Annatko toisten kompastuttaa itsesi?
MIES oli ilmeisesti rehellinen, vaatimaton ja totuutta rakastava. Kun Jehovan kristityt todistajat kävivät hänen kodissaan, he totesivat hänen ja hänen vaimonsa olevan halukkaita kuulemaan. Pian he nauttivat säännöllisestä viikoittaisesta raamatuntutkistelusta kodissaan.
Mutta sitten sattui jotakin. Eräs toinen mies, joka sanoi olevansa todistaja ja jota tämä vastakiinnostunut mies piti suuressa arvossa, teki vakavasti väärin, ja hänet poistettiin kristillisestä seurakunnasta. Väärintekijän käyttäytyminen aiheutti miehelle niin suuren pettymyksen, että hän kompastui ja lankesi ja lopetti Raamatun tutkimisen todistajien kanssa. Mutta hänen vaimonsa ei menetellyt siten, vaan jatkoi tutkimista. Hänet kastettiin, ja hän kasvatti kaksi poikaa, jotka molemmat nykyisin, monta vuotta myöhemmin, ovat Jumalan valtakunnan hyvän uutisen kokoajansaarnaajia. Hänkin liittyy usein heidän kanssaan kuukaudeksi kerrallaan sellaiseen iloiseen ja erittäin antoisaan raamatulliseen saarnaamis- ja opetustoimintaan. Aviomies sen sijaan on yhä odottavalla kannalla, hän tapaa mielellään todistajia ja käy silloin tällöin kokouksissa, mutta on yhä loukkaantunut, kompastunut.
Tämä tosi elämän kertomus osoittaa painokkaasti, kuinka murheellista on antaa toisten kompastuttaa meidät. Ajattelehan sitä. Mieti. Harkitse. Onko se, että joku tekee erehdyksen, olkoonpa se suuri tai pieni, syy, jonka vuoksi sinun pitäisi omaksua epäviisas menettely? Miksi aiheuttaisit itsellesi vahinkoa vain siksi, että joku muu on tehnyt jotakin sellaista, mikä loukkasi sinua?
Jeesus Kristus, Jumalan Poika, antoi meille tässä mallin, kuten hän antoi niin monessa muussakin suhteessa. (1. Piet. 2:21) Loukkaantuiko hän, kompastuiko hän siksi että yhdestä hänen omista apostoleistaan, Juudaasta, tuli petturi, siksi että toinen apostoli, Pietari, kielsi kolme kertaa edes tuntevansa häntä tai siksi että he kaikki hylkäsivät hänet vaaran aikana? Niin, kompastuiko hän? Kuinka epäviisasta se olisikaan ollut! Hän ei olisi aiheuttanut suunnattomasti vahinkoa ainoastaan itselleen, vaan hän olisi vahingoittanut myös taivaallisen Isänsä ja koko ihmiskunnan asiaa!
Vakavampaa kuin itsellemme ja toisille koituva vahinko silloin, kun sallimme ihmisten kompastuttaa meidät, on se, että me jätämme tekemättä sen, mikä on oikein Jumalan silmissä. ”Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?” Se, mitä joku muu saattaa tehdä tai olla tekemättä, ei vapauta meitä maksamasta takaisin Jumalalle sitä, mitä hän meiltä pyytää. – Miika 6:8.
Valaisemme asiaa: Maan asukkaiden velvollisuus on totella sen maan lakeja, mihin sisältyy verojen maksaminen ja liikennesääntöjen noudattaminen. Olettakaamme, että jotkut kansalaiset pettävät jonkun toisen tämän maan kansalaisen, ryöstävät hänet tai kohtelevat häntä jollakin muulla tavoin väärin. Voisiko hän käyttää tätä puolustuksena sille, että hän rikkoisi mitä tahansa haluamiaan maan lakeja, kieltäytyisi maksamasta veroja ja jättäisi liikennesäännöt huomioon ottamatta? Vaikka jotkut saattavatkin nykyään ajatella näin, niin seurauksena olisi anarkia, jos kaikki menettelisivät siten. Nämä kaksi asiaa eivät liity mitenkään toisiinsa eivätkä ne vaikuta toisiinsa, sikäli kuin on kysymys velvollisuuksista.
Kansalainen voi vain hakea korvausta oikeusistuimesta ja jättää väärintekijöitten rankaisemisen hallituksen päätettäväksi, samalla kun hän itse tottelee maan lakeja. Sama pitää paikkansa suhteestamme Jumalaan, Luojaamme. Velvollisuutemme on totella hänen käskyjään ja jättää tilien selvittäminen hänen tehtäväkseen. Apostoli Paavali neuvoikin: ”Älkää itse kostako, rakkaat, vaan antakaa sijaa vihalle, sillä on kirjoitettu: ’Kosto on minun, minä tulen maksamaan takaisin, sanoo Jehova.’” Samoin Jeesus Kristus vakuuttaa, että Jumala aikanaan oikaisee kaikki vääryydet, kun hän sanoo: ”Voi sitä ihmistä, jonka kautta kompastumisen aihe tulee!” – Room. 12:19; Matt. 18:7.
