Lastesi pulmien ratkaiseminen

”HÄN oli sairas tullessaan kotiin kello 2”, selitti hänen äitinsä. ”Panin hänet vain vuoteeseen ja odotin tähän aamuun kysyäkseni häneltä, mitä oli tapahtunut. Pidellen käsillään jyskyttävää päätään – niin kuin kuka tahansa muukin katuva juopumuksen jälkeisenä aamuna – hän kertoi minulle olleensa ravintolassa 13-vuotiaitten ystäviensä kanssa, ja kolme vanhempaa poikaa tarjosi heille olutta.”

Monet lapset ovat aiheuttaneet samanlaisia kokemuksia äidilleen ja isälleen. Mutta juopumus on ainoastaan yksi niistä pulmista, joita vanhemmat usein nykyään kohtaavat.

Nykyinen sukupuolisuuden korostaminen on myös johtanut sukupuolitautien huimaavaan lisääntymiseen, ei-toivottuihin raskauksiin ja pakkoavioliittoihin. Aikuisten maailma on omaksunut sukupuolisen vapauden ”uuden moraalin”, ja nuoriso jäljittelee sitä. Tämä on kiistattomasti johtanut ongelmien suureen lisääntymiseen nuorten keskuudessa.

Viime syksynä sanottiin eräässä Yhdysvaltain senaatin tutkimuksessa, että sen mielestä ”neljä ja puoli miljoonaa [yksi joka kymmenestä] amerikkalaisesta tarvitsee psykiatrista hoitoa” voidakseen välttää erittäin epämieluisia käyttäytymistapoja. Siinä ilmeni myös, että 29 miljoonasta 10–17-vuotiaasta lapsesta 2¹/2 miljoonaa eli yksi joka yhdestätoista on poliisin kirjoissa! Tosiaan vaikeudet, joihin nykyiset nuoret ovat joutuneet, saattavat mielikuvituksen ymmälle. – New York Times 19.10.1966, etusivu.

Muidenkin maiden vanhemmilla on ongelmia lastensa suhteen. Esimerkiksi Japanissa lisääntyi lainrikkojien määrä alle 20-vuotiaitten keskuudessa kolminkertaiseksi vuosien 1953 ja 1963 välillä. ”Ja pelottava seikka on”, toteaa eräs huomattava poliisivirkailija, ”että rikokset kallistuvat yhä enemmän kohti väkivaltaisuutta . . . ja rikkojien keski-ikä alenee.”

Miten te vanhempina voitte menestyksellisesti ratkaista lastenne pulmat? Ensinnäkin teidän täytyy olla vakuuttuneita siitä, että he tarvitsevat teidän huomiotanne ja apuanne. Älkää olettako, etteivät hillittömät kutsut, juopottelu, huimapäinen ajo ja muut nuorison vallattomuudet voisi mahdollisesti siepata mukaansa teidän lapsianne. Ne voivat, kuten rouva Arnold Washton, New Yorkin vanhempain liiton puheenjohtaja, huomautti: ”Olemme saaneet niin paljon kirjeitä ja puheluja vanhemmilta, jotka haluavat tietää, miten auttaa lapsia, jotka ovat kietoutuneet näihin pulmiin, että tiedämme niitä voivan olla kaikkein huolellisimminkin johdetuissa perheissä ja kouluissa.”

Ei ole epäilystäkään siitä, että lapset tarvitsevat kipeästi ymmärtäväisiä, rakastavia vanhempia. Lapsi tulee maailmaan avuttomana ja tietämättömänä, taitamatta juuri muuta kuin imeä ja huutaa. Sen tähden kaikkivaltias Jumala varasi avioliittojärjestelyn, jotta lapsi voisi saada tarpeellista ohjausta ja opetusta niiltä, jotka todella rakastavat häntä. Ja Raamattu painottaa sitä, kuinka tärkeätä vanhempien on säännöllisesti antaa tätä opetusta. – 5. Moos. 6:4–9; Ef. 6:4.

