Suositeltava kirja
VIIME vuoden tammikuun 23. päivänä Karibianmeren saarella Jamaikalla ilmestyvässä sanomalehdessä Sunday Sunissa oli otsikko: ”Todistajat jatkavat etenemistään”. Selvitettyään viimeaikaisia kasvulukuja lehti mainitsi:
”Todistajat ovat julkaisseet nyt uuden, viehättävästi kuvitetun, vakuuttavasti ja selkeästi kirjoitetun 255-sivuisen kirjan, jonka voidaan arvella kasvattavan heidän joukkoaan tuntuvasti. Kovakantista kirjaa SINÄ VOIT ELÄÄ IKUISESTI PARATIISISSA MAAN PÄÄLLÄ myydään 4.50 J$:n [20 mk:n] kohtuulliseen hintaan. – –
”Todistajat ovat häirinneet monia sunnuntai-iltapäivällä ja he ovat koputuksellaan herättäneet monet vuoteesta, mikä ei ole kovinkaan puoleensavetävää toimintaa.
”Kuitenkin todistajat ansaitsevat tulla kuulluiksi. Ellei joku halua antaa heidän panna jalkaansa oven väliin, hankkikoon silloin kaikin mokomin kirjan SINÄ VOIT ELÄÄ IKUISESTI PARATIISISSA MAAN PÄÄLLÄ, jossa kuvataan järjestelmällisesti ja laajasti Jehovan todistajien teologiaa ja toimintaa – –.
”Todistajilla on aina ollut taito soveltaa uskontonsa nykyajan arkipäivän elämään. Todistajien julkaisut eivät juurikaan käsittele niitä pieniä ja tyhjänpäiväisiä uskonnollisia kiistanaiheita ja kysymyksiä, jotka näyttävät viehättävän monia fundamentalisteja. Ihmisten päivittäin kohtaamia arkisia ongelmia, kuten masennusta, yksinäisyyttä, sukupuolielämän ongelmia, taloudellisia paineita ja pelkoa, käsitellään tehokkaasti todistajien teologiassa.
”Kun monet kristityt puhuvat evankeliumista ilmaisuin, jotka eivät näytä mitenkään liittyvän siihen, mitä maailmassa todella tapahtuu, ja kun monet erottavat hengellisen elämänsä sosiaalisesta ja henkisestä elämästään, todistajien uskonto hallitsee kaikkea, mitä he tekevät. SINÄ VOIT ELÄÄ IKUISESTI PARATIISISSA MAAN PÄÄLLÄ osoittaa tämän perusteellisesti. – –
”Yksi teema hallitsee koko kirjaa ja oikeastaan koko todistajien teologiaa: Jumalan valtakunnan paremmuus. Kirja tuo esille voimakkaita todisteita siitä, että Jumalan valtakunta oli Jeesuksen palveluksen keskipiste. Jopa Jeesuksen suorittamat ihmeparannukset, jotka olivat merkittävällä sijalla hänen toiminnassaan, todistajat yhdistävät Jumalan valtakuntaan. Todistajat osoittavat, ettei ihmiselämän pidentäminen itsessään ollut Jeesuksen tärkein huolenaihe. Pikemminkin ihmeteot ’todistivat, että kaikki ihmisten ongelmat voidaan ratkaista Jumalan voimalla. Ne osoittivat todellakin pienessä mittakaavassa, mitä maan päällä tulee tapahtumaan Jumalan valtakunnan alaisuudessa.’”
Vaikka tämä lehtikirjoittaja onkin eri mieltä joistakin Jehovan todistajien opetuksista, hän kuitenkin kannustaa lukijoita hankkimaan kirjan Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä. Monilla teistä on myös ollut tilaisuus lukea tämä erinomainen julkaisu. Oletko innokas kertomaan sen arvokkaasta sisällöstä muille?
Monet ovat innokkaita siihen, kuten voidaan havaita Voit elää ikuisesti -kirjan useisiin miljooniin yltäneestä levikistä ensimmäisen vuoden aikana sen julkaisemisen jälkeen. Eräs sellainen mieshenkilö Pohjois-Carolinasta kirjoitti Vartiotorni-seuralle viime kevään loppupuolella. Hän aloitti kirjeensä sanoilla ”Rakas veli” ja jatkoi: ”Toivottavasti ette pane pahaksenne, että puhuttelen teitä tällä tavalla. Haluan kuitenkin kirjoittaa teille painamastanne kirjasta Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä.
