Lukijoiden kysymyksiä
Jumala varoitti Kainia sanomalla, että synti väijyi ovella ja sen halu oli häneen, mikä näyttää viittaavan petoeläimeen ja sen saaliiseen (1. Mooseksen kirja 4:7). Miksi käytettiin tällaista ilmausta, jos eläimet olivat kasvissyöjiä ennen vedenpaisumusta?
Mooseksen kirjoissa on joitakin jakeita, joissa mainitut asiat tai historian vaiheet eivät tuntuisi millään sopivan historialliseen taustaansa.
Esimerkiksi 1. Mooseksen kirjan 2:10–14:ssä mainitaan maantieteellisiä yksityiskohtia Eedenin puutarhasta. Mooses kirjoitti, että yksi joki juoksi ”Assurin editse”. Assyrian maa sai kuitenkin nimensä Assurista, Seemin pojasta, joka syntyi vedenpaisumuksen jälkeen (1. Mooseksen kirja 10:8–11, 22; Hesekiel 27:23; Miika 5:5). Täsmällisessä, henkeytetyssä kertomuksessaan Mooses käytti ilmeisesti sanaa ”Assur” vain viitatakseen seutuun, joka oli hänen lukijoilleen tuttu.
Tarkastellaanpa toista 1. Mooseksen kirjan alkuluvuista otettua esimerkkiä. Sen jälkeen kun Aadam ja Eeva olivat tehneet syntiä ja heidät oli karkotettu puutarhasta, Jehova esti heitä palaamasta sinne. Miten? 1. Mooseksen kirjan 3:24:ssä sanotaan: ”Hän karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan vartioitsemaan elämän puun tietä.” Pane merkille ”leimuava miekka”. Keksikö Jumala miekan?
Meidän ei tarvinne päätellä, että rakkaudellinen Luojamme olisi tehnyt ensimmäisen miekkana tuntemamme esineen. Aadam ja Eeva näkivät jonkin leimuavan esineen kääntyilevän enkelien edessä. Mikä se tarkalleen ottaen oli? Siihen aikaan kun Mooses kirjoitti 1. Mooseksen kirjan, miekat olivat yleisesti tunnettuja ja niitä käytettiin sodassa (1. Mooseksen kirja 31:26; 34:26; 48:22; 2. Mooseksen kirja 5:21; 17:13). Kun siis Mooses puhui ”leimuavasta miekasta”, se auttoi hänen lukijoitaan muodostamaan jonkinlaisen mielikuvan siitä, mitä Eedenin sisäänkäynnin luona oli. Se mitä Mooseksen päivinä tiedettiin, helpotti tällaisten asioiden ymmärtämistä. Mooseksen käyttämien ilmausten on myös täytynyt olla täsmällisiä, onhan Jehova sisällyttänyt ne Raamattuun (2. Timoteukselle 3:16).
Entä mitä sitten on sanottava 1. Mooseksen kirjan 4:7:stä? Siinä Jumala varoitti Kainia: ”Eikö niin: jos teet hyvin, voit kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä!” Kuten edellä todettiin, tämä ilmaus näyttää välittävän mielikuvan nälkäisestä petoeläimestä, joka väijyy iskeäkseen kyntensä saaliiseensa ja syödäkseen sen.
Raamatun todisteet viittaavat kuitenkin siihen, että Aadam ja Eeva olisivat eläneet rauhassa kaikkien eläinten kanssa. Jotkin luontokappaleet ovat saattaneet viihtyä melko hyvin ihmisten lähellä, jopa hyötyä tuosta läheisyydestä. Toiset eläimet olivat villieläimiä, jotka luonnostaan hakeutuivat kauas ihmisasutuksesta. (1. Mooseksen kirja 1:25, 30; 2:19.) Raamatussa ei kuitenkaan anneta ymmärtää, että mitkään eläimet olisivat saalistaneet muita eläimiä tai ihmisiä. Jumala antoi alun perin nimenomaan kasvit sekä eläinten että ihmisten ravinnoksi. (1. Mooseksen kirja 1:29, 30; 7:14–16.) Tilanne muuttui vasta vedenpaisumuksen jälkeen, kuten 1. Mooseksen kirjan 9:2–5:ssä osoitetaan.
Miten sitten oli 1. Mooseksen kirjan 4:7:ssä olevan Jumalan varoituksen laita, jonka hän antoi Kainille? Kuvaus väijyvästä pedosta, joka on valmiina hyppäämään saaliinsa kimppuun, on varmasti ollut helppo ymmärtää Mooseksen päivinä, ja mekin ymmärrämme sen. Mooses on saattanut taas käyttää ilmausta, joka sopi vedenpaisumuksen jälkeisessä maailmassa eläville lukijoille. Vaikkei Kain olisikaan koskaan nähnyt sellaista eläintä, hän olisi voinut ymmärtää tuon varoituksen, jossa verrattiin hänen syntistä haluaan nälkäiseen, saaliinhimoiseen petoon.
Ennen kaikkea seuraavien tärkeiden seikkojen tulisi tehdä meihin syvä vaikutus: Jumala oli huomaavainen varoittaessaan Kainia; neuvot kannattaa ottaa nöyrästi vastaan; kateus voi turmella ihmisen todella helposti; ja meidän tulee suhtautua hyvin vakavasti varoituksiin, joita Jumala on sisällyttänyt Raamattuun meitä varten (2. Mooseksen kirja 18:20; Saarnaaja 12:12; Hesekiel 3:17–21; 1. Korinttolaisille 10:11; Heprealaisille 12:11; Jaakob 1:14, 15; Juudas 7, 11).