Onko myötätuntoinen ymmärtämys antiesi tunnus?
ANTAMISESSA on tosi onnea, jopa enemmän kuin saamisessa. Jeesus sanoi niin kerran: ”Antamisessa on enemmän onnea kuin saamisessa.” Mutta näin on vain silloin, kun antamisemme on epäitsekästä ja viisauden sanelemaa. – Apt. 20:35, Um; 1. Kor. 13:3.
Niin, jos me haluamme aikaansaada enimmän hyvää antamisellamme, niin meidän täytyy olla sekä epäitsekkäitä että käytännöllisiä. Se vaatii meiltä empatiaa. Empatia merkitsee kykyä kuvitella olevamme toisten asemassa ja ajatella ja tuntea heidän tavallaan. Kristillinen empatia menee askelta pitemmälle: se antaa toiselle kunnian tahtoa sitä, mikä on parasta hänelle. Se ei pyri vain miellyttämään lähimmäistään, vaan koettaa myöskin olla ”mieliksi hänen parhaakseen, että hän rakentuisi”. – Room. 15:2.
Jumalan sana, Raamattu, osoittaa Jumalan olevan jokaisen hyvän lahjan ja jokaisen täydellisen annin Suoja. Hän on rakkauden personoituma, ja kaikilla hänen anneillaan on empatian tunnus. Hän antoi esimerkiksi Israelin lapsille yhden päivän levon seitsemästä. Se osoitti empatiaa, sillä vaikka hän itse ei uuvu koskaan, niin hän voi hyvin käsittää, miten suuresti epätäydellinen ihminen arvostaisi sapattia. Hän oli samalla mitä käytännöllisin sen suhteen. Ihmisen ei tarvitse levätä joka toinen, kolmas tai neljäs päivä. Eikä Jumala antanut ihmiselle ainoastaan yhtä päivää kahdessa viikossa tai kuukaudessa. – Jaak. 1:17; 1. Joh. 4:8; Jes. 40:28.
Se, että empatia on Jumalan kaiken antamisen tunnus, nähdään myös siitä, kun hän teki erittäin tavalliseksi sellaisen, mitä ihminen eniten tarvitsee: auringonpaisteen, raittiin ilman, ruoan ja veden. Vielä enemmän: Luojamme pani ihmiseen erilaisia nälän- ja janontunteita ja varasi niiden tyydyttämisen, mutta samalla hän kuitenkin viisaasti vaati ihmistä ponnistelemaan, jotta ihminen arvostaisi hänen siunauksiaan, ja antoi viisaat säädökset, mitkä hallitsevat ihmisen kykyä nauttia niistä. – 1. Moos. 2:15.
Kun ensimmäinen ihminen osoitti kiittämättömyyttä, niin Jumala ei jättänyt heti paikalla maallisia luomuksiaan oman onnensa nojaan, vaan ryhtyi heidän lunastamisekseen toimenpiteisiin, mitkä osoittivat mitä suurinta empatiaa. Suurempaa empatian ilmaisua ei ole tosiaan koskaan annettukaan eikä voitaisikaan antaa kuin se oli, kun Jumala lähetti Poikansa kuolemaan meidän syntiemme puolesta, jotta ihmiskunnan uskovat ja tottelevaiset jäsenet voitaisiin ennallistaa Jumalan suosioon ja iloitsemaan iankaikkisesta elämästä. – 1. Joh. 4:9, 10.
Toisella sijalla tämän lahjan jälkeen on Jumalan sana, Raamattu. Minkä avun se antaakaan epätäydelliselle ihmiskunnalle heittäessään valoa menneisyyteen, nykyaikaan ja tulevaisuuteen, tutustuttaessaan ihmisen hänen suurimpaan Ystäväänsä ja opastaessaan ihmistä tiellä, mikä on paras hänelle! – 2. Tim. 3:16, 17.
Jos empatia on antamisemme tunnuksena, niin silloin sitä ei hallitse ainoastaan meidän katsantokantamme, vaan me koetamme nähdä asiat senkin näkökannalta, jolle haluamme antaa jotain; sen leimaa empatia. Muuten me saattaisimme langeta sellaisiin salahautoihin, että antaisimme ainoastaan sitä, mitä voimme mukavimmin antaa, tai sitä, mistä itse eniten pidämme tai mihin liittyy enimmän loistoa, pettäen todellisuudessa itseämme. – Jer. 17:9.
