Silmäys muinaisiin samarialaisiin
SUURIN opettaja, joka koskaan oli vaeltava maan päällä, Jeesus Kristus, kertoi kerran sydäntä lämmittävän kuvauksen lähimmäisenrakkaudesta. Hän puhui huomaavaisesta ja myötätuntoisesta miehestä, joka oli halukas uhrautumaan täysin vieraan ihmisen hyväksi. Sekä pappi että leeviläinen jättivät huomioon ottamatta tämän tuntemattoman ihmisen surkean tilan, ihmisen, jota ryövärit olivat lyöneet ja joka oli jätetty puolikuolleena Jerusalemista Jerikoon johtavan tien varteen. Mutta tuo myötätuntoinen mies piti huolta tuntemattoman välittömien tarpeitten täyttämisestä ja maksoi kahden päivän palkkaa vastaavan summan hänen hoidostaan. Sitoutuipa hän jopa maksamaan kaikki kulut, jotka ylittäisivät sen summan. (Luuk. 10:30–35) Jeesuksen vertauksen myötätuntoinen mies oli samarialainen. Mitä se merkitsi? Keitä nuo samarialaiset oikein olivat?
Toiset Jeesuksen Kristuksen samarialaisista esittämät lausunnot osoittavat, että he olivat syntyperältään osaksi ulkomaalaisia, ei-juutalaisia. Hän nimenomaan sulki heidät ulkopuolelle neuvoessaan apostoleitaan keskittämään ponnistelunsa ”Israelin huoneen kadonneisiin lampaisiin”. (Matt. 10:5, 6) Eräässä toisessa tilaisuudessa hän puhui eräästä samarialaisesta ”toisen kansan [rodun, Kingdom Interlinear Translation] miehenä”. – Luuk. 17:16–18, Um.
Mutta miten kansa, joka ei ollut ”Israelin huonetta”, päätyi asumaan suuressa osassa Israelin aluetta? Tämä tapahtui sen jälkeen, kun assyrialaiset kukistivat Israelin kymmenen sukukuntaa kahdeksannella vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua. Assyrialaiset veivät paljon israelilaisia pakkosiirtolaisuuteen ja sijoittivat sen jälkeen heidän sijaansa ulkomaalaisia. – 2. Kun. 17:22–24; Esra 4:1, 2.
Nämä ulkomaalaiset omaksuivat ajan mittaan israelilaisilta eräitä uskonnollisia käsityksiä. Miten se tapahtui? Koska assyrialaisten valloitus autioitti paljon israelilaisten aluetta, niin leijonat lisääntyivät maassa ja alkoivat vaellella lähempänä kaupunkeja ja kyliä. (Vrt. 2. Moos. 23:29.) Nähtävästi tästä syystä joutuivat monet muukalaiset leijonien saaliiksi. Uudisasukkaat päättelivät tämän tapahtuvan siksi, että he eivät palvoneet maan Jumalaa, ja ilmoittivat siten Assyrian kuninkaalle. Assyrian hallitsija lähetti vastaukseksi takaisin vasikkaa palvovan israelilaispapin pakkosiirtolaisuudesta. Tämä pappi opetti siirtoväelle Jehovasta. Mutta hän teki sen samalla tavalla kuin kukistuneen kymmenen sukukunnan valtakunnan ensimmäinen kuningas Jerobeam oli tehnyt, hän, joka aloitti vasikan palvonnan. Vaikka tuo muukalaiskansa tiesi siis jotain Jehovasta, niin se palvoi silti jatkuvasti vääriä jumalia. – 2. Kun. 17:24–31.
Lopulta noiden muukalaisten uskomukset näyttävät muuttuneen. Seka-avioliitot edistivät epäilemättä tätä, kun israelilaisväestöä (joskin varsin harvalukuisena) oli yhä jäljellä sillä alueella, jonka assyrialaiset olivat vallanneet. (2. Aikak. 34:6–9) Samarialaiset näyttävät siis rodultaan olleen jäljelle jääneitten israelilaisten ja maahan tuotujen muukalaiskansojen jälkeläisiä. Näyttää siltä, että samarialaisilla ei ollut sitä seuraavina vuosisatoina mitään kosketusta Jerusalemissa suoritetun Jehovan palvonnan kanssa, joten he erosivat jatkuvasti uskonnoltaan juutalaisista.
