Onko rukoileminen vaivan arvoista?

PERJANTAINA 31. toukokuuta 1985 pyyhälsi tornadojen sarja Kanadassa läpi Ontarion eteläosan. Pienessä Grand Valleyn kylässä asuva pappi katseli avuttomana, kun raivoava tuuli repi hänen asuntonsa katon irti. Lehtien mukaan hän ”näki rinta rinnan ihmeitä ja murhenäytelmiä todistaessaan luonnon hallitsemattoman raivon”.

Varmasti kahden pyörremyrskyissä surmansa saaneen omaiset ja ystävät pitivät niitä hirvittävänä onnettomuutena. Samoin ajattelivat ne yli 1 000 uhria, jotka jäivät noiden tuhoisien pyörremyrskyjen vuoksi kodittomiksi. Toisaalta monet niistä, jotka täpärästi välttivät kuoleman tai vakavan loukkaantumisen, kutsuvat pelastumistaan ”ihmeeksi”. Ron ja hänen työtoverinsa olivat kaksi heistä. He pääsivät suojaan toimistorakennuksensa vahvimpaan osaan vain neljän sekunnin varoitusajalla. Kuvailtuaan ihmeellistä pelastumistaan kuolemalta Ron sanoi: ”Uskoin kyllä Jumalaan aikaisemminkin, mutta nyt uskon Häneen varmasti.”

On sanottu, että yllättävän, odottamattoman onnettomuuden hetkellä ’harvat, jos ketkään, ovat ateisteja’. Ja jos sellaisessa tilanteessa on vain tarpeeksi aikaa, niin silloin rukoillaan hartaasti suojelusta ja pelastusta.

Sunnuntaina 21. heinäkuuta 1985 yli sata miestä, naista ja lasta oli kokoontunut valtakunnansaliinsa palvomaan Sydneyssä Australiassa. Jumalaa ylistävän laulun jälkeen esitettiin rukous koko seurakunnan puolesta. Kun sananpalvelija oli pitänyt 15 minuutin ajan raamatullista puhettaan tuona sunnuntaiaamuna, pommiräjähdys rikkoi äkkiä rauhan, haavoitti vakavasti puhujaa, tappoi salin etuosassa istuneen miehen ja aiheutti sen, että yli 40 henkeä piti viedä sairaalaan.

[Tekstiruutu/Kuva s. 3]

Onko rukoilemisella merkitystä?

Molemmat juuri kerrotut tapaukset, joista toista kutsuttiin ”luonnon hallitsemattoman raivon” ilmaukseksi ja toinen oli rikollinen teko, herättävät kysymyksiä rukoilemisen arvosta. Mitä arvoa rukoilemisella on? Onko siitä todellista hyötyä? Onko rukoileminen vaivan arvoista?