Kaksi uskollista soturia poistunut keskuudestamme – Konrad Franke
KONRAD FRANKE tuli ensi kerran kosketuksiin Valtakunnan sanoman kanssa Saksassa vuonna 1920, jolloin hän oli vasta 10-vuotias. Vuonna 1924 hänet kastettiin. Joka sunnuntai hän yhdessä isänsä kanssa aloitti palveluksen aikaisin. He kuljettivat polkupyöriensä päällä suuria laatikollisia raamatullista kirjallisuutta. Illalla he palasivat kotiin tavallisesti väsyneinä mutta onnellisina, minkä jälkeen he virkistäytyivät ja menivät viikoittaiseen Vartiotornin tutkisteluun.
Veli Franke aloitti kokoajanpalveluksen vuonna 1931. Pian sen jälkeen hän avioitui ja kesti yhdessä vaimonsa Trudlin kanssa Hitlerin ajan vainot. Monien lyhyiden vankeusaikojen jälkeen veli Franke pidätettiin vuonna 1936 ja hän joutui vankeuteen yhdeksäksi vuodeksi, joista neljä viimeistä hän oli Sachsenhausenin keskitysleirissä. Hän kuului huhtikuussa 1945 siihen yksimieliseen 230 Jehovan todistajan ryhmään, joka säilyi elossa Sachsenhausenista Schweriniin ulottuneesta kuolemanmarssista.
1940-luvun lopulla veli Franke otti johdon Vartiotorni-seuran haaratoimiston perustamiseksi uudelleen, nyt Wiesbadeniin, missä hän palveli joitakin vuosia haaratoimistonvalvojana ja aina kuolemaansa saakka Saksan haaratoimistokomitean jäsenenä. Hänen vaimonsa Trudlin viimeaikainen sairaus oli hänelle hyvin koetteleva, mutta hän oli läsnä ”Valtakunnan ykseyden” piirikonventissa Münchenissä, jossa hän nukkuessaan kuoli 31. heinäkuuta 1983, päivää ennen kuin hänen oli määrä pitää puheensa. Näin hän siirtyi saamaan taivaallisen palkintonsa tavalla, jota hän aina toivoi: toimeliaasti ’taistellen hyvää taistelua’ Valtakunnan ”soturina”. – 2. Timoteukselle 4:7, 8.
[Kuva s. 31]
Konrad Franke ja hänen keskitysleiripukunsa sekä Trudl Franke