Lukijain kysymyksiä
● Olisiko kristityn väärin käyttää tuulikannelta tai jotain muuta vastaavaa soitinta kodissaan?
Monet ovat käyttäneet tuulikannelta tai muuta vastaavan kaltaista laitetta saadakseen kotiinsa miellyttävää musiikkia. Kun tuuli puhaltaa, se saa tuulikanteleen kielet soimaan, tai muissa laitteissa lasi-, metalli- tai puupalaset koskettamaan toisiinsa ja aikaansaamaan äänen. Joissakin maissa on kuitenkin tapana käyttää tällaisia laitteita sitä varten, että ne estäisivät pahoja henkiä pääsemästä taloon. Kristitty ei tietenkään käyttäisi laitteitaan sellaista tarkoitusta varten. Jos siis maassasi tai yhdyskunnassasi vallitsee sellainen taikauskoinen käsitys, niin sinun ei olisi viisasta pitää tuulikannelta tai jotain vastaavaa laitetta kodissasi. Silloin ei ketään kompastuteta eikä anneta sellaista vaikutelmaa, että Jehovan todistajat käyttävät sellaisia laitteita johonkin epäraamatulliseen tarkoitukseen. – 1. Kor. 10:31–33.
Mutta ellei tuulikanteleen tai muun vastaavan laitteen asentamiseen liity väärää uskontoa, taikauskoa tai demonismia eikä juuri mahdollisuutta, että toiset saisivat väärän käsityksen sen käytöstä kodissa, on sen käyttäminen jokaisen henkilökohtainen asia.
● Olen lukenut viime vuosina koeputkilasten syntymisestä. Mikä on Raamatun näkemys siinä yhteydessä käytetystä menettelystä?
Tarkastelkaamme ensin lyhyesti, mitä kerrotaan tapahtuneen ensimmäisen sellaisen tapauksen yhteydessä Englannissa.
Nainen ei kyennyt hedelmöitymään normaalisti munanjohtimessaan olevan vian vuoksi, sillä munasolun täytyy päästä kulkemaan sen läpi päästäkseen kohtuun. Niinpä tiedemiehet pienehkön leikkauksen avulla irrottivat yhden hänen kypsistä munasoluistaan ja asettivat sen laboratoriomaljaan, jossa oli elatusainetta. Siihen lisättiin hänen miehensä siemennestettä, ja hedelmöityminen tapahtui. Muutaman päivän kuluttua kasvava soluryhmä (alkiorakkula) siirrettiin huolellisesti hänen kohtuunsa, missä se kasvoi normaalisti, ja lopulta syntyi lapsi.
Tässä tapauksessa siemenneste ja munasolu olivat aviomiehen ja vaimon. Tämä on huomionarvoista raamatulliselta näkökannalta. Miksi? Sen lain vuoksi, jonka Jumala antoi muinaisille israelilaisille: ”Sinä et saa antaa siemenvuotoasi toverisi vaimolle tullaksesi siitä epäpuhtaaksi.” (3. Moos. 18:20, 29, UM) Tämä laki annettiin aikana, jolloin nykyaikainen keinohedelmöitys ja koeputkilasten tuottaminen eivät olleet mahdollisia; kuitenkin se ilmaisee Jumalan ajattelutavan.
Raamatusta tulemme pakostakin sellaiseen johtopäätökseen, että jos hedelmöityminen tapahtuu sellaisen siemennesteen ja munasolun kesken, jotka eivät ole aviomieheltä ja vaimolta, niin kysymyksessä olisi aviorikos tai haureus. Raamattu ei jätä mitään epäilystä Jumalan näkökannasta: ”Jumala tulee tuomitsemaan haureelliset ja avionrikkojat.” (Hepr. 13:4; Matt. 19:9) Mutta entä jos avioparille, joka ei ole onnistunut muutoin saamaan lapsia, tarjottaisiin mahdollisuutta edellä kuvailtuun menettelyyn? Esitämme tässä muutamia harkinnan arvoisia näkökohtia:
Saisivatko kaikki toimenpiteeseen liittyvät mekaaniset vaiheet – esimerkiksi hedelmöitymisen tapahtuminen laboratoriomaljassa – asian tuntumaan niin epäluonnolliselta tai eriskummalliselta, että se olisi heistä eettisistä syistä vastustettavaa?
Maljassa olevaa munasolua (ennen hedelmöitymistä ja sen jälkeen) pidetään elossa elatusaineilla. Ainakin joissakin jo esiintyneissä tapauksissa elatusaineena käytettiin veriheraa. Näin ollen tulee kuvaan mukaan verta koskeva Jumalan laki. – Apt. 15:28, 29; 3. Moos. 17:13, 14.
Lehtiuutisten mukaan tiedemiehet ovat joissakin tapauksissa hedelmöitymisen jälkeen tuhonneet hedelmöityneen munasolun, koska he ovat ajatelleet, ettei se kehittyisi kunnolla tai että siinä olisi geneettisiä vikoja. Jos näin kävisi, niin eikö se olisi samaa kuin abortti?a Ja missä määrin ”vanhemmilla” olisi sananvaltaa tai vastuuta, kun on kysymys vasta alkuun päässeen elämän lopettamisesta sillä tavalla?
Sitä paitsi jotkut tiedemiehet ovat huolissaan geneettisten epämuodostumien ilmaantumisesta joko kohdussa tapahtuvan kehittymisen aikana tai myöhemmin.
Kristityn olisi sopivaa harkita tällaisia seikkoja, vaikkakin on ymmärrettävää, että jokaisen on tehtävä loppujen lopuksi oma ratkaisunsa.
[Alaviitteet]