Kuka ei tarvitsisi lohdutusta?
AINA silloin tällöin tulee aika, jolloin tarvitsemme kipeästi lohdutusta ja rohkaisua. Se johtuu siitä, että elämässä on niin paljon sellaista, mikä voi aiheuttaa murhetta.
Vanhemmat voivat työskennellä kovasti ja yrittää varata hyvän ylläpidon lapsilleen. Mutta kun pojat ja tyttäret tulevat vanhemmiksi, heistä saattaa tulla kapinallisia ja he voivat aiheuttaa sanoin kuvaamatonta murhetta ja huolta isälleen ja äidilleen.
Mies voi työpaikassaan joutua väärinesityksen tai epäoikeudenmukaisuuden kohteeksi. Vaikka hän on rehellinen ja ahkera, hän ei ehkä pääse ylenemään siksi, että hänen omatuntonsa ei salli hänen osallistua politiikkaan. Epäpätevät henkilöt voivat neuvoa häntä hänen työnteossaan. Mies voi pelätä työhön menemistä, koska hänestä on vaikeaa sietää lukuisia ärsytyksiä.
Heikentävä sairaus tai vammauttava onnettomuus voi painaa maahan toimeliaan aikuisen. Hän ei voi enää tehdä sitä, mikä edisti suuresti hänen onnellisuuttaan. Hänen on ehkä pakko turruttaa ankaraa kipua voimakkailla lääkkeillä.
Ja kuka meistä ei olisi kokenut hyvän ystävän tai lähisukulaisen kuoleman aiheuttamaa syvää surua? Olemme saattaneet tuntea itsemme täysin avuttomiksi, yksinäisiksi ja masentuneiksi.
Mistä me sellaisissa tilanteissa voimme kääntyä etsimään lohdutusta? Olisi todella kannustavaa saada sellainen lähdeteos, joka kertoisi, kuinka toiset ovat selviytyneet näistä ongelmista menestyksellisesti ja mikä on ylläpitänyt heitä heidän ahdistuksensa aikana. Raamattu on sellainen kirja. Se kertoo avoimesti, mitä eräät yksilöt joutuivat kohtaamaan ja miten he kestivät nämä koettelemukset katkeroitumatta.
Voimme lukea kuningas Daavidista, jonka poika Amnon syyllistyi sukurutsaiseen raiskaukseen ja jonka poika Absalom sekaantui murhaan ja salaliittoon valtaistuimen anastamiseksi. Daavid joutui elinaikanaan myös kestämään vanhimman veljensä purevaa arvostelua, hänen oli pakko elää lainsuojattomana useita vuosia, kun kateellinen kuningas Saul ajoi häntä takaa kuin eläintä, häntä paneteltiin toistuvasti, hänen luotettu neuvonantajansa muuttui petturiksi ja Daavid tuli sairaaksi ja heikoksi.
Viisas kuningas Salomo ilmaisi seuraavat elämän kylmät tosiasiat: ”Ei ole juoksu nopsain vallassa, ei sota urhojen, ei leipä viisaitten, ei rikkaus ymmärtäväisten eikä suosio taitavain vallassa, vaan aika ja kohtalo [aavistamattomat tapahtumat, UM] kohtaa kaikkia.” ”Minä olen nähnyt palvelijat hevosten selässä ja ruhtinaat kävelemässä kuin palvelijat maassa.” – Saarn. 9:11; 10:7.
Tietenkään kaikki Raamatussa mainitut miehet ja naiset eivät joutuneet painiskelemaan samojen ongelmien kanssa. Mutta siitä ajasta lähtien, jolloin Kain väkivalloin katkaisi veljensä Aabelin elämän, ihmiset ovat tienneet, mitä merkitsee rakastetun omaisen menettäminen kuolemaan. Aabraham suri rakkaan vaimonsa Saaran kuolemaa. (1. Moos. 23:2) Kun Jaakob kuoli, ”Joosef vaipui isänsä kasvoja vasten, itki siinä kumartuneena hänen ylitsensä ja suuteli häntä”. (1. Moos. 50:1) Daavid valitti ystävänsä Joonatanin kuolemaa seuraavin sanoin: ”Minä suren sinua, veljeni Joonatan; sinä olit minulle ylen rakas. Rakkautesi oli minulle ihmeellisempi kuin naisen rakkaus.” – 2. Sam. 1:26.
Vaikka Daavid, Noomi, Hanna, Aabraham, Joosef ja monet muut Raamatun mainitsemat henkilöt kohtasivatkin katkeria kokemuksia ja vaikeuksia, surun tunteet eivät kuitenkaan musertaneet heitä. Heitä piti yllä luottamus Jumalaan.