Lukijoiden kysymyksiä

◼ Onko oikein, että se, joka vihkii elämänsä Jehova Jumalalle, sanoo vihkiytymistään juhlalliseksi lupaukseksi?

Ihmisten, jotka alkavat rakastaa tosi Jumalaa ja jotka päättävät palvella häntä täysin määrin, pitäisi vihkiä elämänsä Jehovalle ja tulla sitten kastetuiksi. Vaikka Raamattu ei sanokaan kristillistä vihkiytymistä ”juhlalliseksi lupaukseksi”, ei tuon ilmauksen käytössä näytä olevan mitään sopimatonta.

Kirja Aid to Bible Understanding (Raamatun ymmärtämisen opas) selittää, että raamatullisessa mielessä tuo ilmaus tarkoittaa ”juhlallista lupausta tehdä jokin työ, antaa jokin uhri tai lahja tai ryhtyä johonkin virkaan tai asemaan; joko myönteistä tai kielteistä sitoumusta”. Joihinkin Raamatussa mainittuihin juhlallisiin lupauksiin liittyi sitoumus toimia tietyllä tavalla, jos Jumala ensiksi tekisi jotakin. Esimerkiksi 4. Mooseksen kirjan 21:2:ssa kerrotaan: ”Silloin Israel teki lupauksen Herralle ja sanoi: ’Jos sinä annat tämän kansan minun käsiini, niin minä vihin sen kaupungit tuhon omiksi.’” (1. Mooseksen kirja 28:20–22; Tuomarien kirja 11:30–39) Se, että kristitty vihkii elämänsä Jumalalle, ei varmastikaan ole sellainen ehdollinen lupaus. Hän ei ikään kuin sano: ’Jos sinä Jehova teet minut onnelliseksi ja annat minun menestyä nyt ja takaat minulle ikuisen elämän uudessa asiainjärjestelmässä, lupaan palvella sinua koko elämäni.’

Raamattu esittää, että jotkin lupaukset olivat vapaaehtoisia ja ne annettiin pyytämättä. Wilsonin Vanhan testamentin sanoja käsittelevässä kirjassa (Old Testament Word Studies) sanotaan niiden yhteydessä käytetystä heprealaisesta sanasta: ”[na·darʹ] luvata juhlallisesti, ts. luvata vapaaehtoisesti antaa tai tehdä jotakin; perusajatuksena on syrjään paneminen.” Ihminen tekee siis vapaaehtoisesti juhlallisen lupauksen Jumalalle. Voidaanko siksi päätellä, että Jeesuksen vihkiytyneeksi, kastetuksi opetuslapseksi tulemiseen ei liittyisi juhlallista lupausta, koska Jumalahan vaatii vihkiytymistä kaikilta, jotka haluavat hänen hyväksymyksensä?a

Se että Jehovalla on tiettyjä vaatimuksia yksilöille, joista tulee hänen ystäviään, ei merkitse sitä, ettei asiaan liittyisi henkilökohtainen valinta. Mooses käski israelilaisia: ”Minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi eläisitte.” (5. Mooseksen kirja 30:19, 20; Psalmi 15:1–5; vrt. Joosua 24:15; 1. Kuningasten kirja 18:21.) Muista Jeesuksen sanat: ”Tulkaa minun luokseni kaikki, jotka uurastatte ja olette kuormitettuja, niin minä virvoitan teidät. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja tulkaa minun opetuslapsikseni, sillä minä olen lempeämielinen ja nöyrä sydämeltä, niin te saatte virvoituksen sielullenne.” (Matteus 11:28, 29) Onko tämä mielivaltainen vaatimus, vai onko se kutsu, johon voi vastata vapaaehtoisesti?

Jeesus syntyi Jumalalle vihkiytyneeseen kansaan, monet hänen elämänsä ja kuolemansa piirteistä oli päätetty ennakolta ennustuksissa, ja Jumala valmisti Jeesukselle ruumiin uhria varten. Silti Kristuksen vapaaehtoinen päätös tarjoutua erikoispalvelukseen heijastuu hänen sanoissaan: ”Silloin minä sanoin: ’Katso! Olen tullut (kirjakääröön on kirjoitettu minusta) tekemään sinun tahtosi, oi Jumala.’” (Heprealaisille 10:5–10) Samoin jokaisen yksilön täytyy tehdä henkilökohtainen päätös tulla vihkiytyneeksi, kastetuksi kristityksi.

Lisäksi kristityt ymmärtävät nykyään, että sen kaltaisia ilmauksia kuin ”juhlallinen lupaus” käytetään muuallakin kuin Raamatussa. Jehovan todistajien valtakunnansaleissa vihityt parit ovat pitkän aikaa antaneet toisilleen juhlallisen avioliittolupauksen.b Tämä on sopusoinnussa ilmauksen ”juhlallinen lupaus” yleisen merkityksen kanssa.

Ei siis näytä olevan tarpeellista rajoittaa ilmauksen ”juhlallinen lupaus” käyttöä. Se, joka päättää palvella Jumalaa, voi olla sitä mieltä, että hänelle itselleen hänen varaukseton vihkiytymisensä merkitsee henkilökohtaista juhlallista lupausta – vihkiytymislupausta. Tässä tapauksessa se merkitsee elämän käyttämistä Jehovan palvelemiseen, Hänen tahtonsa tekemistä uskollisesti. Sellaisen yksilön tulisi suhtautua tähän vakavasti kuten psalmista, joka sanoi viitatessaan lupaamiinsa asioihin: ”Kuinka minä maksan Herralle kaikki hänen hyvät tekonsa minua kohtaan? Minä kohotan pelastuksen maljan ja huudan avukseni Herran nimeä. Minä täytän lupaukseni Herralle [”juhlalliset lupaukseni Jehovalle”, UM].” – Psalmi 116:12–14; ks. myös Psalmi 50:14.

[Alaviitteet]