Kirje Nicaraguasta

KOHTA sen jälkeen kun maanjäristys tuhosi Managuan joulukuun lopulla, saatiin seuraava kirje veli Witherspoonilta, sikäläiseltä Vartiotorni-seuran haaratoimistonvalvojalta. Monet Vartiotornin lukijat ovat syvästi huolissaan kristittyjen veljiensä hyvinvoinnista Managuassa, ja he huomaavat tämän 25.12. päivätyn selostuksen erittäin kiinnostavaksi. Se oli osoitettu N. H. Knorrille, Vartiotorni-seuran presidentille:

”Saatoin kuulla puheesi selvästi puhelinkeskustelussamme tänä aamuna. Kiitos, veli Knorr, meihin kohdistuvasta rakkaudestasi ja huolehdinnastasi, ja me kiitämme Jehovaa sellaisen rakkaudenjärjestön muodostamisesta, jonka hän on rakentanut tänä kriittisenä aikana. Maanjäristyksen jälkeen saamamme apu tuli nopeasti.

”Ensimmäinen ja ankarin tärähdys kohtasi Managuaa noin kello 00.40 joulukuun 23. päivänä. Kaikki lähetystyöntekijät olivat vuoteessa. Kun järistys lakkasi, me menimme nopeasti ulos keskelle katua. Kaksi lisäjäristystä seurasi pian sen jälkeen. Taloja sortui kaikkialla ympärillämme. Mutta me emme saaneet naarmuakaan. Kaupunki peittyi paksuun tomuvaippaan. Kun se hälveni, niin että lähes täysikuu paistoi läpi, me näimme ensimmäisen pilkahduksen lähiympäristöstä. Emme tienneet silloin, että hävitys oli samanlainen kautta Managuan.

”Naapurimme olivat tyrmistyksissään ja äänettömiä. Sitten puhkesi lyhyen ajan jälkeen epätoivon ja valituksen huutoja. Puolen korttelin päässä oli kaksitoista henkeä hautautunut elävinä eräässä siirtolassa. Pelastustyö oli vaikeata työvälineitten puutteen takia. Ympärillä olevissa kortteleissa vallitsi sama näytelmä: kolme oli hautautunut täällä, yksi tuolla, kaksikymmentä lisää kolmen korttelin päässä. Kuolema ympäröi meitä. Punainen hehku liikekeskuksen yllä ilmaisi meille, että tulipalokin seurasi maanjäristyksen vanavedessä. Kun kolea sarastus koitti tuhoutuneen kaupungin ylle, aloimme nähdä syntyneen kauhun.

”Me olimme huolissamme kristityistä veljistämme, ja he olivat huolissaan meistä. Lähetystyöntekijät, jotka olivat valvojia, lähtivät katsomaan veljiä. Minä jäin haaratoimistoon odottamaan tiedonantoja ja katsomaan, mitä tarvittaisiin. Tuskaisat hetket tuntuivat tunneilta ilmoitusten saapuessa hitaasti. Mutta oli miltei uskomatonta, että yhdenkään veljen ei ilmoitettu kuolleen. Kuitenkin jotkut heidän vanhempansa tai sukulaisensa menettivät henkensä, ja eräs henkilö, joka aikoi mennä kasteelle piirikonventissa tällä viikolla, menetti neljä lastaan.

”Tapauksessa toisensa jälkeen veljien kertomus oli sama. Talo suorastaan luhistui heidän päälleen, ja heidän oli kaivauduttava esiin niin kuin he parhaiten voivat. Monet saivat haavoja ja mustelmia, mutta tähän mennessä ei kukaan ole ilmoittanut saaneensa edes luunmurtumaa. Mikä oli ylinnä näiden veljien mielessä?

”Kun he olivat ensiksi tiedustelleet, miten meidän ja muiden veljien kävi, he tapasivat kysyä säikähtyneinä, miten tämä vaikuttaisi tulossa olevaan piirikonventtiin, koska he pelkäsivät, että se peruutettaisiin – tämä, konventin menetys, oli heille suurin murhe. He eivät ajatelleet kotiensa tai aineellisen omaisuutensa menetystä. Usko minua, veli Knorr, että se nostaa suuren palan kurkkuun.

