Miten viisasta on kilpailuhenki?
MAAILMASSA, jossa elämme vallitsee kova kilpailu. New York Timesin pääkirjoitus sanoi 25.6.1969: ”Kilpailu alkaa aikaisemmin ja lisääntyy koko ajan: on päästävä parhaisiin kouluihin, on päästävä parhaisiin yliopistoihin ja kohdattava pakottavan ja yllyttävän yhteiskunnan koetukset.”
Mutta onko tämä kiihkeä kilpailuhenki hyväksi? Onko viisasta herättää keskinäistä kilpailua? Nautitko sinä hyvin kilpailuhenkisten ihmisten seurasta?
Kun joku yrittää himmentää toisen omalla loistollaan osoittaakseen olevansa parempi, niin siitä on tavallisesti huonot seuraukset. Ystävyyssuhteet kiristyvät. Tulee pettymyksiä ja jännitystä. Se vaikuttaa usein vahingollisesti perhesuhteisiin. Ja ihmiset rasittavat usein itseään liikaa pyrkiessään toisten edelle. Liikemaailmassa toimivat ovat havainneet tällaisia huonoja vaikutuksia.
Eräs Yhdysvaltain hallituksen jäsen sanoi: ”En ollut koskaan käsittänyt, miten Amerikan liike- ja ammattielämän kiihkeä kilpailu on verottanut monia lahjakkaimpia ja menestyksellisimpiä miehiämme. Useat heistä ovat suorastaan kuluneet loppuun siinä taistelussa. . . . Hyvin monissa tapauksissa he ovat ryhtyneet juopottelemaan.”
Tämä kiihkeä kilpailu on ollut vahingollista myös monille urheilualalla. Valmentajat ja pelaajat joutuvat melko usein kärsimään paineesta ruumiillisesti ja henkisesti. Myös sen vallalla olevan asenteen takia, että täytyy ’voittaa hinnalla millä hyvänsä’, annetaan raakoja ja epäeettisiä menetelmiä yleisesti anteeksi ja niitä suositaankin.
Esimerkiksi yleisurheilijat käyttävät nykyään laajalti nykyaikaisia lääkeaineita parantaakseen suorituksiaan. Jotkin lääkeaineet auttavat käyttäjiään pysymään luonnottoman suorituskykyisinä, vaikka tavallisesti väsymys valtaisi heidät. Vaikka olympiakisojen säännöt kieltävät niiden käytön, niin muuan yleisurheilija sanoi: ”Monet meistä käyttivät Länsi-Saksasta saatua uutta lääkeainetta. Virkailijat eivät voineet todeta sitä suorittamassaan kokeessa. Kun he keksivät tutkimismenetelmän sille, niin me keksimme jotain muuta.”
Ammattijalkapalloilussa vallitsevasta tilasta sanoi eräs valmentaja: ”Jotkut ammattilaiset tarvitsevat miltei koko viikon toipuakseen sunnuntaita varten saamastaan kiihokkeesta. Jälkeenpäin heidän täytyy saada joko rauhoittavia lääkkeitä tai viskiä tasaantuakseen. He kiertävät siis kehää: kiihotettuina, juopuneina, kohmelossa, lamassa, sitten jälleen kiihotettuina.”
Kilpailuhenki vaikuttaa vahingollisesti myös penkkiurheilijoihin. Toisinaan he mellakoivat, vahingoittavat ja tappavatkin. Turkissa synnytti vuonna 1967 kiistanalainen maali jalkapallo-ottelussa mellakan, joka jätti jälkeensä 42 kuollutta ja 600 haavoittunutta. Onnistuminen jalkapallopeleissä on myös ilmoitusten mukaan ollut syynä ”mitä kiihkeimpään kansallismielisyyden kuohahdukseen Perun äskeisessä historiassa”. Ja New York Times lausui: ”Monet kansainväliset yhdistykset yrittävät yhä parantaa arpia, jotka jäivät Hondurasin ja Salvadorin välisestä äskeisestä sodasta, joka alkoi jalkapallo-ottelusta.”
