Kun kuolema riistää jonkun omaisen

”VUONNA 1981 äitini kuoli syöpään. Hän oli ottoäitini. Hänen kuolemansa sattui minuun ja ottoveljeeni erittäin kovasti. Olin silloin 17-vuotias ja veljeni oli 11-vuotias. Kaipasin äitiäni suunnattomasti. Minut oli kasvatettu katolilaiseksi, ja koska minulle oli opetettu, että hän oli nyt taivaassa, halusin riistää oman elämäni saadakseni olla hänen luonaan. Hän oli paras ystäväni.” – 25-vuotias Roberta.

Oletko koskaan kokenut mitään samankaltaista? Jos olet, tiedät omasta kokemuksestasi, miten suuren tuskan omaisen menettäminen aiheuttaa? Tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta, että kuolemalla on valta riistää sinulta joku jota rakastat. Ja kun niin tapahtuu, ajatus siitä, ettet voi enää koskaan puhua omaisellesi, nauraa hänen kanssaan tai halata häntä, voi tuntua erittäin vaikealta kestää. Ja kuten Robertan sanat osoittavat, tuota tuskaa ei poista se, että omaisesi sanotaan olevan nyt taivaassa.

Entä miltä sinusta tuntuisi, jos tietäisit, että sinun on mahdollista saada omaisesi takaisin lähitulevaisuudessa, ei taivaassa, vaan juuri täällä maan päällä rauhallisten ja vanhurskaiden olosuhteiden vallitessa? Ja entä jos saisit lisäksi tietää, että silloin ihmiset voivat odottaa nauttivansa täydellisestä terveydestä kuolematta koskaan? ’Varmasti pelkkää toiveajattelua’, saatat sanoa.

Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla Jeesus Kristus kuitenkin julisti rohkeasti: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, on tuleva elämään, vaikka hän kuoleekin.” (Johannes 11:25) Se oli lupaus siitä, että kuolleet tulevat jälleen elämään – mikä todella sykähdyttävä odote!

Ehkä kuitenkin pohdit: ’Onko olemassa järkevää perustetta uskoa tuollaiseen lupaukseen? Miten voin olla varma siitä, ettei se ole pelkkää toiveajattelua? Ja jos tuohon lupaukseen uskomiselle on olemassa perusteet, mitä tuon lupauksen toteutuminen mahtaisi merkitä minulle ja omaisilleni?’ Käsittelemme sitä ja muita kysymyksiä seuraavassa kirjoituksessa.