Lähimmäisenrakkaus ei korvaa rakkautta Jumalaan

YHDEN lain pitäminen ei vapauta tottelemasta toisiakin lakeja. Esimerkiksi: Jos sinä ajat autoa, niin sinä tiedät, että sinun ei pidä ainoastaan pysytellä oikealla puolella tietä (tai vasemmalla, riippuen maasta, missä liikut), vaan että sinun täytyy myöskin ottaa huomioon nopeusrajoitukset ja noudattaa liikennevaloja. Sinä et varmastikaan ajattelisi puolustella nopeuttasi vain siksi, että sinä pysyttelit tien oikealla puolella, etkä sinä ajattelisi puolustella tien vasemmalla puolella oloasikaan vain siksi, että et ajanut ylinopeudella ja että noudatit liikennevaloja. Eikö niin?

Mutta tätä pohjana olevaa periaatetta ei arvosteta aina, kun hengelliset asiat, uskonto ja Jumalan palvonta, tulevat kysymykseen. Tähän asiaan sisältyvät ne kaksi suurta elämänkäskyä, mitkä Jeesus Kristus esitti seuraajilleen: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi” ja ”rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”. Ihmisellä on taipumus painottaa toista näistä ja siitä syystä jättää toinen käsky huomioon ottamatta, ehkä tietämättään. – Mark. 12:29–31.

Niinpä onkin yleisenä vikana kristikunnassa huolehtia vain lähimmäisenrakkauden osoittamisesta ja jättää tärkeämpi käsky, Jumalan rakastaminen koko sydämestä, mielestä, sielusta ja voimasta, kokonaan syrjään. Me näemme sen tähden monien hyvää tarkoittavien kristityiksi tunnustautuvien ihmisten ahkeroivan ”yhteiskunnallisen evankeliumin”, ihmisystävällisten hankkeitten – sellaisten kuin sairauksia, poliittista turmelusta ja taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikeuksia vastaan taistelemisen – hyväksi, mutta he omistavat hyvin vähän jos lainkaan ajatustaan ensimmäiselle ja suuremmalle käskylle, sille, onko tämä tosiaan Jumalan tahto heihin nähden vai ei. Tietoisesti tai tietämättään he puolustelevat Jumalaan kohdistettavan rakkautensa puutetta sillä, että he osoittavat sitä, mitä he pitävät lähimmäisenrakkautena.

Kuvaavaa tällaiselle rakkaudelle on eräs runo, mikä mainitaan usein hyväksyen ja mikä kertoo Abou ben Adhemista. Hän heräsi eräänä yönä ja näki enkelin kirjoittavan kultaiseen kirjaan niiden nimet, jotka rakastivat Herraa. Kun hän kysyi enkeliltä, oliko hänen nimensä näiden joukossa ja kun hänelle sanottiin, ettei se ollut, niin hän sanoi: ”Rukoilen siis sinua, kirjoita minut yhdeksi niistä, jotka rakastavat lähimmäisiään.” Runo jatkaa ja sanoo: ”Enkeli kirjoitti ja katosi. Se tuli seuraavana yönä jälleen kirkkaassa valossa ja näytti niiden nimet, joita Jumalan rakkaus oli siunannut, ja katso, Ben Adhemin nimi oli kaikkien muiden johdossa.” Toisin sanoen, lähimmäisenrakkaus on Jumalaan kohdistuvan rakkauden yläpuolella. Mutta näin ei ole. Rakkaus Jumalaan tulee ensiksi. Ei kuitenkaan niin, että lähimmäisenrakkauttakaan saisi laiminlyödä, sillä, kuten apostoli Johannes hyvin esittää asian ytimen, ”joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt”. – 1. Joh. 4:20.

Ne, jotka osoittavat lähimmäisenrakkautta, saattavat tosin väittää rakastavansa Jumalaa sillä tavalla, millä he sitä ilmaisevat. Mutta se on vain heidän oma tulkintansa asiasta. Jumalan sana sanoo, että ”rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä”. Jos me siis emme tottele Jumalan meille asettamia vaatimuksia, niin emme saa myöskään väittää rakastavamme häntä. Aadam saattoi maistaa kiellettyä hedelmää Eevaan kohdistuvan rakkautensa takia, mutta se ei oikeuttanut eikä puolustanut hänen tottelematonta tekoaan. Myöskin kuningas Saul käytti itse asiassa samaa todistelua. Kun hänelle sanottiin, että hän ei ollut totellut Jumalan käskyä, niin hän puolusteli sitä sillä perusteella, miten hän huolehti siitä, mitä Israel halusi. Mutta se ei kelvannut oikeutukseksi Jumalan silmissä. Jehova Jumala hylkäsi kuningas Saulin hänen tottelemattomuutensa takia. – 1. Joh. 5:3; 1. Sam. 15:22, 23.

