’Syöminen ja juominen Jumalan kunniaksi’
LUOJAMME, Jehova Jumala, voidaan ja tulisi ottaa huomioon elämän jokapäiväisissäkin toimissa. Kristityille annettu henkeytetty kehotus kuuluu: ”Syöttepä tai juotte tai teette mitä muuta tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.” (1. Kor. 10:31) Mutta miten Jumalaa voidaan kunnioittaa eli kirkastaa tällaisissa tavallisissa elämän asioissa kuin syömisessä ja juomisessa?
Kristityn syömisen ja juomisen ei ensinnäkään pitäisi loukata toisten omaatuntoa eikä antaa aihetta kompastumiseen. Joillakin seuduilla ihmiset halveksivat esimerkiksi niitä, jotka syövät tiettyjä lihalajeja tai nauttivat alkoholipitoisia juoma. Kristityn ei tule jättää täysin huomioon ottamatta sen yhdyskunnan omantunnontarkkuutta, jossa hän asuu. Hänen tulee olla myös hyvin huomaavainen toisten uskovien omantunnontarkkuutta kohtaan. Hän ei halua tehdä vaikeammaksi toisille tosi palvonnan hyväksymistä tai uskollisuuden säilyttämistä Jumalaa kohtaan. Siitä syystä apostoli Paavali suositteli: ”On hyvä olla syömättä lihaa tai juomatta viiniä tai tekemättä mitään, mihin veljesi kompastuu.” – Room. 14:21.
Kun kristitty pidättyy tekemästä, mitä hänellä on oikeus tehdä tässä asiassa, niin hän kirkastaa Jumalaa. Miten? Hän ilmaisee rakkautta ja syvää huomaavaisuutta lähimmäisiään kohtaan eikä etsi omaa etuaan vaan heidän. (1. Kor. 10:24) Hän osoittaa, että Hänen koko elämänsä keskittyy Jumalan tarkoituksen mukaisesti toisten auttamiseen saamaan Jumalan hyväksyntä. Halu kirkastaa Jehova Jumalaa estää kristittyä myös tulemasta kohtuuttomaksi syömisessään ja juomisessaan. Jos hän olisi kohtuuton, niin hän tylsyttäisi aistejaan ja menettäisi henkisen valppautensa sekä aikaan saamisen halun. Hän voisi liiallisella juomisella saatta itsensä helposti naurunalaiseksi. Raamatun sananlasku esittää sen näin: ”Viini on pilkkaaja, väkijuoma remunpitäjä; eikä ole viisas kenkään, joka siitä hoipertelee.” (Sananl. 20:1) Sen sijaan, että alkoholin vaikutuksen alainen ihminen kirkastaisi Jumalaa, hän on taipuvainen hillittömään melunpitoon ja mielettömiin sanoihin ja tekoihin, jotka aiheuttavat sen, että häntä halveksitaan. Hän häpäisee Jumalaa, juuri Häntä, jota hän väittää edustavansa Hänen palvelijanaan.
Mutta kohtuullisuus ruoassa ja juomassa on kuitenkin vain yksi piirre syömistä ja juomista koskevassa Jumalan laissa. Ehkä joku ei syyllisty ylensyömiseen tai kohtuuttomaan juomiseen, mutta hän ei ehkä silti kirkasta Jumalaa. Tämä ilmenee apostoli Paavalin Timoteukselle kirjoittamista sanoista: ”Henkeytetty ilmaisu sanoo nimenomaan, että myöhempinä ajanjaksoina jotkut luopuvat uskosta, kun he kiinnittävät huomiota eksyttäviin henkeytettyihin ilmaisuihin ja demonien opetuksiin, valheenpuhujien ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on kuin poltinraudalla merkitty, jotka . . . käskevät karttamaan ruokia, jotka Jumala loi niiden kiittäen nautittavaksi, joilla on uskoa ja jotka tuntevat täsmällisesti totuuden. Tämä johtuu siitä, että kaikki Jumalan luoma on hyvää, eikä mikään ole hylättävää, jos se otetaan vastaan kiittäen, sillä Jumalan sana ja sitä koskeva rukous pyhittävät sen.” – 1. Tim. 4:1–5.
Pane merkille, että uskonnolliset säädökset, jotka kieltävät eräät ruoat, ovat itse asiassa todistus tosi kristillisyydestä luopumisesta. Tämä merkitsee sitä, että ne, jotka väittävät olevansa kristittyjä mutta asettavat joitakin ruokaa koskevia rajoituksia Jumalan suosion saamisen vaatimukseksi, häpäisevät todellisuudessa Jumalaa. Miten näin voi olla? Eikö Jumalan Israelille antama laki kieltänyt eräitä ruokia sopimattomina?
