Lukijain kysymyksiä
◼ Pidetäänkö henkilöä, josta tulee Jehovan todistaja, aina sellaisena?
Ei, Jehovan todistajat eivät ole sellaisten uskontokuntien kaltaisia, jotka ajattelevat: ’Kerran jäsen, aina jäsen.’ On pieni määrä sellaisia yksilöitä, jotka päättävät erota kristillisestä seurakunnasta tai jotka erotetaan katumattomina väärintekijöinä.
Erään kerran monet opetuslapset jättivät Jeesuksen eivätkä ”enää vaeltaneet hänen kanssaan”. (Johannes 6:66) Raamattu selittää myös, että jos kristitty harjoittaa törkeää syntiä eikä kadu, seurakunnan tulee ’poistaa paha ihminen keskuudestaan’ ja ’lakata seurustelemasta hänen kanssaan’. – 1. Korinttolaisille 5:9–13.
Jos kristitty siksi lankeaa nykyään syntiseen menettelyyn, hengellisesti pätevistä vanhimmista koostuva komitea järjestää tapaamisen hänen kanssaan. He haluavat saada selville, katuuko hän ja voidaanko hänet palauttaa kohdalleen. (Galatalaisille 6:1) Jos vastaus on kieltävä, niin vanhimmat tottelevat Raamatun ohjetta erottaa synnintekijä, jotta seurakunta olisi ”vailla hapatusta”. – 1. Korinttolaisille 5:7.
Tai, kuten Johanneksen 6:66 mainitsee, toisinaan joku todistaja päättää omasta aloitteestaan jättää totuuden tien. Hän saattaa myös tehdä päätöksensä tunnetuksi, kun komitea alkaa tutkia hänen väärintekoaan. Hän saattaa ilmoittaa päätöksestään kirjallisesti tai esittää todistajien edessä, että hän haluaa erota seurakunnasta eikä olla enää tunnettu Jehovan todistajana. Silloin vanhinten ei ole enää tarpeellista jatkaa tutkimuksiaan. He tekisivät siinä tapauksessa kuitenkin hänen eroamistaan koskevan lyhyen ilmoituksen seurakunnalle, jotta siihen kuuluvat tietäisivät, että hän on ’lähtenyt meistä’. (1. Johannes 2:19) He noudattavat sitten henkeytettyä käskyä ’olla ottamatta vastaan sellaista kotiinsa tai sanomatta hänelle tervehdystä, jotta he eivät tulisi osallisiksi hänen pahoihin tekoihinsa’. – 2. Johannes 10, 11.
Yksilöiden ei siis ole pakko kuulua seurakuntaan. Mutta Jehovan todistajien suurella enemmistöllä on samanlainen asenne kuin apostoleilla, jotka omasta halustaan pysyivät Jeesuksen yhteydessä, saivat häneltä hengellistä apua ja nauttivat Jumalan seurakuntaan kuuluvien lämpimästä toveruudesta. – Luukas 22:28.
◼ Jos Mooses todella oli nöyrä ja vaatimaton, miten hän saattoi kirjoittaa 4. Mooseksen kirjan 12:3:een, että ’Mooses oli nöyrempi kuin kukaan muu ihminen’?
Vaikka se ei ehkä ollut helppoa Moosekselle, hän saattoi kirjoittaa tämän täsmällisen kuvauksen Jumalan henkeytyksestä.
Raamatun kirjoittajien vilpittömyys on yksi osoitus siitä, että tuo kirja on Jumalan henkeyttämä. Mooses ja muut miehet, joita Jumala käytti kirjoittamaan Raamattua, kirjoittivat asioista epätavallisen avoimesti.
Esimerkiksi Mooses kirjoitti muistiin tapauksia, joissa hänen kansansa, ja myös hänen oma veljensä ja sisarensa, epäonnistuivat ja tekivät syntiä. (2. Mooseksen kirja 16:2, 3; 17:2, 3; 32:1–6; 3. Mooseksen kirja 10:1, 2) Eikä Mooses säästänyt itseäänkään, sillä hän kertoi avoimesti omista erehdyksistään, jopa sellaisestakin erehdyksestä, jonka vuoksi Jumala ojensi häntä. (4. Mooseksen kirja 20:9–12; 5. Mooseksen kirja 1:37) Mooseksen oli siksi johdonmukaista merkitä puolueettomasti muistiin se, minkä Jehova ilmeisesti halusi, nimittäin että Mooses itse oli erityisen nöyrä. Tilanne, jossa tämä mainittiin, on samalla hyvä esimerkki. Sen sijaan että Mooses olisi närkästynyt siitä, että Mirjam ja Aaron asettivat hänen arvovaltansa kyseenalaiseksi, hän antoi Jehovan korjata tilanteen.
Mooses esikuvasi Messiasta. (5. Mooseksen kirja 18:15–19) Kun Jehova Jumala siis kiinnitti huomion Mooseksen nöyryyteen, Hän antoi vakuutuksen siitä, että Messias ilmaisisi tätä haluttavaa ominaisuutta. Eikö Jeesuksen nöyryys evankeliumeja lukiessamme olekin vetoava, sellainen joka vetää meitä hänen puoleensa ja antaa meille syyn luottaa häneen? – 2. Korinttolaisille 10:1; Heprealaisille 4:15, 16.