”Kello 22 sinä samana maanjäristyspäivänä, vähemmän kuin 22 tuntia myöhemmin, saapui ensimmäinen aineellinen avustus Hondurasin veljiltä. Oli lauantai-ilta. Me kaikki vietimme yön kadulla; itse asiassa jokainen Managuassa teki samoin. Järistykset jatkuivat läpi yön ja olivat väliin voimakkaita, väliin heikkoja, mutta mikään niistä ei kestänyt yhtä kauan eikä ollut yhtä voimakas kuin lauantaiaamun ensimmäinen tärähdys. Vietimme hyvin levottoman yön. Kello 7 sunnuntaiaamuna saapui veli Shepp (haaratoimistonvalvoja) Costa Ricasta tuoden lisää avustusta. Hän halusi myös tietää, mitä tarvittiin, jotta hän voisi palata välittömästi ja järjestää lisäapua. Kun olimme päättäneet, mitä eniten tarvittaisiin, teimme 2¹/2 tunnin kierroksen kaupungissa. Olimme järkyttyneitä näkemästämme. Managua on tuhoutunut! Seuran haaratoimisto oli mielestäni vähiten vahingoittunut rakennus koko kaupungissa.

”Ennen sunnuntain puoltapäivää saapui lisää avustuksia Salvadorista. Sielläkin haluttiin tietää, mitä tarvittaisiin, joten annoimme luettelon. Rajat pidettiin auki hätäapuajoneuvoille. Viisumeja ei vaadita, joten veljet voivat tehdä nopeita kiertokäyntejä. Eilen, sunnuntaiaamuna, ryhdyimme avustusjärjestelyihin haaratoimiston valtakunnansalissa. Veljille ilmoitettiin siitä, ja heitä alkoi saapua. Kun eilispäivä läheni loppuaan, olimme kyenneet varaamaan 578 veljelle riittävästi ruokaa kahdeksi päiväksi. Saatoimme myös hankkia kylliksi vettä samalle määrälle tuomalla sitä kuorma-autolla Managuan ulkopuolisilta alueilta. Lääketarvikkeita ei tarvita. Meillä on niitä riittävästi tai me voimme hankkia niitä.

”Noin 80 prosenttia veljistä on menettänyt kotinsa. Yhdeksän valtakunnansalia on tuhoutunut joko kokonaan tai lähes kokonaan. Managuaa tyhjennetään. Koko liikekeskusta puretaan viidentoista korttelin leveydeltä. Tältä alueelta löydetään yhä useita ruumiita. Löyhkä on tulemassa varsin voimakkaaksi. Tartuntavaaran vuoksi kaikkia kehotetaan karttamaan tätä aluetta. Yleinen sairaala vahingoittui niin pahasti, että potilaat siirrettiin ulkosalle kentille. Maanjäristyksen uhreja ei näin ollen voitu hoitaa siellä, ja monet suorastaan käännytettiin pois. Tietääksemme sairaalan ulkopuolelle pystytetään parhaillaan telttoja, jotta niissä voitaisiin antaa enemmän hoitoa. Hallituksella on ollut kova paine tällaisesta toiminnasta huolehtimisessa.

”Meidän on vain odotettava nähdäksemme, mitä on käytännöllisintä tehdä. Mutta veljet ovat rauhallisia ja odottavat ohjeita ennen kuin toimivat.

”Meillä on hiukan käteisvaroja, mutta enin osa rahoistamme on pankissa, eivätkä pankit ole auki. Saattaa käydä niin, ettei niitä avata useaan päivään. Mutta jos me tarvitsemme raha-apua, mitä emme voi saada täältä auttaaksemme veljiä, ja niin näyttää käyvänkin, niin lähetän sanan veli Allingerille (haaratoimistonvalvojalle) Hondurasiin ja veli Sheppille Costa Ricaan, että he ostavat rahoillaan tarvikkeita meitä varten, lähettävät ne meille ja velottavat sillä haaratoimistoamme, kunnes meidän rahamme vapautuvat ja/tai me voimme järjestää tilanteen jollakin tyydyttävämmällä tavalla. Tai jos me voimme ostaa täältä mitä tarvitsemme, niin he ehkä voisivat lähettää meille vain rahan. Mutta koska on liian aikaista tietää, millaiseksi tilanne muodostuu, niin me odotamme nähdäksemme ja tehdäksemme parhaamme vallitsevissa olosuhteissa.

”Me rohkaisemme kaikkia pysymään toimeliaina saarnaamistyössä, pysymään lujina hengellisesti ja luottamaan Jehovaan. Saamiensa aineellisten avustusten takia veljet tuskin voivat pidättää kyyneleitään. He arvostavat suuresti toisissa osissa maailmaa olevien veljiensä rakkautta ja huolehdintaa.”