Sairaus – perintömme
NUORI aviopari oli kiihkeän odotuksen lumoissa! Oli ilo katsella näiden nuorten onnellisina odottavan ensimmäisen lapsensa syntymää. Sitten syntyi pieni tyttölapsi. Mutta hänellä oli vakava aivovaurio. Hän ei voisi koskaan viettää normaalia elämää. Vain joku toinen isä tai äiti voi ymmärtää heidän järkytyksensä ja murheensa.
Hän on lukiolainen, jota hänen opettajansa pitävät arvossa ja joka on tovereittensa suosiossa. Jokainen ennusti hänelle loistavaa ja menestyksellistä tulevaisuutta. Hänen viimeisenä kouluvuotenaan hänen jaloissaan alkoi tuntua kipua. Tutkimus on paljastanut hänen sairastavan multippeliskleroosia. ”Miksi minä?” hän kysyy. ”Miksi nyt?”
Kärsitkö päänsärystä niin kuin tämä nainen? Tai oletko yksi niistä monen monista, joilla on mahavaivoja, lihaskipuja, ankaraa selkäsärkyä, sydämentykytystä, hermojännitystä, niveltulehdusta tai jotakin muuta samankaltaista? Tällaiset vaivat aiheuttavat harvoin kuoleman, mutta ne vähentävät elämän nautintoa. Ja niiden vuoksi joistakin päivistä on hyvin vaikea selviytyä.
Onko olemassa toivoa siitä, että tällaiset näkymät voisivat jonakin päivänä olla poissa? Tuleeko aika, jolloin ihminen ei enää kärsi vanhoista vihollisistaan, sairaudesta ja kuolemasta? Vai kuuluvatko ne pysyvästi ihmisten elämään?