Daavidin rohkeus meidän aikanamme

ME ELÄMME vaarojen täyttämiä päiviä. Oikein niiden ennustettiin olevan ”arveluttavia aikoja, joista on vaikea selviytyä”. Jotta voisi oikealla tavalla suhtautua niihin, vaaditaan rohkeutta. Mitä rohkeus sitten on? Rohkeus on määritelty ”henkiseksi tai moraaliseksi voimaksi, mikä auttaa uskaltautumaan, kestämään ja vastustamaan lujasti ja päättävästi vaaran, pelon tai vaikeuden tullessa”. – 2. Tim. 3:1, Um.

Ihmiseltä vaaditaan rohkeutta, jotta hän voisi olla rehellinen liike-elämässä, kun kilpailijat ovat epärehellisiä. Erehtymisen tunnustaminen vaatii rohkeutta. Ja rohkeutta tarvitaan erityisesti näinä päivinä, jotta voitaisiin kulkea yleisen mielipiteen virtaa vastaan sen tavoitellessa mielettömänä huvituksia ja rikkautta ja noudattaessa alhaista moraalia. Sen jatkuva tekeminen, minkä tiedät oikeaksi, päätös elää vakaumuksesi mukaan siitä huolimatta mitä muut tekevät – niin, se vaatii rohkeutta.

Tällaista rohkeutta on maailmassa nykyään perin vähän. Mutta on paljon sellaista, mikä usein käy rohkeudesta, nimittäin fyysistä uhkarohkeutta. Mutta näiden kahden välillä on suuri ero. Rohkeus perustuu periaatteisiin, fyysinen uskallus perustuu ruumiilliseen voimaan, tunteisiin tai ulkopuolisiin vaikuttimiinkin. Ammattinyrkkeilijällä on fyysistä uskallusta, hän taistelee maineen tai rahan vuoksi. Moni sotilas, joka on taistelussa tappamishimon kiihdyttämä tai luottavainen erinomaisten sotavarusteitten takia, saattaa osoittaa uskallusta. Mutta rohkeus ei perustu suurempaan ruumiinvoimaan. Se on henkistä tai moraalista voimaa, mikä johtuu periaatteille omistautumisesta.

Raamattu esittää meille monta esimerkkiä sellaisesta rohkeudesta, mitä me tarvitsemme näinä aikoina. Huomattavimpiin näistä kuuluu se rohkeuden esimerkki, minkä jättiläisen surmaaja Daavid antoi. Ollessaan vielä pelkkä poikanen, jonka huostaan oli uskottu hänen isänsä lammaslaumat, hän osoitti huomattavaa rohkeutta suojellessaan niitä villieläimiltä. Hän itse kertoi siitä kuningas Saulille: ”Palvelijasi on ollut kaitsemassa isänsä lampaita. Jos leijona tai karhu tuli ja vei lampaan laumasta, niin minä hyökkäsin sen jälkeen, löin sen maahan ja tempasin saaliin sen suusta; ja jos se karkasi minua vastaan, niin minä tartuin sen partaan, löin sen maahan ja tapoin sen. . . . palvelijasi on lyönyt maahan sekä leijonan että karhun.” Totisesti siinä vaadittiin rohkeutta! – 1. Sam. 17:34–36.

Ollessaan vielä nuorukainen, noin seitsemäntoista ikäinen, Daavid kävi Goljatia, lähes kolmen metrin pituista jättiläistä vastaan, joka oli päiväkausia pitänyt koko Israelin armeijaa pelon lamaannuttamana ja joka pilkkasi jatkuvasti sitä päivästä toiseen. Daavid lähestyi harvinaisen rohkeana tätä jättiläistä tyynesti ja pelottomana sekä kohdisti uhmansa häneen ja asetti kiistakysymyksen suoraan hänen eteensä: ”Sinä tulet minua vastaan miekan, peitsen ja keihään voimalla, mutta minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin [sotajoukkojen Jehovan, Um] nimeen, Israelin sotajoukon Jumalan, jota sinä olet häväissyt. Tänä päivänä Herra [Jehova, Um] antaa sinut minun käsiini, ja minä surmaan sinut, katkaisen sinulta pään . . . ja kaikki maat tulevat tietämään, että Israelilla on Jumala.” Sitten hän juoksi, mukanaan paimenen linko ja yksi sileimmistä kivistä, minkä hän voi löytää, jättiläistä vastaan, heitti lingollaan ja kaatoi siitä lähteneellä kivellä jättiläisen. Mikä rohkeuden näyte se olikaan! – 1. Sam. 17:45–50.