Rakensivatpa samarialaiset oman temppelinsäkin Garissimin vuorelle kilpailemaan Jerusalemin temppelin kanssa. Vaikkei tätä temppeliä ollutkaan enää Jeesuksen palvelusaikaan, niin samarialaiset palvoivat yhä Garissimin vuorella. (Joh. 4:20–23) He hyväksyivät ainoastaan Mooseksen viisi kirjaa, Pentateukin, ja hylkäsivät kaikki muut Raamatun heprealaiset kirjoitukset Joosuan kirjaa mahdollisesti lukuun ottamatta. Sen tähden heidän käsityksensä Jehova Jumalasta ja hänen tarkoituksestaan oli vaillinainen. Jeesus Kristus sanoi siitä syystä eräälle samarialaiselle naiselle: ”Te kumarratte sitä, mitä ette tunne.” (Joh. 4:22) Mutta koska samarialaiset hyväksyivät pohjimmaltaan Pentateukin, niin he noudattivat ympärileikkausta ja odottivat Messiaan, Moosesta suuremman profeetan, tuloa. – 5. Moos. 18:18, 19; Joh. 4:25.
Juutalaisten ja samarialaisten väliset rodulliset ja uskonnolliset erimielisyydet antoivat aihetta huomattavaan ennakkoluuloon. Juutalaiset halveksivat yleensä samarialaisia ja kieltäytyivät olemasta missään tekemisissä heidän kanssaan. (Joh. 4:9) Käytettiinpä sanaa ”samarialainen” ilmaisemaan soimaustakin. Hyvä esimerkki on tapaus, jossa epäuskoiset juutalaiset sanoivat Jeesukselle: ”Emmekö ole oikeassa, kun sanomme, että sinä olet samarialainen ja että sinussa on riivaaja?” – Joh. 8:48.
Mutta Jeesus Kristus ei suhtautunut näin ennakkoluuloisesti samarialaisiin. Niistä kymmenestä spitaalisesta, jotka hän erään kerran paransi inhottavasta spitaalista, yksi oli samarialainen. Tämä samarialainen oli ainoa, joka palasi Jeesuksen luo ja kiitti häntä sekä ylisti Jumalaa suureen ääneen. (Luuk. 17:16–19) Ja erään toisen kerran Jeesus puhui pitkään eräälle samarialaisnaiselle Jaakobin lähteellä ja vietti sen jälkeen kaksi päivää Sykar-nimisessä Samarian kaupungissa julistaakseen Jumalan totuutta. Tuloksena oli, että monista tuli uskovia. (Joh. 4:5–42) Edelleen Jeesuksen kuvaus myötätuntoisesta samarialaisesta teki selväksi sen, että oli väärin suhtautua samarialaisiin säälimättömästi. – Luuk. 10:30–37.
Epäilemättä siksi, että samarialaiset olivat paljon läheisempää sukua juutalaisille rodullisesti ja uskonnollisesti, tilaisuus tulla Jeesuksen Kristuksen opetuslapsiksi tarjottiin heille jo ennen kuin se avattiin ympärileikkaamattomille pakanoille. Monista samarialaisista tuli uskovia, ja he saivat iloita Jeesuksen Kristuksen opetuslapsina samanlaisesta asemasta juutalaisuskovien kanssa. (Apt. 8:1–17, 25; 9:31) Tämän jälkeen Pietari julisti ensiksi ”evankeliumia” pakana Korneliukselle ja hänen huonekunnalleen. – Apt. 10:25–48.
Tosi kristillisyys toi tosiaan ykseyden ihmisille, jotka olivat kauan olleet vieraantuneet ja erossa toisistaan. Oli aivan niin kuin apostoli Pietari sanoi Korneliukselle ja hänen huonekunnalleen: ”Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön, vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.” (Apt. 10:34, 35) Sen tähden juutalaiset ja samarialaiset sekä pakanat, jotka olivat hylänneet väärät käsitykset ja perusteettomat ennakkoluulot, nauttivat varhaiskristillisessä seurakunnassa toveruudesta veljinä ja sisarina. Aidat, jotka olivat olleet olemassa vuosisatoja, hävisivät heidän keskuudestaan.
Tosi palvonta yhdistää nytkin kaikkiin rotuihin ja kansallisuuksiin kuuluvia ihmisiä. Todistus tästä voidaan nähdä Jehovan kristittyjen todistajien joukossa.