Lukijain kysymyksiä
● Miten meidän on ymmärrettävä Matt. 1:17, joka puhuu kolmesta jaksosta sukupolvia (14 kussakin) Aabrahamista Jeesukseen Kristukseen, vaikka edelliset jakeet luettelevat ainoastaan 41 sukupolvea? – Belgia.
Tähän näennäiseen vaikeuteen on yksinkertainen selitys. On ilmeistä, että Matteus laski Daavidin kahdesti, hän ei ottanut huomioon kokonaismäärää vaan ainoastaan kolme yhdenmukaista ryhmää, joissa oli neljätoista nimeä eli sukupolvea, mikä helpotti muistamista. Matteus itse esittää näin: ”Näin on sukupolvia Aabrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätoista polvea, ja Daavidista Babyloniin siirtämiseen neljätoista polvea, ja Babyloniin siirtämisestä Kristukseen asti neljätoista polvea.”
Kun otamme huomioon sellaiset sukuluettelot kuin 1. Aikakirjan luvuissa 1–3 olevan, niin käy ilmi, että Aabrahamista Jeesukseen Kristukseen oli ainakin 46 sukupolvea. Matteus lyhensi luetteloa jättämällä pois kolme Juudan kuningasta, jotka olivat kuningas Jooramin ja murhanhimoisen kuningatar Ataljan jälkeläisiä. Atalja oli jumalattoman kuningatar Iisebelin tytär ja anasti Juudan valtaistuimen seitsemäksi vuodeksi. Mainittuaan Jooramin hän jättää pois tätä jumalatonta avioliittoa seuranneet kolme sukupolvea, nimittäin Ahasjan (joka hallitsi vain vuoden), Jooahaan (joka alkoi hallita 7-vuotiaana) ja Amasjan (joka hallitsi 29 vuotta). Hän mainitsee sen sijaan lähinnä Ussian, jolla oli pitkä ja menestyksellinen hallituskausi, kunnes hän julkesi ottaa papin aseman ja uhrata suitsutusta temppelissä ja hänet lyötiin spitaalilla. Matteus jätti pois myös Joojakimin, Joosian pojan, nimen sukuluettelostaan samoin kuin Hananjan, Serubbaabelin pojan, josta tuli vuorostaan Abiudin isä.
Tällaisia Matteuksen tekemiä poisjättöjä ei pidä kuitenkaan ihmetellä, sillä sukuluetteloja lyhenneltiin toisinaan. Esimerkiksi Esra mainitsee 23 nimeä pappien sukuluettelossaan 1. Aikak. 6:3–14:ssä, mutta luettelee ainoastaan kuusitoista samalta ajalta esittäessään oman sukuluettelonsa Esran 7:1–5:ssä.
Tarkasteltaessa Raamatun sukuluetteloita on pidettävä mielessä useita asioita. Ensiksikin on hyvä panna merkille, että eroavuudet eivät johtuneet huolimattomuudesta. Israelilaiset olivat kovin kiinnostuneita historiasta ja laativat erittäin huolellisesti aikakirjoja. Niinpä 1. Mooseksen kirjan esittämästä kansojen luettelosta (1. Moos. 10:1–32) on sanottu, että se on ”ainutlaatuinen muinaisessa kirjallisuudessa. Tämä kiinnostus kansoja kohtaan kuvastaa tarkalleen Raamatussa ilmenevää historian korostamista. . . . Tällaista kiinteää harrastusta historiaa kohtaan ei voida löytää maailman mistään muusta pyhästä kirjallisuudesta.” – The Interpreter’s Dictionary of the Bible, 3. osa, s. 515.
Huomattakoon edelleen, että kaikki Raamatun kirjoittajat olivat rehellisiä miehiä, joita johtivat Raamatussa esitetyt korkeat moraalimittapuut. Sen lisäksi he kirjoittivat Jehovan pyhän hengen vaikutuksen alaisina. – 2. Tim. 3:16; 2. Piet. 1:21.
On myös hyvä muistaa, että tapa, jolla ihmiset menettelivät merkitessään muistiin asioita muinaisaikoina, oli erilainen kuin nykyään noudatettu tapa. Esimerkiksi eräät sanat olivat merkityssisällöltään laajempia kuin nykyään. Niinpä Aabraham puhui Lootille sanoen: ”Olemmehan veljeksiä.” (1. Moos. 13:8) Kuitenkin Aabraham oli todellisuudessa Lootin setä. Samoin babylonialainen kuningatar sanoi Nebukadnessaria Belsassarin isäksi, vaikka Nabunaid oli ilmeisesti hänen isänsä ja Nebukadnessar hänen isoisänsä. (Dan. 5:11) ”Isää” käytettiin tosiaan usein tarkoittamaan etäisempää esi-isää. Niinpä Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa on Aabrahamia yhä uudelleen sanottu ”meidän isäksemme”, vaikka hän oli todellisuudessa etäinen esi-isä. – Apt. 7:2; Room. 4:12; Jaak. 2:21.
Tällaisten seikkojen huomioon ottaminen auttaa meitä ymmärtämään, miksi Raamatun kirjoittajat ilmaisivat ajatuksensa edellä mainituilla tavoilla merkitessään muistiin eräitä sukuluetteloja ja poistaa siten näennäiset vaikeudet.