On sen tähden ymmärrettävää, miksi Jumalan sana kehottaa kristittyjä karttamaan kilpailuhenkeä, sanoen: ”Älkäämme tulko itsekeskeisiksi, herättäen kilpailua toinen toisemme kanssa, kadehtien toisiamme.” – Gal. 5:26, Um.
Tässä oleva kreikkalainen sana, joka on käännetty sanoilla ”herättäkö kilpailua”, on usein käännetty sanalla ”ärsyttää”. Mutta se merkitsee kuitenkin enemmän. Kreikkalais-englantilaisten sanakirjojen mukaan se merkitsee ”kutsua esiin”, ”haastaa taisteluun tai kilpailuun jonkun kanssa”. Niinpä Amerikkalainen käännös kääntääkin: ”Älkäämme turhuudessamme uhmatko toisiamme.” Ja Kristillisten kreikkalaisten kirjoitusten Uuden maailman käännöksen (engl.) vuoden 1950 alaviite esittää seuraavan vaihtoehdon: ”Pakottaen toisiamme välienselvitykseen.”
Ihmiset tekevät usein näin. He haastavat toisia ja yrittävät pakottaa heitä julkiseen välienselvitykseen. Vaikuttimena on halu osoittautua paremmaksi ja siten nolata toinen. Omaksutaan asenne: ”Otetaanpa selville kuka on paras.” Tämä on kilpailun herättämistä. Se on pohjimmaltaan sama henki, jota ylvästelijä Goljat osoitti huutaen: ”Minä olen filistealainen, ja te olette Saulin palvelijoita; valitkaa joukostanne mies, joka tulee tänne minun luokseni. . . . Antakaa tänne mies, niin me taistelemme keskenämme.” – 1. Sam. 17:8–10.
Mutta kilpailuhenki ei ole viisasta nykyisestä yleisyydestään huolimatta. Se ei aikaansaa hyviä suhteita. Jos sinut esimerkiksi pakotetaan välienselvittelyyn ja sinut voitetaan ja voittaja kerskuu tuloksesta, niin miltä sinusta tuntuu? Eikö se voikin olla nöyryyttävää? Kilpailun herättäminen ei ole lähimmäisenrakkauden osoittamista.
Miten on sitten pelien pelaamisen laita? Suhtautuminen niihin riippuu paljon siitä, mitä henkeä pelaajat osoittavat. Yrittävätkö he herättää kilpailua? Vai pitävätkö he vain hauskaa pelaamalla? Koska peleissä ja urheilussa on helppo herättää kilpailuhenkeä, niin jotkut halunnevat etsiä keinoja pelien pelaamiseen tavoilla, jotka poistavat kilpailuhengen tai vähentävät sen mahdollisimman pieneksi.
Huomatessaan maailmallisissa urheilutilaisuuksissa vallitsevan kilpailuhengen monet ovat kieltäytyneet osallistumasta niihin tultuaan tuntemaan kristilliset periaatteet. He eivät halua enää saastua epäkristillisestä kilpailuhengestä. Näin kävi niille kanta-asukkaille, jotka Tyynen valtameren saarella Ponapessa tulivat tuntemaan Raamatun totuuksia. Eräs edustaja kirjoittaa: ”Täkäläinen ryhmä on hylännyt sen kiihkeän piirien välisen ylpeyden, mikä ilmenee erityisesti . . . piirien välisissä urheilutapauksissa.”
Kristittyjen on viisasta tutkia suhtautumistaan ja vaikuttimiaan. Onko maailman kiihkeä kilpailuhenki tarttunut sinuun? Haastatko ihmisiä kilpailemaan kanssasi? Haluatko osoittaa olevasi heitä parempi? Ole rehellinen itseäsi kohtaan ja tee kaikkesi noudattaaksesi Raamatun kehotusta: ”Älkäämme tulko itsekeskeisiksi, herättäen kilpailua toinen toisemme kanssa.” – Gal. 5:26, Um.