Säästä sanojasi
PUHELIAAN henkilön suusta virtaavat sanat tuntuvat joistakuista veden loputtomalta syöksymiseltä suuresta torvesta. Ne tulvehtivat kohteliaitten kuulijoitten yli ja hukuttavat kaikki virkistävän keskustelemisen aikaansaamiseksi tehdyt yritykset. Monisanainen henkilö ei älyä, että keskustelu on ajatusten kaksipuolista vaihtamista, missä kuunteleminen on yhtä tärkeätä kuin puhuminenkin.
Kreikkalainen filosofi Sokrates sanoi kerran: ”Luonto on antanut meille kaksi korvaa ja kaksi silmää, mutta vain yhden kielen, jotta me kuulisimme ja näkisimme enemmän kuin puhumme.” Jos sinä hukutat kuuntelijasi alituisella sanatulvalla, niin kuinka paljon voit oppia heiltä? Ja miten paljon he voivat todellisuudessa oppia sinulta?
Vaaditaan ajattelua, jos aiot sanoa kuulijoillesi jotain opettavaa ja hyödyllistä, mutta jos syydät alituisesti sanoja, niin miten puheessasi voi olla mitään ajatuksia herättävää? Se muistuttaa enemmänkin lörpöttelyä, mikä rummuttaa loputtomasti turtuneita korvia. ”Mitä vähemmän ihmiset ajattelevat, sitä enemmän he puhuvat”, sanoi ranskalainen filosofi Charles de Montesquieu.
Loputtomiin jatkuva puhuminen henkilökohtaisista pulmista, näkökannoista ja kokemuksista esittäen tarpeettomia ja väsyttäviä yksityisseikkoja osoittaa toisten ihmisten etujen ja ajan itsekästä halveksimista. Yritä saada toisia puhumaan heitä kiinnostavista asioista, sen sijaan että puhuisit laajalti itsestäsi. Kun he lausuvat ajatuksensa, niin kuuntele, mitä he sanovat. Älä haaveile äläkä ala epäkohteliaasti lukea jotain. Sinä et voi pettää heitä nyökkäämällä silloin tällöin tai murahtamalla jotakin. He tietävät, jos et kuuntele. Kiinnitä kohteliaisuudesta huomiota siihen, mitä he sanovat, niin saatat oppia jotain.
Väsyttävän jaarittelun syytäminen toisen korvaan jättämällä sitten kuuntelematta, kun hän lopulta saa tilaisuuden pistää väliin muutaman sanan, on äärimmäistä omakeskeisyyttä. Huomaavainen ihminen kuuntelee eikä ajattele toveriaan kohti ampumaansa seuraavaa sulkutulta. Ei pidä turhaan kuvitella olevansa ainoa, jolla on jotain arvokasta sanottavaa. Loputon itsestään puhuminen saattaa näyttää puhujasta sen arvoiselta, mutta ei toisista. Ihminen paljastaa monisanaisuudellaan olevansa tyhmä. ”Tyhmä puhuu paljon.” – Saarn. 10:14.
Puheliaan ihmisen epäyhtenäiset sanaharhailut eivät saa aikaan kohottavaa keskustelua. Keskustelu tulee kiinnostavaksi, kun siihen osallistuvat viivähtävät jonkin aikaa jossain asiassa ja sallivat kunkin lausua ajatuksiansa. Kun jokainen puhuu ja kuuntelee, niin keskustelusta voi tulla rakentava ja nautittava. Siinä ilmenevää taukoa ei pidetä harmillisena aukkona, mikä täytyy täyttää sanoilla. Niin voi ajatella puhelias ihminen, joka on tottunut joutavaan lörpöttelyyn, mutta ajatuksia herättävässä keskustelussa tauko on virkistävä eikä harmittava. Se sallii henkilön ajatella, mitä on sanottu, sekä ajatella, mitä hän aikoo sanoa. Tällainen ajatus voi johtaa elvyttäviin lausuntoihin, mitkä tekevät keskustelusta arvokkaan.
Vahingollinen juoru, jopa herjauskin saattaa lipsahtaa helposti sanatulvassa, mikä virtaa kerkeältä kieleltä. Tällaisella puheella voi olla ainoastaan vahingoittavia vaikutuksia, mitkä saattavat lopulta ponnahtaa takaisin puhujaan. Se panee hänet rikkomaan ystävien luottamusta ja Jumalan neuvoa vastaan. Meille sanotaan Raamatussa: ”Missä on paljon sanoja, siinä ei syntiä puutu; mutta joka huulensa hillitsee, se on taitava.” ”Joka suunsa ja kielensä varoo, se henkensä ahdistuksilta varoo.” – Sananl. 10:19; 21:23.
Vaikka on viisasta, että säästät sanojasi välttäen lavertelua, niin ei ole viisasta olla myöskään umpimielinen. Ilmaise ajatuksesi, sen sijaan että pysyisit mykkänä ja antaisit toisten puhua. Yritä osallistua keskusteluun, niin että toiset voivat hyötyä mielipiteistäsi ja tietää, mitä sinä ajattelet. Jos keskustelu tuntuu sinusta älyttömältä lörpötykseltä, niin koeta herättää kysymys, mikä voisi johtaa tahdikkaasti hyödyllisempiin uomiin. Kysymykset herättävät aina hyvin kiinnostavia keskustelunaiheita.
Niiden, jotka väittävät, ettei heillä ole mitään sanomista, tulee kiinnittää vähän enemmän huomiota sanomalehdistä, aikakauslehdistä ja kirjoista lukemiinsa asioihin. Heidän tulee panna erityisesti merkille ne kiinnostavat seikat, joita voidaan löytää lukemalla säännöllisesti Raamattua. Nämä ovat tiedonlähteitä, joista he voivat ammentaa jotain puhuttavaa. Kun on hyvin lukenut, niin se auttaa suuresti osallistumaan virkistävään keskusteluun. Jos keskustelu sattuu kääntymään johonkin, mikä ei sinua kiinnosta, niin älä vetäydy äänettömyyden kuoreen, vaan yritä kiinnostua asiasta tekemällä kysymyksiä.
Ajattele, mitä aiot sanoa, ennen kuin puhut, jotta se kannattaisi sanoa. Tämä ei merkitse sitä, että lausuntojesi pitäisi olla syvällisiä viisauden sanoja, mutta niiden pitäisi olla rakentavia. Jos se, mitä aiot sanoa, on alentavaa eikä rakentavaa, kuviteltua eikä todellista ja aistillista eikä kohottavaa, niin on parempi jättää se sanomatta. Ajattelu ja hyvä ymmärrys voi aikaansaada rakentavaa puhetta. On kirjoitettu: ”Viisasten huulet kylvävät tietoa.” (Sananl. 15:7) Sellaiset eivät hallitse keskustelua, vaan käyttävät sanojaan säästeliäästi antaen toisille tilaisuuden puhua. Mutta kun he avaavat suunsa, niin he päästävät sieltä tietoa. He sanovat jotain opettavaa, jotain, mikä hyödyttää keskustelua.
Anna sanojen tulla kuin vieno, vuoroittainen sade, mikä on hyvää tekevä ja tervetullut, sen sijaan että sallisit niiden syöksyä suustasi. Olkoot ne rakentavia, valistavia ja opettavia. Ole kaikissa keskusteluissasi huomaavainen kuulijoitasi kohtaan säästämällä sanojasi.