Daavid oli jatkuvasti rohkea mies. Lähtiessään taisteluun hän innoitti siinä määrin mukanaan olevia miehiä, että Israelin naiset voivat laulaa: ”Saul voitti tuhat, mutta Daavid kymmenen tuhatta.” Tämän johdosta kävi kuningas Saul sairaalloisen kateelliseksi Daavidille ja yritti toistamiseen tappaa hänet saaden Daavidin lopulta pakenemaan Adullamin luolaan, missä hänen veljensä sekä koko hänen isänsä huone ja sadat miehet, joilla oli valittamista, liittyivät häneen. Daavid säilytti sielläkin rohkeutensa, vaikka kuningas Saul ja hänen sotilaansa ajoivat häntä takaa kuin villieläintä. Hän antoi tästä toistamiseen todisteen, kuten esimerkiksi kahdessa tilaisuudessa, jolloin Saul oli hänen vallassaan ja jolloin hän kuitenkin kieltäytyi ottamasta sen miehen henkeä, joka oli päättänyt ottaa Daavidin oman hengen. – 1. Sam. 18:7; 22:1, 2.

Tultuaan kuninkaaksi Daavid laajensi kansansa rajat valloituksillaan Jumalan niille määräämiin ääriin saakka. Tämä taistelu oli rohkeutta kysyvä, kuten voidaan nähdä siitä, että Daavid tiedusteli toistamiseen Jehovalta taisteluun lähtöään, mikä osoitti, että häntä johti Jumalan tahto eikä pelkästään valloitushalu.

Missä oli Daavidin rohkeuden salaisuus? Ennen kaikkea se oli hänen suuressa uskossaan Jehovaan: ”Herra, joka on pelastanut minut leijonan ja karhun kynsistä, pelastaa minut myös tämän filistealaisen käsistä.” Hänen rohkeuttaan vahvisti myös hänen rakkautensa vanhurskautta kohtaan: ”Jumalattomat pakenevat, vaikka ei kenkään aja takaa, mutta vanhurskaat ovat turvassa kuin nuori jalopeura.” Ja edelleen antoi rakkaus Jehova Jumalaa ja hänen omaa kansaansa kohtaan Daavidille rohkeutta: ”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon sillä pelossa on rangaistusta.” Niin, uskon Jehova Jumalaan ja rakkauden vanhurskauteen, Jumalaan ja lähimmäiseen voidaan sanoa selittävän Daavidin huomattavan rohkeuden. – 1. Sam. 17:37; Sananl. 28:1; 1. Joh. 4:18.

Daavidin rohkeuden omaaminen näinä nykyisinä aikoina vaatii samaa kolmea perusominaisuutta. Usko Jehova Jumalaan antaa sinulle rohkeuden pitää kiinni vakaumuksestasi, siitä, ettei sinun tarvitse jäljitellä kilpailijoittesi epärehellisiä menettelyjä huolehtiaksesi elatuksestasi oikealla tavalla. Vanhurskaudenrakkaus antaa sinulle voimaa myöntää erehdyksesi. Ja rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseesi antaa sinulle rohkeuden uida hyökyaaltoa vastaan ja yrittää tehdä sitä, mikä miellyttää Jumalaa ja koituu niiden suurimmaksi hyvinvoinniksi, joiden kanssa olet yhteydessä, vaikka he eivät aina arvostaisikaan tätä seikkaa.

Hankkiaksesi tätä Daavidin rohkeutta nykyaikana sinun on tutkittava Jumalan sanaa. Yksin se voi antaa sinulle tarvittavaa uskoa, sen välttämätöntä arvostusta mikä on vanhurskasta, ja rakkautta Jumalaan ja lähimmäiseen.