Ennaltatietämyksen valikoiva käyttö

PREDESTINAATION vaihtoehdon, ts. Jumalan ennaltatietämiskyvyn valikoivan eli vapaavalintaisen käytön, on oltava sopusoinnussa Jumalan omien vanhurskaitten mittapuitten kanssa ja yhdenmukainen sen kanssa, mitä hän ilmaisee itsestään Sanassaan. Vastoin predestinaatioteoriaa lukuisat raamatunkohdat osoittavat Jumalan tutkivan kysymyksessä olevaa tilannetta ja tekevän ratkaisun tämän tutkimuksen perusteella.

Niinpä kun jumalattomuus kehittyi Sodoman ja Gomorran kaupungeissa, Jehova ilmoitti Aabrahamille päättäneensä tarkoin tutkia (enkeliensä välityksellä) ”ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää [minä voin saada sen tietää, Um]”. (1. Moos. 18:20–22; 19:1) Jumala puhui ’tutustumisestaan Aabrahamiin’, ja kun Aabraham meni niin pitkälle, että yritti uhrata Iisakin, niin Jehova sanoi: ”Sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt minulta ainokaista poikaasi.” – 1. Moos. 18:19, Um; 22:11, 12.

Valikoiva ennaltatietämys merkitsee sitä, että Jumala voisi haluta olla ilman erotusta tietämättä mitään luomustensa kaikista tulevista teoista. Tämä merkitsisi sitä, että sen sijaan että koko historia luomisesta eteenpäin olisi vain sen toistumista, mikä on jo ennaltanähty ja -määrätty, Jumala voi täysin vilpittömästi asettaa ensimmäisen ihmisparin eteen toiveen elää iankaikkisesti maan päällä vapaana pahuudesta. Hänen ensimmäiselle ihmispojalleen ja -tyttärelleen antamansa ohjeet toimia hänen täydellisinä ja synnittöminä edustajinaan täyttäen maan jälkeläisillään ja tehden siitä paratiisin sekä valliten eläinluomakuntaa, voitiin näin ollen lausua tosi rakkaudellisen edun lahjana ja hänen aitona halunaan heitä kohtaan – eikä ainoastaan sellaisen tehtävän antamisena, joka oli heidän osaltaan tuomittu jo ennalta epäonnistumaan. Kun Jumala järjesti koetuksen ”hyvän- ja pahantiedon puun” välityksellä ja loi ”elämän puun” Eedenin paratiisiin, ne eivät olleet myöskään merkityksettömiä eivätkä kyynisiä tekoja, jotka hän olisi suorittanut edeltätietäen, että ihmispari tekisi syntiä eikä koskaan voisi syödä ”elämän puusta”. – 1. Moos. 1:28; 2:7–9, 15–17; 3:22–24.

Jos tarjoaa jotain erittäin haluttavaa toiselle henkilölle ehdoilla, jotka tietää etukäteen mahdottomiksi täyttää, niin sitä pidetään sekä ulkokultaisuutena että julmana. Iankaikkisen elämän toive on esitetty Jumalan sanassa tavoitteena kaikille ihmisille, mahdollisena saavuttaa. Kehotettuaan kuulijoitaan ’anomaan ja etsimään’ hyvää jatkuvasti Jumalalta Jeesus osoitti, ettei isä anna kiveä eikä käärmettä lapselleen, joka pyytää leipää tai kalaa. Osoittaen, miten hänen Isänsä suhtautuu jonkun henkilön laillisten toiveitten pettämiseen, Jeesus sanoi sitten: ”Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!” – Matt. 7:7–11.

Näin ollen kehotukset ja tilaisuudet hyötyjen ja iankaikkisten siunausten saantiin, jotka Jumala asettaa kaikkien ihmisten eteen, ovat vilpittömiä. (Matt. 21:22; Jaak. 1:5, 6) Hän voi täysin vilpittömästi kehottaa ihmisiä ’kääntymään pois rikkomuksista ja elämään’, niin kuin hän teki Israelin kansallekin. (Hes. 18:23, 30–32) Johdonmukaisesti ajatellen hän ei olisi voinut tehdä näin, jos hän olisi tietänyt ennakolta, että heidät olisi yksilöinä määrätty kuolemaan jumalattomuudessa. Jehova sanoi Israelille: ”En ole sanonut Jaakobin jälkeläisille: etsikää minua tyhjyydestä [tyhjän tähden, Um]. Minä Herra puhun vanhurskautta, ilmoitan, mikä oikein on. . . . Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki.” – Jes. 45:19–22.

Apostoli Pietari kirjoittaa samaan tapaan: ”Ei Herra viivyttele [Jehovan päivän läsnäoloa koskevan] lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.” (2. Piet. 3:9, 12) Jos Jumala olisi jo edeltätietänyt ja -määrännyt vuosituhansia aikaisemmin täsmälleen, ketkä yksilöt saisivat ikuisen pelastuksen ja ketkä ikuisen hävityksen, niin voitaisiin hyvin kysyä, mitä merkitystä tällaisella Jumalan ’pitkämielisyydellä’ voisi olla ja kuinka aito saattaisi olla hänen toiveensa, että ’kaikki tulisivat parannukseen’. Henkeytetty apostoli Johannes kirjoitti, että ”Jumala on rakkaus”, ja apostoli Paavali sanoo rakkaudesta, että ”kaikki se toivoo”. (1. Joh. 4:8; 1. Kor. 13:4, 7) Se on sopusoinnussa tämän Jumalan huomattavan ominaisuuden kanssa, että hän suhtautuu aidon avomielisesti ja ystävällisesti kaikkia kohtaan haluten heidän saavan pelastuksen, kunnes he osoittautuvat toivottoman arvottomiksi. (Vrt. 2. Piet. 3:9:ään; Hepr. 6:4–12:een.) Niinpä apostoli Paavali puhuu, että ”Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen”. – Room. 2:4–6.

Lopuksi ei voitaisi todenmukaisesti sanoa, että Kristuksen Jeesuksen lunastusuhri tehtiin kaikkien saatavaksi, jos tilaisuus saada sen edut olisi jo peruuttamattomasti suljettu joiltakuilta – ehkä miljoonilta ihmisiltä – Jumalan ennaltatietämyksen mukaan, jopa ennen heidän syntymäänsä, niin etteivät he voisi koskaan osoittautua arvollisiksi saamaan sitä. (2. Kor. 5:14, 15; 1. Tim. 2:5, 6; Hepr. 2:9) Jumalan puolueettomuus ei ole selvästikään mikään kielikuva. ”Jokaisessa kansassa se, joka [Jumalaa] pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.” (Apt. 10:34, 35; 5. Moos. 10:17; Room. 2:11) Kaikilla ihmisillä on todellinen ja aito valinnanvara etsiä ”Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää – hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä”. (Apt. 17:26, 27) Ilmestyskirjan lopussa ei ole sen tähden esitetty mitään tyhjää toivoa eikä tyhjää lupausta, kun Jumala kehottaa siinä: ”Joka kuulee, sanokoon: ’Tule!’ Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.” – Ilm. 22:17.