Lukijain kysymyksiä
● Täytyykö ihmisen täyttää kaikki lupauksensa, mitkä hän teki Jumalalle ennen antautuneeksi kristityksi tuloaan? – R. J., USA.
Lupauksiin ei pidä suhtautua kevyesti, niin kuin Raamattu ilmaisee Saarn. 5:3–5:ssä: ”Kun teet lupauksen Jumalalle, niin täytä se viivyttelemättä; sillä ei ole hänellä mielisuosiota tyhmiin: täytä, mitä lupaat. On parempi, ettet lupaa, kuin että lupaat etkä täytä. Älä anna suusi saattaa ruumistasi syynalaiseksi, äläkä sano Jumalan sanansaattajan edessä: ’Se oli erehdys’.”
Kun henkilö tekee juhlallisen lupauksen Jumalalle, hän tekee sen vapaaehtoisesti eikä pakosta. Näin ollen tulee lupaus myös täyttää halusta. Asian vakavuuden huomioon ottaen Raamattu suosittelee niiden velvoitusten huolellista harkitsemista etukäteen, jotka henkilö ottaa hoitaakseen tehtyään lupauksen. Sananl. 20:25 sanoo: ”Ihmiselle on ansaksi luvata hätiköiden pyhä lahja ja vasta perästäpäin harkita lupauksiansa.” Jumalalle tehtyihin lupauksiin ei sen tähden tule suhtautua kevyesti, vaan niiden tulee olla huolellisen ennakkoharkinnan eikä pelkästään tunteen tai hetkellisen innostuksen tulos.
Avioliittolupaukset valaisevat näitä seikkoja. Joku voi päättää, että hänen tulee mennä naimisiin. Avioliittoon meneminen on asia, jonka hän tekee omasta tahdostaan. Hän menettelee viisaasti, jos hän harkitsee asiaa etukäteen, tutustuu niihin vastuuvelvollisuuksiin, jotka hänellä tulee olemaan astuttuaan aviosäätyyn. Kun hän sitten antaa aviolupauksen Jumalan ja ihmistodistajain edessä, niin hänen tulee pitää lupausta vakavana ja pysyä uskollisena puolisolleen. (Matt. 19:4–6) Jos avioliitto on laillinen, niin siitä riippumatta, kuka vihkijä on, avioliittoon astuvan lupaus on sitova ja pysyy sitovana silloinkin, kun hänestä tulee antautunut kristitty.
Joku on voinut vapaaehtoisesti tehdä menneinä vuosina, ennen antautuneeksi kristityksi tuloaan, jonkin muun henkilökohtaisen lupauksen Jumalalle. Se oli enemmän kuin hänen mielessään ollut tai ystävälle ilmaistu pelkkä halu tai suunnitelma, se oli Jumalalle tehty juhlallinen lupaus. Häntä ei mikään pakottanut antamaan sitä lupausta. Mutta hän haluaisi nyt kumminkin vapautua siitä. Hän voi kysyä joltakulta toiselta, onko lupaus sitova. Mutta on ymmärrettävä, että toinen ihminen ei voi päästää lupauksen tehnyttä vastuusta, minkä hän on ottanut itselleen Jumalalle tekemällään juhlallisella lupauksella. Tämä on sitoutuneen henkilön ja Jehova Jumalan välinen asia. – Room. 14:4.
Ehkä lupaus ei ollut Raamatun vaatima. Mutta jollei se siitä huolimatta ollut ristiriidassa Raamatun kanssa, niin lupauksen pitäminen olisi paikallaan, vaikka se merkitsisi pulmia myöhemmässä elämässä.
Joku on kuitenkin voinut antaa lupauksen, ennen kuin tuli tuntemaan totuuden Jumalan sanasta, että hän tekee jotain Jumalan tahdon kanssa ristiriidassa olevaa. Hän voi tulla tietoiseksi tästä ristiriidasta jatkaessaan Raamatun tutkimista. Miten hänen tulee nyt katsella tätä lupausta, joka ei ole sopusoinnussa Raamatussa ilmaistun Jumalan tahdon kanssa? Hänen itsensä on se ratkaistava, mutta olisi uskollisuuden osoitus Jehovaa kohtaan toimia Jumalan selvästi ilmaiseman tahdon mukaan. Tämä merkitsee nimenomaisten askelten ottamista, kuten sellaisten tapojen jättämistä tai yhteyksien katkaisemista, jotka ovat saastaisia ja sopimattomia Jumalan näkökannalta. Sellaisen antautuneisuuden osoittaminen Jehovalle koituu siunaukseksi. (2. Kor. 6:16–18) Ihminen ei voi antautua Jumalalle Kristuksen kautta, jollei hän tee sellaista lupausta mitättömäksi.