Apua ongelmista selviytymiseen
Haluaisitko sellaista apua? Eräs nainen sanoo, että hänen perheensä sai sitä kirjan Tee perhe-elämäsi onnelliseksi lukemisesta. Hän kirjoittaa:
”Kun aloitin lukemisen, en voinut lopettaa sitä. . . . Totesin tämän kirjan niin tärkeäksi nykyään siksi, että me tunnemme enemmän kuin koskaan ennen tämän järjestelmän paineet ja pyrimme joskus tuomaan ne perheemmekin piiriin. Mutta nyt me voimme eri lukuja tarkastelemalla selviytyä ongelmista ja saada eniten ja parasta mahdollista hyötyä siitä ajasta, jonka vietämme yhdessä perheenä.”
Esimerkiksi lukujen ”Rakkaudellisen kurittamisen arvo” ja ”Pidä viestintäkanavat avoinna” lukeminen yhdessä on auttanut monia perheitä selviytymään ongelmista. Hanki tämä arvokas kirja täyttämällä ja postittamalla alla oleva kuponki.
Olkaa hyvä ja lähettäkää minulle postimaksutta sidottu 192-sivuinen kirja ”Tee perhe-elämäsi onnelliseksi”. Olen lähettänyt korvaukseksi 6 mk (Australiassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa 75c, Ruotsissa 4 kr). Suomessa olen pannut korvauksen postisiirtotilillenne 59 70-5.