Mutta se vaatii ajan varaamista ollaksesi lastesi kanssa. Tämä yhdessäoloaika tulee suunnitella niin, että se todella rakentaa ja vahvistaa perhesiteitä. Tee se hauskaksi ja kuitenkin opettavaksi. Esimerkiksi aterioilla voidaan keskustella kokemuksista, ideoista, toiminnoista, toiveista ja suunnitelmista. Pitäkää mielessänne päivän kuluessa kuulemanne huvittavat tai yleisesti kiinnostavat asiat ja kertokaa niitä aterialla. Tällainen seurustelu ja harrastus voi yhdistää perhettä ja antaa lapsille turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteen.

Vanhempien ei tule koskaan aliarvioida lastensa kanssa seurustelemisen tärkeyttä. Eräs tunnettu kirjailija huomauttaa, että ”nuorten amerikkalaisten pohjimmainen valitus on, etteivät he voi puhua aikuisten kanssa. . . . lastemme suuri enemmistö ei ole koskaan nauttinut läheisestä ystävyydestä yhdenkään aikuisen kanssa”. Ei ole näin ollen ihme, että sanoma- ja aikakauslehdet saavat joka vuosi tuhansia kirjeitä lapsilta, jotka sanovat haluavansa jonkun, jonka kanssa voisivat puhua henkilökohtaisista pulmistaan.

Mutta miten on mahdollista, että vanhemmat ja heidän lapsensa ajautuvat niin kauas toisistaan tehden keskustelun tärkeistä asioista melkein mahdottomaksi? Edellä mainitun kirjailijan mukaan ”heidän yrityksensä vaihtaa ajatuksia kanssamme tukahdutetaan poikkeuksetta ja tyystin”. Tämä pitää ikävä kyllä usein paikkansa. Vanhemmat työntävät usein pois kyselevän lapsensa: ’Mene pois; etkö näe, että minulla on kiire?’ Kuinka paljon parempi olisikaan, jos isä tai äiti, jolla todella on kiire, lupaisi keskustella asiasta myöhemmin ja, kun hän on vapaa, kysyisi lapselta, mitä hänen mielessään oli. Tällä tavalla lapsi vaistoaisi, että hänen vanhempansa ovat todella kiinnostuneita hänestä, ja hän luottaa heihin auliimmin.

Nuoret tarvitsevat jonkun, jonka kanssa keskustelevat, henkilön, joka ymmärtää heidän pulmiaan ja haluaa auttaa heitä voittamaan ne antamalla tarvittavan neuvon. Kahden lääkärin jonkin aikaa sitten esittämä lausunto valaisee, miten vanhemmat eivät useinkaan täytä tätä tarvetta: ”Kertomus koskee äitiä, jolla oli tietämätön 13-vuotias raskaana oleva tytär. Kun äidiltä kysyttiin, oliko hän selittänyt ’elämän totuuksia’ tyttärelleen, hän vastasi: ’En suinkaan, ajattelin hänen olevan liian nuori siihen.’”

Lääkärit huomauttivat silloin: ”Liian usein tällaiset vanhemmat lähettävät 10–12-vuotiaat tyttärensä poikaystävineen kaitsijatta kutsuihin silkkisukat ja korkeakorkoiset kengät jalassa, aikuisten tyylisissä vaatteissa ja huulipuikko mukana ja ihmettelevät sitten, miten he joutuvat vaikeuksiin 15-vuotiaina.” Nuoret saattavat tosin joskus pyytämällä pyytää vapautta sellaiseen, mutta teidän täytyy vanhempina olla lujia ja pitää voimassa välttämättömät säännöt. Teidän velvollisuutenne on tehdä se! Ja teidän lapsenne ovat todella kiitollisia, jos teette niin.

Jos te säilytätte terveet perhesiteet, niin että lapsenne tuntevat olevansa vapaat puhumaan kanssanne, ja jos te varaudutte ennalta niihin pulmiin, jotka heidän edessään ovat, ja valmistatte heitä kohtaamaan ne, niin itsenne ja lastenne välinen side vahvistuu varmasti. He voivat toisinaan olla harmissaan rajoituksista, joita he pitävät asiattomina. Mutta lopuksi he epäilemättä ilmaisevat erään teini-ikäisen tunteet: ”Nyt lopultakin tiedän, mitä voin ja mitä en voi tehdä – ja mieltäni on lakannut painamasta kauhea taakka.”