Toinen seikka: On rakkaudetonta antaa toisten kompastuttaa itsemme. Se ilmaisee, ettemme rakasta Jumalaa emmekä sitä, mitä hän on tehnyt hyväksemme. Kuinka paljon meidän pitäisikään arvostaa kaikkea, mitä hän on tehnyt hyväksemme antaessaan meille elämän ja varatessaan kaiken, mitä tarvitsemme elämän ylläpidoksi! Ja ajattelehan sitä lahjaa, jonka hän antoi ainosyntyisessä Pojassaan, jonka kautta voimme toivoa saavamme ikuisen elämän! (Joh. 3:16) Totisesti meidän pitäisi tehdä kaikki mahdollinen osoittaaksemme arvostavamme kaikkea Jumalan meitä kohtaan osoittamaa rakkaudellista hyvyyttä!
Lisäksi jos me todella rakastamme Jumalaa ja hänen lakiaan, niin mikään ei kompastuta meitä. Raamattu sanoo: ”Suuri rauha on niillä, jotka rakastavat sinun lakiasi, eikä heille kompastusta tule.” – Ps. 119:165.
Useinkaan sanat tai teot, jotka saattavat loukata jotakuta, eivät ole sen luonteisia, että harkitsemattomasti toiminutta ajateltaisiinkaan poistaa seurakunnasta. Loppujen lopuksi, kuten kuningas Salomo sanoi temppelin vihkimisrukouksessaan, ”ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee”. Jos Jumala ottaisi huomioon kaikki epätäydellisyytemme ja erehdyksemme, niin missä me kaikki olisimme? ”Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää?” – 1. Kun. 8:46; Ps. 130:3.
Meidän pitäisi kohdella toisia niin kuin haluamme Jumalan kohtelevan itseämme. Jos annamme toisten kompastuttaa itsemme, emme ole anteeksiantavaisia, ja jos me emme anna anteeksi toisille heidän rikkomuksiaan, emme mekään voi odottaa taivaallisen Isämme antavan anteeksi meidän rikkomuksiamme. (Matt. 5:7; 6:14, 15; 18:21–35) Jos me toisaalta rakastamme perheemme jäseniä ja/tai palvojatovereitamme, me emme haudo mielessämme heidän puutteitaan, vaan meillä on ’hellittämättömän harras rakkaus toisiamme kohtaan, koska rakkaus peittää paljon syntejä’. – 1. Piet. 4:8.
Älkööt varsinkaan ne, jotka tunnustautuvat Kristuksen tosi opetuslapsiksi, käyttäkö sitä, mitä toiset ovat tehneet, tekosyynä sille, että lakkaisivat tutkimasta Jumalan sanaa, lakkaisivat olemasta toisten kristittyjen yhteydessä ja lakkaisivat tekemästä tunnetuksi Jumalan valtakunnan hyvää uutista. Jos he tosiaan antavat sen, mitä toiset tekevät, estää heitä täyttämästä näitä kristillisiä vaatimuksia, niin he asettavat kyseenalaiseksi Kristuksen opetuslapseksi tunnustautumisensa aitouden. Sellaisten kompastuminen saa epäilemään, että he tietoisesti tai tietämättään etsivät tekosyytä Jumalan palvelemisen lopettamiseen.
Me emme halua ainoastaan olla varovaisia sen suhteen, ettemme anna toisten kompastuttaa itseämme, vaan me haluamme rakkaudellisesti ja viisaasti myös varoa kompastuttamasta toisia. Oikeudenmukaisuus vaatii meitä tekemään toisille, niin kuin haluaisimme heidän tekevän meille. (Luuk. 6:31) Emmehän haluaisi kenenkään olevan niin huolimaton tai ajattelematon, että hän kompastuttaisi meidät? Niinpä meidänkin pitäisi varoa kompastuttamasta toisia. Esimerkiksi eräässä Vartiotorni-seuran jonkin aikaa sitten saamassa kirjeessä valitettiin, että jotkut epäkypsät henkilöt kompastuivat siksi, että toiset, joita he pitivät esimerkkeinä, kerskuivat pitävänsä alkoholista. Sellaisen menettelyn jatkaminen alkoholin käytön suhteen ei ole apostoli Paavalin antaman neuvon noudattamista: ”Tehkää jatkuvasti suoria polkuja jaloillenne, jotta se, mikä on rampa, ei menisi sijoiltaan, vaan ennemmin paranisi.” Lisäksi Jeesus varoitti: ”Joka kompastuttaa yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sille on hyödyllisempää, että hänen kaulaansa ripustetaan myllynkivi, jollaista aasi vääntää, ja hänet upotetaan laajaan avomereen.” Ei kai kukaan meistä haluaisi, että sellaista tapahtuisi meille, vai mitä? – Hepr. 12:13; Matt. 18:6.
Olkaamme siis kaikki huolellisia tehdäksemme sitä, mikä on viisasta, rakkaudellista ja oikein, jottemme kompastuisi toisiin emmekä kompastuttaisi toisia.