Tuottaako toisten edelle pääseminen sinulle onnea?

NYKYAJAN liikemaailma ja yhteiskuntaelämä on hyvin kilpailuhenkistä. Yleensä pyritään ylenemään uralla, jotta saataisiin enemmän rahaa tai enemmän valtaa. Korkeampaa asemaa tavoitellaan innokkaasti. Tuottaako se onnea?

Tri Laurence J. Peter ja Raymond Hull mainitsevat kirjassaan The Peter Principle, että jokaisessa järjestössä, jossa on pyramidimainen rakenne (jonka huipulla on korkein asema tai korkeimpia asemia), jokainen yleensä haluaa päästä korkeampaan asemaan. Mitä merkittävämpi arvonimi, sitä korkeampi asema. Mutta kirjan tekijät sanovat sen johtavan siihen, että jokainen pyrkii lopulta saamaan aseman, johon hän ei ole pätevä. Joku voi olla hyvinkin pätevä alemmalla työpaikalla, mutta organisaatio pyrkii ylentämään sellaisia henkilöitä, kunnes he saavat tehtävän, jota he eivät pysty hoitamaan.

Kirja esittää useita puoliksi humoristisia mutta realistisia esimerkkejä, joista yksi on seuraavanlainen:

”E. Tinker oli poikkeuksellisen innokas ja älykäs aloittelija G. Reecen autokorjaamossa ja yleni nopeasti ammattiasentajaksi. Tässä tehtävässään hän osoittautui harvinaisen kyvykkääksi ottamaan selvää epämääräisistä vioista ja loputtoman kärsivälliseksi niiden korjaamisessa. Hänet ylennettiin korjaamon työnjohtajaksi.

”Mutta tässä tehtävässä hänen rakkautensa mekaanikon tehtäviin ja hänen täydellisyyden tavoittelunsa ovat muodostuneet haitoiksi. Hän ottaa vastaan minkä työn tahansa, joka hänen mielestään vaikuttaa kiinnostavalta, välittämättä siitä, kuinka kiire korjaamossa jo on. ’Kyllä me sen jotenkin hoidamme’, hän sanoo. . . .

”Hän puuttuu jatkuvasti toisten töihin. Häntä tapaa harvoin pöytänsä äärestä. Hän on tavallisesti kyynärpäitään myöten puretun moottorin kimpussa, kun taas mies, jonka pitäisi tehdä työ, seisoo ja katselee vieressä ja toiset työmiehet istuskelevat ja odottavat, että heille määrättäisiin uusia töitä. Seuraus on, että korjaamossa on aina liikaa työtä, ainainen sekamelska eikä töitä useinkaan saada valmiiksi luvattuna aikana. Tinker . . . oli pätevä asentaja, mutta on nyt epäpätevä työnjohtaja.”

Sellaisten johtajien tai työntekijöiden tilan, jotka ovat saavuttaneet epäpätevyyden tasonsa, herra Peter luokittelee ”lopullisen työhönsijoituksen oireyhtymäksi”. Pettyneenä epäpätevyyteensä, havaitsevatpa he sen syytä tai eivät, he saavat usein mahahaavoja, korkean verenpaineen ja lukuisia muita ruumiillisia vaivoja ja jopa outoja mielenhäiriöitä. Usein heidän esimiehistään tuntuu nololta alentaa heidän asemaansa, joten he jäävät hankalaan asemaansa epämääräiseksi ajaksi. Sellaisilla ihmisillä on korkea asema niiden keskuudessa, jotka eivät ole tietoisia heidän epäpätevyydestään, mutta ovatko he onnellisia?

Tällainen tilanne ei ole uusi. Kuningas Salomo, entisaikain viisain kuningas, teki havaintoja ihmisten töistä ja pyrkimyksistä. Hän päätteli: ”Minä näin kaikesta vaivannäöstä ja työn kunnollisuudesta, että se on toisen kateutta toista kohtaan. Sekin on turhuutta ja tuulen tavoittelua.” – Saarn. 4:4, 5.

Kilpailuhengestä Salomo sanoi Sananlaskujen kirjassa: ”Sävyisä sydän on ruumiin elämä, mutta luulevaisuus [tai kilpailuhenki] on mätä luissa.” (Sananl. 14:30) Tämä selittää, miksi niille, jotka kateellisessa kilpailuhengessä pyrkivät alituisesti korkeampaan asemaan, tulee mahahaavoja ja muita varsinaisia ruumiillisia sairauksia.

Ei tietenkään ole väärin pyrkiä tekemään parhaansa ja tehdä kaikki kokosydämisesti – pyrkiä tekemään parempaa työtä ja saamaan enemmän aikaan oman kykynsä rajoissa. Mutta Raamattu esittää meille tavoitteen, johon voimme pyrkiä, sen sijaan että tavoittelisimme rikkautta tai asemaa. Se neuvoo: ”Mitä teettekin, työskennelkää siinä kokosieluisesti niin kuin Jehovalle [Jumalalle] eikä ihmisille, sillä te tiedätte, että tulette Jehovalta saamaan asianmukaisen palkan.” (Kol. 3:23, 24) Tosi palkka, johon sisältyy mielenrauha ja tyytyväisyys, on parempi kuin asema ja huoli.

