Pysyminen uskossa lujana vaikeina aikoina
MONISSA osissa maapalloa raivoaa vaino tosi kristittyjä vastaan niin kuin ensimmäiselläkin vuosisadalla. Samoin kuin kristityt silloin pysyivät lujana uskossa he pysyvät nykyäänkin. Vuoden 1978 lopulla eräs Jehovan todistajien matkustava valvoja lähetti sen maan haaratoimistoon, jossa hän palvelee, kirjeen, joka kertoi ankarasta vainosta erään alueen todistajia vastaan. Todistajien lujuus loistaa jälleen hämmästyttävänä esimerkkinä kristillisestä nuhteettomuudesta.
Matkustavan valvojan raportin mukaan vaikeuksien aiheuttajat sanoivat joukolle todistajia: ”Emme halua kuulla teidän enää saarnaavan Jeesuksesta.” Mutta he vastasivat: ”Emme näe mitään väärää siinä, mitä Jeesus teki, joten siinä, että saarnaamme hänestä, ei ole mitään väärää.”
Tämä raivostutti miehiä. Niinpä he panivat todistajat – kolme veljeä ja kaksi sisarta – tuomaan kaikki kirjansa noin viiden kilometrin päähän erääseen paikkaan. Siellä he polttivat kirjat. Sitten he veivät veljet lyhyen matkan päähän ja alkoivat lyödä toista sisarista, joka oli vasta nuori tyttö, veljien katsellessa. Sitten he menivät veljien luo ja sanoivat: ”Tyttö on sanonut, että te olette pakottaneet hänet todistajaksi.” Mutta nuori sisar, joka oli juuri piesty, kuuli sen ja huusi: ”Se on valhe!”
Sitten yhden veljen kädet sidottiin selän taakse. Hänet piestiin tajuttomaksi. Huudettuaan ”Alas Jeesus” kiduttajat löivät erästä toista veljeä ja iskivät häneltä pois toisen korvan. Kolmattakin veljeä lyötiin raivoisasti, mikä melkein aiheutti hänelle näön menetyksen toisesta silmästä. Mutta kukaan veljistä ei kieltänyt uskoaan tästä julmasta kohtelusta huolimatta.
Lopulta he veivät veljet joelle aikomuksenaan hukuttaa heidät. Matkalla veljet rukoilivat hyvin hartaasti. Sitten kiduttajat muuttivat mielensä ja päästivät heidät takaisin kotiin. Siellä heitä kiellettiin menemästä kolmeen kuukauteen takaisin kaupunkiin, jossa valtakunnansali oli. Mutta yksi veljistä meni seuraavana sunnuntaina kaupungissa pidettyyn kokoukseen.
Myöhemmin eräs toinen miesjoukko alkoi ahdistella näitä samoja viittä todistajaa. ”Kenen kautta te lähestytte Jumalaa?” miehet kysyivät. Yksi veljistä vastasi: ”Jeesuksen kautta.” Mutta hänen vastauksensa keskeytyi, kun joku sanoi: ”Me lähestymme Jumalaa esi-isien henkien kautta.” Ja eräs toinen inkvisiittori lisäsi: ”Te ette siis palvo esi-isiänne.” Todistajat olivat vaiti.
Sitten yksi miesjoukosta otti valtavan kepin ja alkoi lyödä veljiä. Toiset alkoivat lyödä heitä nyrkeillään ja potkia heitä saappaillaan. Ennen pitkää yksi veljistä otettiin erilleen muista, ja eräs toinen ryhmä alkoi kuulustella häntä. Hänen käskettiin toistaa iskulausetta: ”Sotaan.” Koska hän kieltäytyi, häntä lyötiin jälleen. Yksi kiduttajista sanoi: ”Käännä meille toinen poskesi, koska Jeesus sanoi, että kun joku lyö sinua yhdelle poskelle, niin sinun pitäisi kääntää hänelle toinen.”
Veli totteli ja hymyili toisten tehdessä pilaa hänestä. Mutta se, joka oli käskenyt hänen kääntää toisenkin posken, ei lyönyt häntä enää, vaan sanoi ivallisesti: ”Sinä olet kuin hullu. Mene siitä!” Toiset alkoivat kuitenkin lyödä häntä kivääriensä perillä ja nyrkeillään, samalla kun toiset potkivat häntä raskailla saappaillaan. Hän oli silloin hyvin huonossa kunnossa.
Kun miesjoukko ei saanut veljeä sovittelemaan, se palautti hänet alkuperäiselle ahdistelijoitten joukolle. Nämä yrittivät edelleen saada häntä sovittelemaan ja sanomaan iskulauseen: ”Sotaan.” ”Sehän on ihan pikkuasia”, he sanoivat. Mutta veli pysyi lujana ja kieltäytyi sovittelemasta asiassa lisälyönneistä huolimatta.
Tässä vaiheessa veljen vaimo saapui paikalle. Kun miehet saivat tietää, kuka hän oli, he yrittivät saada hänet taivuttamaan miehensä toistamaan iskulausetta. Mutta sisar pysyi vaiti. Silloin oli jo yli puoliyö – veli oli kestänyt kaiken päiväajan tunteina – ja vainoojat luopuivat ja lähtivät.
Seuraavana päivänä veljet päättivät poistua hiljaisesti ja jättää kaiken omaisuutensa välttääkseen asiatonta huomiota. He tapasivat joitakin todistajia, ja nämä ovat huolehtineet veljistään, jotka ovat kärsineet niin paljon.
Millainen asenne näillä vainotuilla todistajilla on? ’Olemme päättäneet kuolla Jehovan nimen puolesta, jos se on tarpeen’, he sanoivat. Ja juuri niin he sanoivat vainoojilleen suoraan. Mikä on ollut seuraus sellaisesta nuhteettomuuden säilyttämisestä? Joidenkuiden, jotka näkivät heidän kestävän tällaista julmaa kohtelua, kuultiin myöhemmin sanovan: ”Jehova on tosi Jumala.”
”Onnellisia olette te, kun ihmiset minun tähteni soimaavat teitä ja vainoavat teitä ja puhuvat teistä valehdellen kaikenlaista pahaa. Iloitkaa ja hypelkää ilosta, koska teidän palkkanne on suuri taivaissa; sillä siten he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.” – Matt. 5:11, 12.