Kyllä, israelilaisille annettiin ruokavaliota koskevat lait, jotka kielsivät heitä syömästä tiettyjä nisäkkäitä, lintuja, hyönteisiä ja kaloja. (3. Moos., 11. luku) Mutta nuo rajoitukset lakkasivat, kun uusi liitto vuonna 33 korvasi lakiliiton. Kun apostoli Pietari myöhemmin hurmostilassa vastusti sellaisten eläinten syömistä, jotka olivat epäpuhtaita Mooseksen lain mukaan, niin hänelle sanottiin: ”Älä sinä enää kutsu saastuneeksi sitä, minkä Jumala on puhdistanut.” (Apt. 10:15) Jumalan ”sana”, hänen valtuutuksensa eli sallintansa, lopetti tosiaan erotuksen ”puhtaitten” ja ”epäpuhtaitten” eläinten välillä. Mooseksen lain ruokavaliota koskevien rajoitusten noudattamista ei sen tähden vaadittu pelastuksen saamiseksi. Siksihän henkeytetty apostoli Paavali kirjoitti: ”Älköön sen tähden kukaan tuomitko teitä syömisestä ja juomisesta tai minkään juhlan tai uudenkuun vieton tai sapatin johdosta, sillä ne ovat tulevaisten varjo, mutta todellisuus kuuluu Kristukselle.” – Kol. 2:16, 17.
Jos siis kristikunnan uskontojärjestöt määräävät Mooseksen lain ruokavalion rajoituksia kokonaan tai osittain, niin se merkitsee sitä, että ne kieltävät todellisuuden kuuluvan Kristukselle. Ne toimisivat vastoin Jumalan ”sanaa”, joka on pyhittänyt eli erottanut hyväksyttäväksi kaiken syötäväksi kelpaavan. Muut kuin Moosekseen lakiin sisältyvät uskonnolliset ruokia koskevat rajoitukset olisivat samaten vastoin sitä Jumalan ilmoitusta, että ”kaikki Jumalan luoma on hyvää” ja sen tähden sopivaa ravinnoksi.
Ruokia koskevien rajoitusten määrääminen uskonnollisena velvollisuutena ei ole vähäinen asia. Se on kristillisen uskon ja täsmällisen tiedon hylkäämistä. Se antaa ymmärtää, että Jumalan ”sanassa” on jotain puutteellista, ettei se ilmaise koko laajuudessaan, mitä ihmisten on tehtävä saadakseen Jumalan hyväksymyksen, ja että sen tähden tarvitaan ihmisten laatimia määräyksiä. Jumalan ”sanan” tärkeyttä vähätellään ja ihmisten säädöksiä korotetaan. Kun näin ymmärretään väärin ainoa mittapuu, jolla totuus ratkaistaan, Raamatun mittapuu, avataan ovi muille luopio-opetuksille. Näin ollen määräys totella ruokia koskevia ihmisten asettamia rajoituksia uskonnollisena velvollisuutena häpäisee Jumalaa. Mutta jos asiasta tietoinen kristitty pidättyy jonkin aikaa, jotta ei kompastuttaisi tai loukkaisi sellaisen henkilön omaatuntoa, joka tuntee olevansa moisten ruokaa koskevien sääntöjen sitoma, hän menettelee huomaavaisesti ja pitää silmällä säännösten sitoman henkilön vapauttamista ja pelastamista. – 1. Kor. 9:19.
Jehova Jumalaa häpäistään myös, kun nautitaan ruokaa eikä esitetä kiitosta. Näin on, koska ruokaa ei pyhitä yksistään Jumalan ”sana”, vaan myös sen suhteen esitetty rukous. Rukoileva tunnustaa, että Jumala on ruoan Varaaja, ja hän ottaa sen vastaan lahjana häneltä. Hän tunnustaa Psalmissa 145:15, 16 ilmaistun totuuden: ”Kaikkien silmät vartioitsevat sinua, ja sinä annat heille heidän ruokansa ajallaan. Sinä avaat kätesi ja ravitset suosiollasi kaikki, jotka elävät.”
Tällä arvostusta ilmaisevalla asenteella on hyödyllinen vaikutus tosi kristittyihin. Se on voimakas kannustin, joka estää käyttämästä väärin Jumalan varauksia joko ylensyönnillä tai tuhlauksella, niin että ottaa enemmän ruokaa kuin voi kohtuullisesti syödä. Silloin ihminen ei myöskään todennäköisesti ole turhan ’nirso’ ruoan suhteen. Hänen kiitollinen suhtautumisensa saa myös vähävaraiset lausumaan hänet tervetulleeksi kotiinsa. Niin yksinkertainen kuin ateria lieneekin, he voivat olla levollisia, eikä heidän tarvitse pelätä, ettei se täyttäisi hänen mittapuitaan.
Meillä on totisesti syytä syödä ja juoda Jumalan kunniaksi. Näin tekevä pidättyy syömästä ja juomasta liikaa ja säilyttää arvokkuutensa. Miellyttämällä toisten omaatuntoa hän välttyy kompastuttamasta heitä. Ja ennen kaikkea hän voi toimiessaan Jumalan ”sanan” mukaisesti ja nauttiessaan ruokaa kiittäen saada tosi tyydytystä tietoisena siitä, että tällainen menettely johtaa pysyviin siunauksiin.