Miksi ”rakkaus rahaan” on tuhoisaa
MIKSI ”rakkaus rahaan” on niin tuhoisa voima? Ensiksikin se voi tukahduttaa luonnollisen kiintymyksen perheen jäsenten välillä. Se voi riistää ihmiseltä onnen, tehdä hänen elämänsä tarpeettoman ankeaksi tai saada hänet suorittamaan sydämettömiä tekoja lähimmäistään kohtaan.
Yhdysvaltalaisen Henrietta Howland Greenin tapaus valaisee hyvin niitä äärimmäisyyksiä, joihin rakkaus rahaan voi johtaa. Hän jätti kuollessaan vuonna 1916 jälkeensä noin 95 000 000 dollarin (380 miljoonan markan) arvoisen omaisuuden. Pelkästään yhdessä pankissa nousivat hänen talletuksensa yli 31 400 000 dollariin. Tämä varakas nainen epäsi kuitenkin pojaltaan kipeästi tarvittavan lääkehoidon yrittäen itse etsiä ilmaista klinikkaa. Siitä johtuvien viivytysten takia pojan jalka täytyi amputoida. Hän söi hengenpitimikseen kylmää kaurapuuroa, koska piti tuhlauksena sen lämmittämistä. Lopulta johti kiivas väittely kuoritun maidon eduista siihen, että hän kuoli aivohalvaukseen. Rahasta oli tullut tälle naiselle todella tuhoisa voima.
Jos Henrietta Green olisi tuntenut Raamatun terveen neuvon rahan suhteen ja noudattanut sitä, niin hän olisi saattanut olla siunaukseksi toisille, sen sijaan että hän teki elämän kurjaksi itselleen ja pojalleen. Raamatun ohje voisi heti auttaa monia muitakin nykyään joutumasta vahingokseen ansaan rahaan kohdistuvan rakkauden tähden.
Kiinnittäen huomion rahanrakkaudesta johtuviin tuhoisiin seurauksiin apostoli Paavali kirjoitti: ”Rakkaus rahaan on kaikenlaisen pahan juuri, ja tätä rakkautta tavoittelemalla jotkut ovat . . . lävistäneet itsensä joka puolelta monilla tuskilla.” – 1. Tim. 6:10.
Kun joku kehittää rakkautta rahaan, niin siitä tulee hänen jumalansa. Hän käyttää kaikki henkiset kykynsä ja ruumiilliset voimansa lisärahan saamiseen. Hän ei tunne koskaan omistavansa sitä kylliksi. ”Joka rakastaa rahaa”, sanoo Raamattu, ”ei saa rahaa kylläksensä, eikä voittoa se, joka rakastaa tavaran paljoutta.” (Saarn. 5:9) Näin ollen tällainen henkilö saattaa tehdä melkein mitä hyvänsä saadakseen enemmän rahaa. Jumalan palveleminen ja hyvän tekeminen toisille häviää usein kokonaan hänen näköpiiristään.
Rakkaus rahaan saattaa esimerkiksi antaa aihetta lukuisten epärehellisten menetelmien syntymiseen, mm. ala-arvoisten rakennusaineitten käyttöön, ruoka-aineitten ja juomien huonontamiseen, petolliseen punnitsemiseen ja muuhun senkaltaiseen. Siihen ei kiinnitetä lainkaan huomiota, että huonot rakennusaineet saattavat tehdä rakennuksesta vaarallisen, mikä johtaa vakaviin tapaturmiin ja kuolemantapauksiinkin, että ruoan ja juoman huonontaminen voi vahingoittaa toisten terveyttä ja että pettäminen saattaa aiheuttaa suurta kärsimystä varsinkin niille, joilla voi olla hyvin vähän rahaa.
Jotkut turvautuvat uhkapeliin yrittäessään rikastua nopeasti. Mitä enemmän he pelaavat, sitä enemmän he menettävät. Mutta he uskovat jatkuvasti, että he voittavat pian, saavat takaisin kaiken menettämänsä ja todella äkkirikastuvat. Siten menetetään varat, jotka olisi voitu käyttää välttämättömyyksiin, ja lapset kärsivät, koska ei ole kylliksi rahaa tarpeellisten elintarpeiden ja vaatteitten ostamiseen.
Miten voi välttyä joutumasta ansaan rahanrakkauden takia omaksi vahingoksi ja toistenkin? Vastaus on: siten että säilyttää tasapainoisen näkemyksen aineellisesta. Jumalan sana Raamattu on mitä suurimmaksi avuksi tässä suhteessa.
