieni mutta voimakas
KANADALAINEN nuorimies, Robert, vaelsi Euroopan halki etsien paikkaansa elämässä. Hän näki paljon sellaista, mikä sai hänet menettämään tulevaisuudentoivon.
Robertin istuessa eräässä kahvilassa Sevillassa Espanjassa hänelle ojennettiin Jehovan todistajien julkaisema traktaatti. Aluksi hän oli epäilevä. ”Luin sen siitä huolimatta”, hän sanoi. ”En osaa selittää, mutta minusta tuntui kuin jotain olisi loksahtanut paikoilleen. Olin nähnyt matkoillani monenlaista inhimillistä ahdinkoa ja epäonnistumista, ja olin turhautunut siihen, etten pystynyt muuttamaan asioita. Luettuani traktaatin jäin pohtimaan, olisiko mahdollista, että tulisi tällainen ’uusi maailma’. Tulin siihen tulokseen, että ehkä se olisi mahdollista.”
Saatuaan uutta toivoa Robert kirjoitti Jehovan todistajien Kanadan-toimistoon ja pyysi jotakuta käymään luonaan hänen palattuaan kotiin ja auttamaan häntä ymmärtämään Raamattua.
Puhuttu sana on epäilemättä voimakas. Mutta älkäämme koskaan aliarvioiko painetun sanoman voimaa. Olivatpa Raamattuun perustuvat julkaisut miten pieniä tahansa, niissä on paljon vetovoimaa. Ne koskettavat mieltä ja sydäntä ja antavat varman toivon tulevaisuudesta. (Heprealaisille 4:12.)