Rakkaus sai auttamaan
VARHAIN viime syyskuussa kaksi myrskyä kohtasi toisensa Korean yllä. Muutaman tunnin kuluessa joillakin alueilla satoi aivan kaatamalla yli 50 senttimetriä vettä. Seurauksena oli, että maata kohtasi pahin tulva 40 vuoteen. Yli 200 000 ihmistä jäi kodittomaksi, ja 181:n ilmoitettiin kuolleen tai kadonneen. Omaisuutta menetettiin miljoonien dollarien edestä, ja satovahinkoja oli mahdotonta edes arvioida.
Rankkasade alkoi perjantai-iltana ja jatkui koko lauantaipäivän. Hanjoen yläjuoksun kuusi patoa tulvi, ja joki paisui yli puoli metriä turvallisuusrajansa yli. Varhain sunnuntaiaamuna ilman mitään varoitusta sulkuportti petti, ja joen tulvavedet virtasivat ympäröivälle maaseudulle. Kun vedet iltaan mennessä alkoivat asettua, noin 60 000 ihmistä oli tällä alueella menettänyt kotinsa.
Tulva vahingoitti koko maata. Mutta pääkaupungissa, Söulissa, missä Jehovan todistajilla on 174 seurakuntaa, tuhot olivat suurimmat, varsinkin Mangwondongin ja Sungnaedongin seurakunnille kuuluvalla kahdella alueella. Yhteensä 130 noiden seurakuntien todistajaperhettä menetti kotinsa. Jehovan todistajat huolehtivat viipymättä ja vapaaehtoisesti kristittyjen tovereittensa tarpeista.
Vaikka puhelinlinjat olivat monilla alueilla poikki, viestejä alkoi tulla Vartiotorni-seuran haaratoimistoon. Noilla kahdella pahoin tuhoutuneella alueella asuvien todistajien auttamiseksi muodostettiin nopeasti kaksi komiteaa. Söulin matkustavia kierrosvalvojia neuvottiin ottamaan yhteyttä veljiin, jotta saataisiin selville, mitä he tarvitsivat ja mitä voitaisiin tehdä kahdella pahiten vahingoittuneella alueella olevien hyväksi.
Muiden alueiden kristityt saivat tietää vahingon laajuudesta television uutisselostuksista. He alkoivat soittaa haaratoimistoon tiedustellakseen, mihin heidän ahdingossa oleville veljilleen tarkoitetut lahjoitukset voitaisiin lähettää. (Myös Vartiotornin Japanin-haaratoimistosta soitettiin ja tarjottiin apua.) Rahalahjoituksia alkoi tulla kaikkialta maasta. Myös riisiä, makaronia ja muita ruokatarvikkeita sekä vaatteita ja huopia tarjottiin. Tapahtumapaikalla olleet komiteat jakoivat ne ripeästi. Veljet lahjoittivat niin anteliaasti, että pian Söulin toimiston täytyi ilmoittaa, ettei rahalahjoituksia enää tarvittu.
Sitten seurasi valtava siivoustyö. Kolmesataa todistajaa ilmoittautui vapaaehtoisiksi tähän työhön. Heidät lähetettiin pareittain jokaiseen kotiin auttamaan siivoamisessa ja kaiken saattamisessa kuntoon mahdollisimman nopeasti. Eräs vapaaehtoinen huomautti: ”Konventtiemme järjestelyissä saamamme valmennuksen perusteella me tiedämme, miten toimia yhteistyössä ja saada valmista aikaan.” Monet yhdyskunnassa asuvat järkyttyivät nähdessään joidenkin ihmisten käyttävän uhreja hyväkseen. Toisaalta he olivat hämmästyneitä pannessaan merkille todistajien rauhallisen, iloisen, anteliaan ja avuliaan asenteen jopa sellaisissa kauheissa olosuhteissa.
”Jälleen kerran on näytetty toteen”, sanoi eräs tapahtumapaikalla ollut todistaja, ”että onnettomuus voi hävittää aineellisen omaisuutemme nopeasti, mutta se ei voi viedä uskoamme.” Eräs todistajanainen sanoi silmissään ilon kyyneleet: ”Vaikka menetimmekin kaiken, emme ole avuttomia. Veljiemme lämmin rakkaus on antanut meille voimaa.”
Oli todellakin ihmeellistä nähdä rakkaus toiminnassa. Tapahtumapaikalla olleiden todistajien aloitekyky ja niiden välitön vastakaiku, ’jotka ovat sukua uskossa’, oli merkittävää. (Galatalaisille 6:10) Korean veljet rohkaistuivat suuresti tästä kokemuksesta. Hyvin järjestetty apu, jota niin rakkaudellisesti annettiin, sai heidät vakuuttuneiksi siitä, että sille on olemassa yksi ainoa selitys – rakkaus!