Jolleivät vanhemmat ole varuillaan, niin he saattavat helposti epäonnistua. Jos heidän antamisensa tunnuksena on kristillinen empatia, mikä tahtoo miellyttää toista sillä, mikä on hyvää hänelle, niin he eivät hemmottele lapsiaan. He eivät tyydy ainoastaan antamaan lapsilleen käyttörahaa, vaan ovat myöskin kiinnostuneita siitä, kuinka he käyttävät sen. He eivät pelkästään hanki televisiota lapsilleen tai anna heille rahaa elokuviin menoa varten, vaan he myös varmistautuvat siitä, että se, mitä heidän lapsensa katselevat, on hyödyllistä, rakentavaa ja valistavaa.
Sama koskee aviomiehiä ja -vaimoja. Vaimo, jolla on empatiaa, kristillistä empatiaa, ei mukaudu miehensä tyhmyyksiin, kuten kehottamaan häntä syömään enemmän, kun hän tietää ylensyömisen kuuluvan miehensä heikkouksiin. Eikä mieskään vuorostaan mairittele vaimoaan hänen ostamansa hatun takia, kun hän tietää syvällä sydämessään sen tekevän vaimonsa naurettavan näköiseksi.
Empatian tulee olla myöskin ystävyyden tunnus. Mies, jolla on varaa hienoihin solmioihin, voi lahjoittaa tarvitsevalle ystävälleen upean toistatuhatta markkaa maksavan solmion. Mutta jos hänen tarvitsevalla ystävällään ei ole siistiä käyttöpaitaa, niin empatia ehdottaisi vaatimattomamman solmion ja sen lisäksi paidan antamista. Älkäämme jättäkö kokonaan huomioon ottamatta toisten perustarpeita vapaaehtoisissa anteliaisuutemme ilmauksissa. Ylellinen antaminen saattaisi olla houkuttelevampaa, mutta käytännöllisempi voi aikaansaada enemmän hyvää.
Sanomattakin on selvää, että empatia ei rajoitu kauniisiin sanoihin, kun tarvitaan aineellisia asioita ja kun on varoja sen tarpeen tyydyttämiseen. Kauniit sanat ovat hyviä paikallaan, kuin ”kultaomenia hopeamaljoissa”, mutta ne ovat turhia ja hyödyttömiä, jos niillä korvataan kauniit teot. – Sananl. 25:11; 1. Joh. 3:18.
Jos empatia on antamisemme tunnus, niin me harkitsemme myös antamisemme muotoa. Miten me annamme? Alentuvaisella tavallako vai tavalla, mikä osoittaa meidän odottavan mairittelua vastalahjaksi? Empatiaan ei liity mitään tällaisia hintalappuja.
Empatia säilyttää viisaasti tasapainon. Se arvostaa tunteen tärkeyttä antamisessa, mutta samalla se kuitenkin välttää liikatunteelliseksi, tympeäksi, ylenpalttiseksi tulemisen äärimmäisyyttä. Jehova Jumala sisällyttää tunnetta antamiseensa. Millä tavalla? Siten, että hän teki kaiken kauniiksi ja hyvin järjestetyksi aikanaan, myöskin Sanansa Raamatun. Tunne ilmenee pienissä asioissa, siinä tavassa, millä me annamme lahjan, miten se on pakattu, niissä henkilökohtaisissa piirteissä, mitkä me lisäämme siihen, niin, lahjamme laatu voi jo osoittaa meidän ymmärtävän. Kaikki tämä ilmaisee empatiaa. – Saarn. 3:11.
Hyvä ajoitus antamisessa on vielä yksi empatian tunnus. Kaikella on aikansa auringon alla. Erityisesti ahdistuksen aikoina merkitsee vähäinenkin paljoa niin henkisessä kuin aineellisessakin avussa. Empatia valitsee oikean ajan rohkaisevalle kohteliaisuuden osoitukselle ja nuhteen sanalle. – Saarn. 3:1–8.
Ja aivan itsestään selvää on, että jos empatia on antamisemme tunnus, niin me emme anna ainoastaan anteliaisuudesta, tilanteen ja mahdollisuuksiemme mukaan, vaan me annamme myöskin iloisesti. – Room. 12:8; 2. Kor. 9:7.
Noudattakaamme siis suuren Antajamme esimerkkiä antaen empatian olla antamisemme tunnus! – Jaak. 1:17.