Onko kyse todellakin ”vain kohtalosta”?

”SILLÄ ei ole mitään merkitystä, kuka olet tai mitä teet”, sanoi surullinen mies. ”Sellaista sattuu.” Eräästä rakennuksesta pudonneet graniittimöhkäleet olivat iskeneet hänen ystävänsä kuoliaaksi. ”Se oli hänen kohtalonsa”, hän sanoi lopuksi murheellisena.

Mutta olemmeko me todellakin vain avuttomia pelinappuloita jonkin kohtaloksi kutsutun käsissä? Tämä kysymys on hämmentänyt ihmisiä jo vuosisatojen ajan – ja hyvästä syystä. Tilanne on juuri sellainen kuin Salomo kerran huomautti: ”Ei ole juoksu nopsain vallassa, ei sota urhojen, ei leipä viisaitten, ei rikkaus ymmärtäväisten eikä suosio taitavain vallassa.” (Saarnaaja 9:11) Mikä selittää tämän?

Salomo vastaa: ”Aika ja aavistamattomat tapahtumat kohtaavat heitä kaikkia.” (UM) Monet kuitenkin uskovat, että Jumala määrää heidän kohtalonsa. Monet kannattavat esimerkiksi 1500-luvulla eläneen teologin Jean Calvinin teoriaa ”ennaltamääräyksestä”. Muut papit olivat siihen asti väittäneet, että Jumala määrää ennalta jotkut yksilöt pelastukseen. Mutta Calvin teki tästä sen loogisen ja pelottavan johtopäätöksen, että myös kadotukseen joutuvat ihmiset on määrätty ennalta! Hän sanoi tämän olevan Jumalan decretum horribile eli ”hirvittävä säädös”.

Jotkut vastustivat sitä sanoen, että tuollaisen opinkappaleen mukaan Jumala olisi vastuussa synnistä. Mutta yrittäessään kumota erään hänen teoriaansa vastustaneen ”tyhjänpäiväisen ihmisen” väitteet Calvin vastasi närkästyneenä: ”Tuo onneton miesparka ei tajua, että kun hän tarttuu vääriin verukkeisiin puolustaakseen Jumalan oikeudenmukaisuutta, hän samalla kaivaa maata hänen valtansa alta.” Calvinista tuntui käsittämättömältä sellainen ajatus, ettei kaikkivaltiaalla Jumalalla olisi täydellistä ennaltatietämystä.

Ennaltamääräykseen tai kohtaloon uskominen vaikuttaa pakostakin varsin syvällisesti ihmisen elämäntapaan. Mutta opettaako Raamattu todella, että me olemme ennalta määrätyn tulevaisuuden vankeja, että me olemme vain ”kohtalon” uhreja?