”Joskus maaliskuun alussa eräs todistaja tuli kotiini mukanaan pieni poika, joka muisti minut. Hänen näytettyään minulle kirjaa, otin sen. No, minä luin sen ja pidin siitä kovasti. Olen ammatiltani rekkakuski. Niinpä ajoin seuraavalla viikolla Long Islandiin New Yorkiin. Tapasin eräät tuttavani, joilla on ongelmallisia kasvattilapsia. Niinpä annoin kirjan heille. Uuden kirjan sain vasta tultuani Haytiin, Missouriin.
”Sen jälkeen ajoin Houstoniin Texasiin. Matkalla Houstoniin pysähdyin Texasissa Lufkinin valtakunnansalille ja otin 10 kirjaa. Houstonissa levitin kaikki 11 kirjaani. Siispä palatessani Lufkinin kautta otin 8 kirjaa lisää (pääsiäisiltana). Päästyäni Conwayhin Arkansasiin ne 8 kirjaa olivat menneet. Otin jälleen 10 uutta. Nekin olivat menneet päästyäni Durhamiin Pohjois-Carolinaan. Niinpä sain 2 kirjaa veli J—:ltä. Sinä sunnuntaina otin vielä 15 lisää Durhamin valtakunnansalilta. Nekin menivät, joten päästyäni Wilmingtoniin Delawareen otin 16 uutta. Rocktonissa Illinois’ssa hankin 3. Pohjois-Dakotassa kirjat loppuivat taas, enkä saanut uusia ennen kuin Memphisissä Tennesseessä, jossa otin 10 uutta. Sitten Brooklynissa New Yorkissa (Jehovan todistajien päätoimistossa) hankin 27 kirjaa lisää. Viimeisin hankintani oli Springfieldissä Illinois’ssa, missä sain 10. toukokuuta 1983 10 kirjaa.
”Kaiken kaikkiaan maaliskuun 27:nnen ja huhtikuun 27:nnen päivän välisenä aikana levitin tätä kirjaa 96 kappaletta. Nyt on uusi kuukausi ja aloittelen hiljakseen taas levitystä. Kuitenkin aina, kun hankin kirjoja, ja muulloinkin välillä pyydän veljiä tutkimaan kanssani, koska en tällä hetkellä ole Jehovan todistaja. Autossa kuuntelemieni Valtakunnan äänitteiden lisäksi minulla on tilaisuus tutkia joissakin paikoissa (pienen punaisen kirjan avulla) silloin tällöin. Sen lisäksi Isämme Jehovan ja hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen ansaitsemattoman hyvyyden ja jatkuvien rukouksien avulla minäkin ehkä voisin saada ikuisen elämän.”
Pyydettyään veljiä rukoilemaan puolestaan ja päätettyään kirjeensä rakkaudellisilla toivotuksilla tämä rekkakuski lopetti: ”P.S. Tänään, 17. 5., olen hankkinut 25 kirjaa lisää Vartiotornilta.”
Kuinka tämä mies on onnistunut levittämään niin monia kappaleita Voit elää ikuisesti -kirjaa? Bob Rodish, Brooklynin päätoimiston työntekijä, joka oli tutkinut hänen kanssaan, kun hän oli pysähtynyt hankkimaan lisää kirjallisuutta, selittää: ”Hän kertoi minulle, kuinka hän vain yksinkertaisesti näyttää kirjaa ihmisille, kertoo heille, että hän on oppinut monia suurenmoisia asioita siitä ja että se, mitä hän on oppinut, on todella muuttanut hänen elämänsä. Sitten hän avaa kirjan tietyiltä sivuilta esittääkseen, mitä kirja sisältää – esimerkiksi sivuilta 140 ja 141, joilla esitetään aikajärjestyksessä todisteita siitä, että Jumalan valtakunta on jo perustettu taivaissa ja hallitsee parhaillaan.”
Jokaisen oma into ja henkilökohtainen arvostus tätä julkaisua kohtaan on avain toisten saamiseksi hankkimaan se. Bob Rodish muuten kertoi, että hänen rekkakuskiystävänsä jatkoi näiden kirjojen levittämistä missä tahansa hän tapasikin ihmisiä – hän oli levittänyt yli 200 kappaletta viime kesäkuuhun mennessä.
Aika ajoin Jehovan todistajilla on erikoiskampanjoita tämän erinomaisen Raamatun tutkimisen apuvälineen saamiseksi yleisön käsiin. Kannustamme myös sinua osallistumaan täysin määrin Jumalan valtakunnan hyvän uutisen levittämiseen tarjoamalla kirjaa Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä kaikissa sopivissa tilaisuuksissa.