Onko pelko aina pahaksi?

SE VOI viedä onnellisuuden ja tukahduttaa toivon. Sitä on kutsuttu myrkyksi mielelle, järjen tuhoojaksi, ja sen on sanottu olevan tuhoisampaa kuin pahinkaan ruumiillinen sairaus. Pelko on tosiaan voimakas tunne. Mutta onko se aina pahaksi?

Kuvittelehan ajavasi autolla pitkin sinulle outoa tietä. Tie kiipeää ylös vuorenrinnettä ja alkaa mutkitella ja kiemurrella. Vähitellen ilta pimenee, ja alkaa hiljalleen sadella lunta. Autosi luisuu hieman, ja käsität olevasi jo niin korkealla, että tie on käymässä jäiseksi.

Sinun täytyy olla hyvin varuillasi. Samalla kun selvität varovaisesti kunkin jäisen kaarteen, ymmärrät, miten helposti saattaisit menettää auton hallinnan iljanteisella tienpinnalla ja syöksyä reunan yli rotkoon. Lisäksi sinulla ei ole aavistustakaan, mitä muita vaaroja pimeys varjoihinsa kätkee. Tällaisia asioita pohtiessasi suutasi kuivaa ja sydämesi hakkaa hieman nopeammin. Olet täysin valveilla. Kaikki aikaisemmat ajatukset ovat tipotiessään, ja nyt mielesi on täysin keskittynyt auton pitämiseen tiellä ja onnettomuuden välttämiseen.

Lopulta tie laskeutuu alemmaksi. Sen varrella on taas katuvalot, eikä tienpinta ole enää jäinen. Vähitellen jännittyneisyytesi laukeaa. Rentoudut ja huokaiset helpotuksesta. Pelkäsit aivan turhan takia!

Mutta oliko se turhaa? Ei oikeastaan. Kohtuullinen jännittyneisyys tuollaisessa tilanteessa on normaali reaktio. Se tekee meidät valppaiksi, saattaa meidät varuilleen. Terve pelko voi estää meitä tekemästä jotakin harkitsematonta ja vahingoittamasta itseämme. Pelko ei siis aina ole järjen tuhooja tai myrkkyä mielelle. Joissakin olosuhteissa se voi olla jopa hyödyllistä.

Raamattu puhuu pelosta ja kiinnittää huomiomme kahdenlaiseen pelkoon. Toinen niistä tosiaankin on myrkkyä mielelle. Mutta toinen on paitsi normaalia ja tervettä, myös välttämätöntä pelastumisellemme. Mitkä nämä kaksi erilaista pelkoa ovat? Ja miten voimme oppia kehittämään toista ja samalla karttamaan toista? Näitä seikkoja käsitellään seuraavassa kirjoituksessa.