Ensin tunnustus, sitten peruutus – miksi?
VIIME vuoden marraskuussa Bolognassa Italiassa pidetyn Italian piispojenkokouksen aikaan katolinen kirkko aloitti hyökkäyksen Jehovan todistajia vastaan. Puheessaan aiheesta ”Kristus Jumalamme ja Toivomme: kristityt Jehovan todistajien edessä” pappi Giovanni Marinelli väitti todistajien olevan ”vaara uskonnolle ja yhteiskunnalle”. Koska heidän määränsä on Italiassa nopeasti kasvanut katolilaisten keskuudessa, hän syytti todistajia siitä, että he ovat ’virus, joka iskee varsinkin kaikkein suojattomimpiin’.
Kaikille Italian hiippakunnille ja seurakunnille annettiin ohjeet ryhtyä aktiivisesti vastustamaan todistajia. Miten tämä tapahtuisi? Siten että jokaiseen kaupunkiin muodostettaisiin ryhmiä, jotka ”olisivat kiinnostuneita” todistajien toiminnasta voidakseen ”avata uskoviemme silmät”.
Miten tämä Jehovan todistajia vastaan aloitettu kampanja on sujunut? Muuan pappi kirjoitti Piario-seurakunnan lehdessä julkaistussa kirjeessä: ”Minä henkilökohtaisesti pidän Jehovan todistajista; voin tunnustaa sen aivan suoraan. Te kaikki voitte vapaasti ajatella toisin ja ehkä jopa julistaa minut kirkonkiroukseen. – – Minun tuntemani todistajat ovat käytökseltään moitteettomia, rakastettavia – – [ja] mitä vakuuttavimpia. Milloin me opimme ymmärtämään, että totuutta tulee esittää miellyttävästi ja ettei totuutta julistavien tarvitse olla puolisydämisiä, pahanhajuisia, epäsiistejä eikä nuhruisia?
”Lisäksi Jehovan todistajat tekevät kotikäyntejä. Kotona olet omassa ympäristössäsi, mikä on sinulle eduksi. – – Voit ojentaa kätesi ja ottaa oman Raamattusi – – kirjahyllystä ja tarkistaa, lainataanko jotakin jaetta oikein, saada siitä itse oikean käsityksen jne.
”Saanen vielä sanoa, että eniten minua kiehtoo Jehovan todistajissa heidän tuntemansa henkilökohtainen ’kutsumus’ – – sananpalvelukseen. Juuri tuon työn me olemme kauan sitten unohtaneet, mikä on aiheuttanut evankelioimisellemme sanomatonta vahinkoa. ’Kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?’ Minusta Jehovan todistajat näyttävät olevan ’täydellisiä’: eivät ainoastaan kotinsa, työnsä ja rentoutumisensa vaan myös oppiensa henkilökohtaisen tutkimisen suhteen ja siinä, miten he auttavat toisia ymmärtämään niitä. Mutta Jehovan todistajien hautajaisissapa vasta ’kuolenkin’ ihastuksesta. Jos vertaan niitä katolisiin hautajaisiimme, joissa vain vainaja on hiljaa, joissa kellään ei ole Raamattua kädessään voidakseen seurata yhdessä sen lukemista – –, niin millainen valo, millaiset rukoukset, millainen usko ja millainen tyyneys vallitsevatkaan todistajien hautajaisissa! Kuka tietää, pystynkö vastustamaan kiusausta lisätä testamenttiini seuraavan toivomuksen: ’Haluan Jehovan todistajien hautaavan minut.’ Kukapa tietää!
”Heidän johdantonsa ovat erittäin sopivia. Ehkä minusta tuntuu siltä siksi, että minäkin olen tyytymätön ja että ymmärrän heidän avoimet syytöksensä. He sanovat: ’Maailma jossa elämme on täynnä väkivaltaa ja moraalittomuutta.’ Tekeekö mielesi todistaa heidän väitteensä vääräksi? Minun ei tee. – – ’Yhtenä laajimmalle levinneistä ja vanhimmista uskonnoista katolinen kirkko on pääasiallisesti vastuussa tällaisesta rappeutumisesta.’ Haluatko esittää eriävän mielipiteesi? Minä en. He ovat mukavia ihmisiä, hyvin käyttäytyviä, – – tehtävälleen omistautuneita. Jehovan todistajilla on johdonmukaisuuden mukanaan tuoma rohkeus. He sanovat lopuksi: ’Jättäkää siis kirkkonne ja liittykää meihin.’
”Tajuan, että minun tapauksessani sen uskonnon hylkääminen, jonka olen tuntenut lapsuudesta saakka, ja jonkin toisen uskonnon omaksuminen olisi repivää. Mutta jos se olisi järkevää, niin miksi en ottaisi tuota askelta? Kun oikein ajattelen asiaa, niin uskonnon vaihtaminen ei ole lainkaan nöyryyttävää. – – Olisi nöyryyttävää jättää jokin uskonto ja päätyä tyhjiöön, katkaista ankkuriköysi ja jäädä ajelehtimaan päämäärättömästi. Entä jos olen pitänyt omaa pyykkiäni valkoisena vain siksi, etten ole nähnyt teidän pyykkiänne? Minusta tuntuu järkevältä valita parempi pesuaine, joka pesee valkoistakin valkoisemmaksi! Lähetystyöntekijöillähän on vain yksi ja ainoa tavoite: muuttaa ihmisten uskonto. – – Miksen minä vaihtaisi uskontoani, jos omatuntoni kehottaa minua tekemään niin, jos saarnaaja saa minut vakuuttuneeksi ja jos niin on kerran järkevää tehdä? Jos Jehovan todistajien uskonto on enemmän oikeassa – –, silloin liityn Jehovan todistajiin. – – Haluan tietää, ovatko Jehovan todistajat oikeassa.”
Kirjeensä lopuksi pappi tähdensi, ettei todistajien käyttämä Jumalan nimen muoto Jehova Jahven sijasta ole ”mikään syy minun menettää voimakasta mieltymystäni Jehovan todistajiin”. Miksi ei? ”Hehän ovat joka tapauksessa Jumalan todistajia, ja vain sillä on merkitystä!” hän lisää.
Jälkikirjoitus: Tämän papin kirje nostatti ilmeisesti myrskyn papillisen hierarkian ylemmissä piireissä. Kyseisen seurakunnan julkaisemassa lehdessä hän myöhemmin perui Jehovan todistajia koskevan lausuntonsa.