Jeesus Kristus varoitti aseman tavoittelusta, kun hän sanoi:

”Kun joku on kutsunut sinut häihin, älä asetu pitkällesi [ruokapöydän ääreen] huomattavimmalle paikalle. Ehkä hän on voinut samalla kutsua jonkun sinua kunnianarvoisemman, ja hän, joka kutsui sinut ja hänet, tulee ja sanoo sinulle: ’Anna tälle se paikka.’ Ja silloin sinä lähdet häpeissäsi ottamaan alhaisinta paikkaa. Sen sijaan, kun sinut kutsutaan, mene ja asetu pitkällesi alhaisimpaan paikkaan, jotta kutsujasi tullessaan sanoisi sinulle: ’Ystävä, käy ylemmäksi.’ Silloin sinä saat kunniaa kaikkien vierastovereittesi edessä.” – Luuk. 14:8–10.

Se, mikä pitää paikkansa asemasta, pitää paikkansa myös rikkaudesta. Apostoli Paavali kuvailee, miten käy sille, joka tekee rikkaudesta tavoitteensa. Hän kirjoitti työtoverilleen Timoteukselle: ”Ne, jotka ovat päättäneet olla rikkaita, joutuvat kiusaukseen ja ansaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin haluihin, jotka upottavat ihmiset tuhoon ja turmioon. Sillä rakkaus rahaan on kaikenlaisen pahan juuri, ja tätä rakkautta tavoittelemalla jotkut ovat harhautuneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä joka puolelta monilla tuskilla.” (1. Tim. 6:9, 10) Tällaiset tuskat voivat olla ruumiillisia, henkisiä tai hengellisiä ja voivat aiheuttaa paljon onnettomuuden tunnetta ja johtaa sen menettämiseen, mikä on todella tärkeää elämässä.

Jeesus ei toisaalta sanonut, ettei ihmisillä pitäisi olla rahaa tai etteivät he saisi nauttia elämän aineellisista hyvyyksistä. Hän ei ollut askeetti eikä erakko. Hän söi ihmisten kodeissa, ja jotkut heistä olivat rikkaita, jotka kutsuivat hänet aterioille ja häihin. Hänellä oli vaippa, jonka hänet paaluun naulanneet sotilaat katsoivat niin arvokkaaksi, että se kannatti jakaa heidän neljän kesken, ja yhdestä vaatekappaleesta tehty aluspukine, jota he eivät halunneet pilata jakamalla, vaan josta he heittivät arpaa. (Luuk. 5:27–29; 19:1–6; Joh. 2:1–10; 19:23, 24) Jeesus sai tietysti arvostelijoita siksi, että hän nautti näistä hyvyyksistä. Hän vastasi heille:

”Johannes [Kastaja] tuli, ei syö eikä juo, ja silti sanotaan: ’Hänessä on demoni’; Ihmisen Poika tuli, syö ja juo, ja kuitenkin sanotaan: ’Katso! Syömäri ja viininjuoja, veronkantajien ja syntisten ystävä.’ Kaikesta huolimatta viisauden todistavat vanhurskaaksi sen teot.” (Matt. 11:18, 19) Jeesuksen tasapainoinen menettely ja hänen tekonsa osoittivat, ettei hän tavoitellut rikkautta tai korkeaa asemaa. Hänen vastustajansa sen sijaan tavoittelivat niitä ja tuomitsivat hänet oman turmeltuneen näkemyksensä mukaan.

Kenenkään ei siis pitäisi moittia toista, jolla on rahaa tai joka ansaitsee sitä. Se on hänen oma asiansa. Eikä toisten pitäisi kadehtia hänen asemaansa tai varallisuuttaan. Ja jos kyseinen henkilö ei ole epärehellinen ja hän hallitsee varallisuuttaan sen sijaan että hänen varallisuutensa hallitsisi häntä, niin hän voi olla tyytyväinen. Sellainen ihminen voi auttaa toisia sillä, mitä hänellä on. Apostoli Paavali suositteleekin, etteivät ihmiset olisi välinpitämättömiä tai päämäärättömiä, vaan että heillä olisi itsekunnioitusta ja tarkoitus elämässä. Hän sanoi, että kristittyjen pitäisi ’tehdä hiljaisesti työtä ja syödä itse ansaitsemaansa ruokaa’ ja että ihmisen pitäisi tehdä ”kovasti työtä suorittaen käsillään sitä, mikä on hyvää, jotta hänellä olisi jotakin annettavaa tarpeessa olevalle”. – 2. Tess. 3:12; Ef. 4:28.

Oppimalla Raamatun viisaat periaatteet ja soveltamalla näitä Luojan sanoja, hänen joka tuntee ihmisluonteen perusteellisesti, ihminen voi saada suuren voiton tyytyväisyyden muodossa ja välttyä saamasta monia ’lävistäviä’ viiltoja, joita rikkauden ja aseman tavoittelijat saavat. – 1. Tim. 6:6, 10.