Miten pitkälle huomaavaisuuden pitäisi ulottua?
HUOMAAVAISUUS on ominaisuus, jota me arvostamme toisissa. Näin on varsinkin silloin, kun huomaavaisuus kohdistuu meihin. Ja vaikka tekisimme jotain väärinkin, niin me toivomme, että meille osoitettaisiin huomaavaisuutta.
Jehova Jumala pitää huomaavaisuuden ominaisuutta erittäin tärkeänä. ”Hänen rakkaudellinen huomaavaisuutensa kestää määräämättömään aikaan asti”, sanoo Raamattu yhä uudelleen. (Ps. 136, UM) Jumalan Poika Jeesus Kristus tunsi hänet paremmin kuin kukaan muu. Jeesus neuvoi opetuslapsiaan jäljittelemään Jumalaa, joka on ’huomaavainen kiittämättömille ja pahoillekin’. – Luuk. 6:35.
On siis täysin sopivaa, että Jumala asettaa huomaavaisuuden perusvaatimukseksi niille, jotka haluavat saada Hänen suosionsa. Hän sanoo sille, joka tunnustaa palvelevansa häntä: ”Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta [huomaavaisuutta, UM] ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?” – Miika 6:8.
Kun ollaan tekemisissä ihmisten kanssa, saattaa kehittyä ärsyttäviä tilanteita, jotka panevat huomaavaisuuden kovalle koetukselle. Näin on varsinkin, kun joudumme vastakkain vihamiestemme kanssa. Mutta Jeesus sanoi: ”Rakastakaa jatkuvasti vihollisianne ja rukoilkaa jatkuvasti niiden puolesta, jotka vainoavat teitä, jotta osoittautuisitte taivaissa olevan Isänne lapsiksi.” – Matt. 5:44, 45.
Vihollistemme rakastaminen ja heidän kohtelemisensa huomaavaisesti on luultavasti vaikein kaikista kristityn velvollisuuksista. Eikä se ole pelkkä velvollisuus, vaan sitä täytyy osoittaa sydämestä. ”Jos vihollisellasi on nälkä, anna hänelle syötävää”, ja ”älä iloitse vihamiehesi langetessa, älköön sydämesi riemuitko hänen suistuessaan kumoon” – nämä ovat periaatteita, joita kristityn täytyy noudattaa sydämestään. – Room. 12:20; Sananl. 24:17.
Tämä ei merkitse sitä, ettei kristitty voisi ojentaa toista, keskustella hänen kanssaan hänen erehdyksestään tai hänen tekojensa pahuudesta. Saattaapa hän ’ojentaa ankarastikin’ saadakseen asianomaisen tulemaan vakuuttuneeksi ja pelastaakseen hänet väärällä tiellä kulkemisen seurauksista. – Tiit. 1:13.
Meillä on Jeesuksen Kristuksen esimerkki. Hän oli suorasukainen vihollisiaan kohtaan. Mutta hän ei kohdellut heitä milloinkaan epäystävällisesti eikä uhannut henkilökohtaisilla kostotoimilla heidän häntä kohtaan tekemiensä hyökkäysten johdosta. Hän ei maan päällä ollessaan henkilökohtaisesti tuominnut yksilöitä. Hän puhui vain Isänsä tuomioita. – Joh. 5:30.
Kun hän puhui esimerkiksi katkerimmille vihamiehilleen, kirjanoppineille ja fariseuksille, niin hän paljasti heille, millaisia he olivat, sillä Jumala ilmaisi heidän sydämentilansa hänelle. Hän varoitti heitä Jumalan tuomiosta, joka on ilmaistu Raamatussa. Sen sijaan että hän olisi sanonut: ’Minä olen Jumalan Poika, ja minä pidän huolen siitä, että te joudutte Gehennaan’, hän esitti heille varoittavan kysymyksen: ”Kuinka te pakenisitte Gehennan tuomiota?” (Matt. 23:33) He voivat yksilöinä paeta sitä ainoastaan muuttamalla tuhoisan menettelynsä.
Kun Jeesus koki suurinta epäystävällisyyttä juutalaisten ja Rooman sotilaitten käsissä – häntähän kohdeltiin paljon huonommin kuin orjaa – ”hän ei ryhtynyt herjaamaan takaisin. Kun hän kärsi, hän ei ryhtynyt uhkailemaan”. (1. Piet. 2:23; Matt. 27:27–31) Opetuslapsi Stefanus, ensimmäinen kristitty marttyyri, noudatti tätä mallia, kun juutalaiset kivittivät hänet kuoliaaksi, rukoillen: ”Jehova, älä lue heidän syykseen tätä syntiä.” – Apt. 7:60.