Vaikka Raamattu suosiikin ahkeruutta, niin se varoittaa yrittämästä koota suurta varallisuutta. Se osoittaa, ettei ihmisen pidä työskennellä ainoastaan omaksi hyväkseen. Apostoli Paavali kehotti entistä varasta: ”Tehköön . . . kovasti työtä suorittaen käsillään sitä, mikä on hyvää, jotta hänellä, olisi jotakin annettavaa tarpeessa olevalle.” (Ef. 4:28) Tällainen toimelias huolehdinta todella tarvitsevista varjelee tulemasta itsekeskeiseksi rahanrakastajaksi.
Raamattu auttaa ihmistä myös suhtautumaan todellisuudentajuisesti aineelliseen, ymmärtämään, että rikkaus ei ole pysyvää. Omaisuus voidaan menettää, varastaa tai tuhota. Vaikka ihmiset tietävät näin olevan, niin he käsittelevät usein raha-asioita tavalla, jossa ei oteta huomioon elämän epävarmuutta.
Ajatellaanpa ihmisiä, jotka menevät äärimmäisyyksiin luopuessaan sellaisesta, mikä voisi tehdä elämän mukavammaksi heille itselleen. He voivat tehdä siten siinä mielessä, että he keräävät omaisuutta lapsille ja lastenlapsille ja lastenlastenlapsillekin. Siinä ei ole tietenkään mitään väärää, että haluaa jättää jälkeensä perinnön lapsille. Mutta vanhempien täytyy varoa, etteivät mene niin pitkälle, että pelkäävät kuluttaa mitään itsensä hyväksi. Ehkä heidän tarvitsee kysyä itseltään, mahtaisiko huoli, jota he ilmaisevat lapsilleen jättämänsä perinnön suhteen, olla todellisuudessa rahanrakkauden naamio – heidän oma kiihkeä halunsa koota rikkauksia.
On hyvä pitää mielessä, mitä viisas kuningas Salomo kirjoitti siitä, kuinka pettäviä ja turhauttavia yritykset varallisuuden kokoamiseksi saattavat olla. Kaikki voidaan menettää nopeasti aikana, jolloin se kenties koskee eniten. Me luemme: ”On raskas onnettomuus, jonka minä näin auringon alla: rikkaus, joka on säilytetty onnettomuudeksi haltijallensa. Se rikkaus katoaa onnettoman tapauksen kautta; ja jos hänelle on syntynyt poika, ei sen käsiin jää mitään.” – Saarn. 5:12, 13.
On tosiaan surullista, kun mies työskentelee ankarasti ja sitten jokin onnettomuus – sota, pitkäaikainen kuivuus, tulipalo, maanjäristys tai myrsky – panee hänet menettämään kaiken. Jos hän ei edes sallinut itsensä nauttia kovan työnsä hedelmiä, niin hänen elämänsä on totisesti ollut tyhjää, turhaa. Murhenäytelmä on vielä suurempi, jos hän on koonnut jatkuvasti rikkauksia ja sitten ne menetettyään tullut lasten isäksi.
Vaikkei perintöä menetettäisikään missään onnettomuudessa, niin se ei silti merkitse, että materialistinen elämäntapa olisi arvokasta. Mistään maailman rikkauksista ei ole kuollessa mitään hyötyä asianomaiselle. Raamattu sanoo suoraan: ”Niinkuin hän tuli äitinsä kohdusta, niin on hänen alastonna jälleen mentävä pois, samoin kuin tulikin; eikä hän vaivannäöstänsä saa mitään, minkä veisi täältä kädessänsä.” (Saarn. 5:14) Miten turhaa onkaan sen tähden elämä, joka on kulutettu kokonaan aineellisen omaisuuden tavoittelussa!
Ei ole myöskään mitään keinoa tietää, mitä tapahtuu perinnölle sen hankkijan kuoltua. Perilliset, jotka eivät ole työskennelleet kovasti sen hyväksi, mitä saavat, eivät ehkä arvosta perintöä ja tuhlaavat sen pian. Vaikka he hoitaisivatkin sitä hyvin, niin mikään ei takaa, ettei jokin onnettomuus lopulta johtaisi kaiken menettämiseen. Mitä hyötyä siitä on sitten ollut, jos kukaan ei ole saanut minkäänlaista nautintoa kovan työn hedelmistä?
Sen ymmärtäminen, että elämä on täynnä monia epävarmuuksia, voi auttaa käsittämään, että rikkauden tavoitteleminen ei tyydytä. Tämä voi sammuttaa kaiken asiattoman halun hankkia rahaa. Samalla ihminen välttää tarpeettoman ankean elämän ansan. Hän voi nauttia työnsä hedelmiä terveellä tavalla hyödyttäen itseään ja toisia. Siten hän säästyy vahingolta, jonka rahanrakkaus voi aiheuttaa.