Oliko ”Sana” Jumala?
IHMISET, jotka uskovat, että Jumala on kolminaisuus ja että Jeesus on Jumala, viittaavat tämän uskomuksen tueksi Johanneksen 1:1:een ja Johanneksen 20:28:aan.
Monissa raamatunkäännöksissä Johanneksen 1:1 kuuluu: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.” Tunnolliset kääntäjät ovat kuitenkin nähneet tarpeelliseksi tehdä selväksi, että tässä raamatunkohdassa käytetään sanaa ”Jumala” kahdella eri tavalla.
The New English Bible sanoo: ”Mikä Jumala oli, Sana oli.” Today’s English Version sanoo: ”Hän oli sama kuin Jumala.” An American Translation sanoo: ”Sana oli jumalallinen.”
Miksi nämä raamatunkäännökset eivät sano vain, että Sana ”oli Jumala”? Koska kreikan kielessä, jolla jae alkujaan kirjoitettiin, jälkimmäisessä kohdassa sanaa ”Jumala” käytetään eri tavalla kuin ensimmäisessä kohdassa. Siinä sanan Jumala edessä on määräävä artikkeli ”ho”, mutta jälkimmäisessä ei ole. Siksi The Anchor Bible sanoo: ”Jotta säilytettäisiin – – se vivahde-ero, joka sanan theos [jumala] käytössä on kun sitä käytetään artikkelin kanssa tai ilman sitä, jotkut (kuten Moffatt) kääntävät: ’Sana oli jumalallinen’.”
Me voimme ymmärtää paremmin Johanneksen tässä esittämät sanat, jos erittelemme tarkasti, mitä hän sanoi. Huomaa jälleen, että hän kirjoitti: ”Alussa oli Sana.” Tässä ei tietenkään puhuta Jumalan alusta, sillä Jumalalla ei ole alkua. (Psalmit 90:1, 2) Kyse on kaiken sen alusta, mistä Johannes tässä puhuu ja mihin kuului kaiken muun luominen ”Sanan” välityksellä. Sitten Johannes sanoi: ”Sana oli Jumalan luona.” Jos joku on toisen luona, hän ei ilmeisestikään ole sama kuin tuo toinen, jonka luona hän on.
Tärkeää tietenkin on, mitä Johannes tämän kirjoittaessaan tarkoitti. Onko siinä jotakin pulmallista? On, jos haluaisit jakeen tarkoittavan, että Jeesus on ”JUMALA”, sillä Johanneksen kirjoituksista käy täysin selvästi ilmi, ettei hän ymmärtänyt Jeesuksen olevan ”Jumala” siinä merkityksessä kuin Isä on Jumala. Samassa luvussa Johannes esimerkiksi kirjoitti: ”Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.” (Johannes 1:18, Kirkkoraamattu) Onko joku nähnyt Jumalan? Ei ole. Entä onko joku nähnyt Jeesuksen? On tietenkin!
Kristikunnan Athanasiuksen uskontunnustus, joka määrittelee kolminaisuusopin, sanoo ettei ”yksikään ole toistaan suurempi eikä vähempi”. Kuitenkin Johannes kertoo Jeesuksen sanoneen useita kertoja sellaista, joka osoittaa hänen olleen alamainen Isälleen. Isä oli ”lähettänyt” hänet, antanut hänelle tehtäviä sekä sanonut hänelle, mitä hänen tulee tehdä ja sanoa. Jeesus sanoi, ettei hän tullut tekemään omaa tahtoaan ”vaan hänen tahtonsa, joka on lähettänyt [hänet]”. – Johannes 6:38; 3:17; 5:36; 8:28; 12:49, 50.
Johannes kertoi Jeesuksen itsensä sanoneen myös, että Isä on ”ainoa tosi Jumala” ja että ”Isä on minua suurempi”. (Johannes 17:3; 14:28) Hän kertoi Jeesuksen puhutelleen Isäänsä kuudessa eri tapauksessa nimityksellä ”minun Jumalani”. Näistä tapauksista viisi sattui kauan Jeesuksen ylösnousemuksen ja taivaaseen nousemisen jälkeen. (Johannes 20:17; Ilmestys 3:2, 12) Lisäksi ainakin viidesti Johannes kirjoitti huolellisesti muistiin lausunnon, jossa tehdään selvä ero ei vain Isän ja Karitsan välillä vaan myös Jumalan ja Karitsan Jeesuksen Kristuksen välillä. (Ilmestys 1:1; 7:10; 21:22; 22:1–3) Johannes ei sanonut kirjoittaneensa osoittaakseen, että Jeesus on Jumala tai edes ”Poika-Jumala” vaan ”jotta uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika”. – Johannes 20:31.
Nämä raamatunkohdat osoittavat, millainen suhde vallitsi Jeesuksen ja Hänen välillään, josta Jeesus Johanneksen kertomuksen mukaan käytti nimitystä ”Jumala”. Johanneksen 1:1 ei ole edellisen kanssa ristiriidassa. Sen oikea käännös kuuluu: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli jumala.” Tässä on samanlainen rakenne, jota käytetään Apostolien tekojen 28:6:ssa, jonka mukaan maltalaiset ajattelivat Paavalin olevan ”jumala”.
Entä mitä voidaan sanoa siitä, että Tuomas nähdessään ylösnousseen Jeesuksen sanoi hämmästyneenä: ”Herrani ja Jumalani!” (Johannes 20:24–29) Tuomaaseen teki suuren vaikutuksen sen ymmärtäminen, että Jeesus Kristus oli todella herätetty kuolleista ja että hän näki hänet nyt kasvoista kasvoihin. Kertomuksessa mikään ei kuitenkaan osoita, että Tuomas olisi ajatellut Jeesuksen olevan yhdenvertainen Isän kanssa. Johannes, joka merkitsi muistiin Tuomaan sanat, kertoi myös Jeesuksen ottaneen Raamatusta lainauksen, jonka mukaan jopa ihmisiä oli kutsuttu ”jumaliksi”. Kuolleista herätetty Herra Jeesus Kristus on varmasti suurempi kuin kukaan ihminen. (Johannes 10:34, 35) Samaan Raamatun lukuun, josta voimme lukea Tuomaan sanat, Johannes kirjoitti muistiin myös Jeesuksen lausunnon, jonka mukaan Isä on Jeesuksen Jumala. – Johannes 20:17.
Paavali osoitti, miten ensimmäisen vuosisadan kristityt aivan oikein ymmärsivät Jeesuksen ja hänen taivaallisen Isänsä välisen suhteen, kun hän kirjoitti, että on ”yksi Jumala, Isä – – ja on yksi Herra, Jeesus Kristus”. – 1. Korinttolaisille 8:6.