Ne, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä, haluavat valvoa, ettei heidän huomaavaisuutensa olisi vähäisempää kuin se huomaavaisuus ja anteliaisuus, jota toisinaan osoittavat sellaiset, jotka eivät väitä olevansa Jumalan palvelijoita. Maailmassa on ihmisiä, jotka menettelevät sen huomaavaisuuden mukaisesti, mikä kuuluu osana Jumalan luomaan ihmisrakenteeseen. Mutta tämä ominaisuus on himmentynyt inhimillisen epätäydellisyyden takia. Kristityn täytyy sen tähden pyrkiä varmistautumaan siitä, ettei häneltä havaittaisi puuttuvan tätä tärkeää ominaisuutta.
Ajattelehan, miten Maltan saaren asukkaat saattoivat apostolien päivinä häpeään monet, jotka sanoivat palvelevansa Jumalaa. Nuo Maltan asukkaat, mm. saaren päämies, ottivat vastaan apostoli Paavalin ja hänen haaksirikkoutuneet toverinsa, kaikkiaan noin 276 henkeä, ja osoittivat ”poikkeuksellista ihmisystävällisyyttä”. He huolehtivat noista haaksirikkoisista kolme kuukautta. Ja Luukas, joka oli yksi haaksirikkoutuneista, kertoo, että kun oli käytettävissä toinen laiva, niin nuo huomaavaiset saaren asukkaat ”kunnioittivat meitä monin lahjoin, ja kun olimme lähdössä purjehtimaan, he panivat mukaamme mitä tarvitsimme”. – Apt. 28:1, 2, 10, 11; 27:37.
Millainen tuomio näiden ihmisten huomaavaisuus olikaan niille Israelin kaupunkien asukkaille, jotka todella saivat kuulla Jumalan Poikaa ja nähdä hänen ihmetyönsä ja jotka siitä huolimatta osoittivat häntä kohtaan mitä suurinta epäystävällisyyttä ja halpamaisuutta!
Me havaitsemme samoin nykyään erikoisen ihmisystävällisyyden tekoja, jotka saattavat vastakohtaisuudellaan paljastaa, etteivät ne, jotka sanovat olevansa antautuneita Jumalan palvelijoita, ehkä olekaan niin huomaavaisia. Jumala panee epäilemättä merkille sellaisen ihmisystävällisyyden, jos sitä ilmaistaan todella sydämestä, ja suo tällaisille ihmisille tilaisuuden saada enemmän tietoa hänestä samoin kuin hänen suurenmoisista ominaisuuksistaankin. Jehovan todistajat auttavat huomaavaisesti kaikkia tällaisia ihmisiä, joiden sydämen Jumala avaa haluamaan tietää enemmän hänestä.
Onko koskaan aikaa, jolloin epäystävällisyys on sopivaa? Saako se milloinkaan aikaan hyvää? Ei. Joku voi kuitenkin kysyä: ’Entä kun on tekemisissä sellaisten kanssa, jotka poikkeavat Jumalan vanhurskaista periaatteista, tai sellaisten, jotka jopa ilmaisevat niskoittelevaa, kapinallista, katumatonta henkeä? Onko meidän oltava huomaavaisia heillekin?’
Niitä, jotka tekevät erehdyksen, autetaan paljon enemmän huomaavaisuudella kuin epäystävällisyydellä, joka on todellisuudessa eräänlaista julmuutta. Miksi kenenkään meistä, jotka kaikkina aikoina kaipaamme ja tarvitsemmekin huomaavaisuutta toisilta, olisi pidettävä lähimmäistämme arvottomana saamaan ystävällistä, huomaavaista kohtelua? Hänellä on kylliksi taakkoja harteillaan jo ilman meidän epäystävällisyyttämme.
Ja vaikka joku olisikin niskoitteleva, katumaton Jumalan lain rikkoja, niin voiko kukaan meistä sanoa, ettei hän kadu koskaan? Yksin Jumala voi ratkaista, onko hän tehnyt anteeksiantamattoman synnin. (Matt. 12:32) Epäystävällisyys on sitä paitsi omiaan erottamaan väärintekijät kauemmas kaikesta katumishalusta. – Room. 2:4.
Silloinkaan kun seurakuntaa huolestuttivat kapinallisten aiheuttamat jakaumat, apostoli Paavali ei turvautunut kovuuteen vaan kirjoitti: ”Minä, Paavali, itse pyydän teitä hartaasti Kristuksen lempeyden ja huomaavaisuuden kautta.” (2. Kor. 10:1) Kreikkalainen sana, joka on tässä käännetty ”huomaavaisuudeksi”, merkitsee tasapuolisuutta, kohtuullisuutta, hellävaraisuutta, järkevyyttä. Se liittyy lempeyteen. On mukava olla sellaisen lähettyvillä, jonka tiedämme osoittavan tasapuolista, järkevää huomaavaisuutta. Me noudatamme auliimmin hänen neuvojaan.
Ahertakoot sen tähden kaikki, jotka pyrkivät jäljittelemään Jumalaa ja olemaan uskollisia Jehovan todistajia, tämän Jumalan hengen hedelmän kehittämiseksi, joka tuottaa itsellemme onnellisuutta ja tasoittaa tietä toisille, jotka haluavat palvella Jumalaa. – Gal. 5:22.