’Jumalan sana ei ole kahlehdittu’
KUN apostoli Paavali oli kärsimässä toista vankeustuomiotaan Roomassa, hän esitti tämän koetellun totuuden: ”Jumalan sana ei . . . ole kahlehdittu.” (2. Tim. 2:9) Näitä sanoja voi valaista seuraava kokemus Tyynenmeren saarelta Tahitilta.
”Eräässä kokouksessamme vanhin, joka oli siihen aikaan raamatuntutkistelunvalvoja, pyysi epätavallista aluetta – Tahitin vankilaa jossa hän toimi vartijana. Vankien huolestuttava tila vaivasi häntä, ja hän oli varma, että hekin olivat kiinnostuneita Raamattuun kirjoitetusta ’hyvästä uutisesta’. Seurakuntamme oli monta kertaa anonut lupaa käydä vankien luona, mutta valitettavasti vastaus kuului aina: ’Katolilaiset, protestantit, adventistit, mormonit ja muut sellaiset ovat tervetulleita puhumaan uskonnostaan, koska noiden uskontojen jäseniä on vankilassamme; mutta täällä ei ole Jehovan todistajia.’
”Niinpä vanhin päätti saarnata ’hyvää uutista’ vankilan sisäpuolella, jonka henkilökuntaan hän kuului työntekijänä. Silloin kun ei ollut työaika, puolelta päivältä kello 14:ään, hän kertoi Valtakunnan toivosta. Hänen toimintansa alkoi hyvin nopeasti kantaa hedelmää, ja raamatuntutkisteluja johdettiin säännöllisesti.
”Kun toiset vartijat huomasivat todistajan menestyksen, jotkut protestanttiset diakonit taivuttivat muutamat samaa uskontoa olevat vangit valittamaan johtajalle, että hänen saarnaamisensa häiritsi heidän päivällislepoaan. Niinpä hänet kutsuttiin johtajan toimistoon, missä häntä pyydettiin lopettamaan evankelioimistyönsä, koska rakennuksessa A olevat vangit eivät halunneet, että heidät herätettiin siestansa aikana. Hän tähdensi tahdikkaasti raamatullisen opetuksen hyödyllistä vaikutusta ja viittasi myönteisiin tuloksiin, joita hän oli saanut rakennuksessa C olevien vankien parissa, kun sen sijaan rakennuksessa A asuvien vankien luona hän ei ollut edes käynyt. Johtaja havaitsi nopeasti vastalauseen esittäjien vilpillisyyden; kuitenkin hän rauhan säilyttämiseksi pyysi todistajaa lopettamaan saarnaamisen sellistä selliin. Hänen sallittiin kuitenkin käydä edelleen niiden luona, jotka halusivat hänen käyvän.
”Jumalan sana ei siis ollut kahlehdittu. Viitisen vankia jatkoi hengellisen ravinnon hankkimista, joka oli lopulta muuttava heidän elämänsä. Itse asiassa yksi heistä tuli tärkeäksi välikappaleeksi tämän ravinnon jakamisessa. Tämä mies oli tuomittu vankilaan yhdeksän vuotta aikaisemmin useiden varkauksien suorittamisesta. Hän oli erikoisen vaikea vanki ja oli paennut monta kertaa, mutta hänet oli aina saatu pian kiinni ja hänen tuomiotaan oli pidennetty. Koska vartijaa oli kielletty saarnaamasta sellistä selliin, tämä vanki ymmärsi nopeasti vastuunsa julistaa ’hyvää uutista’ toisille vangeille.
”Eräitten vartijoitten suureksi harmiksi Jehovasta tuli pian pääpuheenaihe vankilassa. Vankilassa vieraileville papeille esitettiin kysymyksiä kaikenlaisista aiheista, esimerkiksi sielusta, kiirastulesta, helvetistä ja lopun ajasta. Jotkut vartijat väittivät, että saarnaaminen aiheutti levottomuutta, joten johtaja päätti kieltää Raamatun opettamisen vankila-alueella.
”Mutta todistajavanhin ei luopunut suunnitelmastaan tehdä ’hyvää uutista’ tunnetuksi vangeille, ja hän anoi erikoislupaa, jotta kiinnostuneet vangit saisivat tulla työskentelemään hänen kotiinsa lauantaisin, jolloin hänellä oli vapaapäivä. Pyyntöön suostuttiin; sen tähden kaikki halukkaat tulivat hänen valvontansa alaisuuteen joka lauantai. Aikaa ei tietenkään hukattu ja monia raamatuntutkisteluja johdettiin viikosta toiseen.
”Vanhin sai runsaan palkan sitkeydestään. Tosiaankin, yksi vaarallisimmista vangeista muutti persoonallisuutensa ja sai luvan olla läsnä kierroskonventissa, missä hänet kastettiin.
”Siitä lähtien vankien joukossa oli yksi Jehovan todistaja. Johtaja oli niin hämmästynyt nähdessään ne huomiota herättävät muutokset, jotka Jumalan sana oli saanut aikaan joissakin hänen vangeissaan, että hän ehdotti virallisen anomuksen esittämistä, jotta joku todistajien evankeliuminpalvelija vierailisi vankilassa virallisen luvan perusteella. Anomus jätettiin ja lupa myönnettiin, ja siinä oli yksi erikoispiirre – Jehovan todistajat eivät saaneet vain yhtä tuntia vankeja varten (niin kuin muut uskonnot olivat saaneet), vaan kaksi tuntia!
”Niinpä joka maanantai-ilta aterian jälkeen kaikki kiinnostuneet voivat nyt hyötyä esitelmästä ja tunnin kestävästä raamatuntutkistelusta kolmen seurakunnastamme olevan todistajan suoman avun ansiosta. He voivat sanoa nyt niin kuin apostoli Paavali ollessaan vankilakahleissa: ’Jumalan sana ei ole kahlehdittu.’” – 2. Tim. 2:9.