Samoin oli kuningas Salomon laita. Hänellä oli siinä määrin ”lähimmäisenrakkautta” vaimoihinsa, että hän ryhtyi kannattamaan heidän epäjumalisia palvontamuotojaan eikä rakastanut lopulta enää Jehovaa, isänsä Daavidin Jumalaa, koko sydämestään, mielestään, sielustaan ja voimastaan. Oliko hänen ”lähimmäisenrakkautensa” puolustus sille, että häneltä puuttui rakkaus Jehova Jumalaan? Ei lainkaan! Seurauksena oli, että kuningas Salomo kuoli pois Jumalan suosiosta huolimatta kaikesta viisaudestaan ja siitä, että häntä käytettiin rakentamaan Jehovan temppeli Jerusalemiin ja kirjoittamaan lähes kokonaan Raamatun Sananlaskujen kirja sekä Saarnaajan kirja ja Korkea veisu. – 1. Kun. 11:1–9.

Mutta Jeesus Kristus ei tehnyt tätä erehdystä. Hän ymmärsi päävelvollisuudekseen taivaallista Isäänsä kohtaan hänen tahtonsa tekemisen, todistuksen antamisen Hänen nimestään ja valtakunnastaan. Niinpä kerran, kun Jeesus oli ravinnut kansanjoukon leivällä ja kalalla, siihen kuuluvat epäilemättä tämän tähden ”aikoivat tulla ja väkisin ottaa hänet, tehdäkseen hänet kuninkaaksi”, mutta hän ”väistyi . . . pois vuorelle, hän yksinänsä”. Lähimmäisenrakkaus olisi voinut myöntyä tähän kansan vaatimukseen, mutta ei hänen rakkautensa Jumalaan, sillä hän tiesi, että se ei ollut Jumalan tahto, koska ’hänen kuninkuutensa ei ollut tästä maailmasta’. Asettamalla Jumalan ensi sijalle Jeesus noudatti kuitenkin sitä menettelyä, mikä koitui lopulta parhaimmaksi ihmiskunnalle, niille lähimmäisille, joita hänellä oli maan päällä ollessaan, koska se merkitsee heidän ennallistamistaan paratiisiin Jumalan uudessa maailmassa. – Joh. 6:15; 18:36; Luuk. 23:43.

Näin nähtynä on selvää, että lähimmäisenrakkaus on tosiaan itsessään, kun ei oteta Jumalan päätöstä huomioon, mitä lyhytnäköisintä. Mitä rakkaus Jumalaan vaatii? Vain johonkin kirkkoon menemistäkö silloin tällöin? Sitäkö, että nimi on jonkin kirkon kirjoissa ja että maksaa kirkollisveronsa? Tuskinpa, varsinkaan jos se, mitä siellä kuulee, on sellaisia saarnoja, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä Raamattu sanoo Jumalasta ja hänen vaatimuksistaan. Rakastaaksemme Jumalaa meidän täytyy tutustua häneen, sillä miten me voimme todellisuudessa rakastaa ketään, josta tiedämme hyvin vähän tai ei mitään? Hän on antanut kertoa tietoja itsestään kahdessa suuressa kirjassa, luonnon kirjassa ja kirjojen kirjassa, Raamatussa, erityisesti tässä jälkimmäisessä. Ja koska Raamattu osoittaa, että me tarvitsemme apua ymmärtääksemme sitä, ja koska Jumala on varannut tämän avun, niin meidän täytyy käyttää hyväksemme tätä apua rakastaaksemme Jumalaa. Raamatun lukeminen ymmärtämättä sitä ei auta meitä rakastamaan Jumalaa. – Apt. 8:30, 31.

Tämä kirja kertoo myöskin, mitä Jumala vaatii meiltä käyttäytymisessä, kanssakäymisessä ja elämäntehtävässämme. Noudattaen sen neuvoja me voimme järkevästi tasapainottaa rakkautemme Jumalaan lähimmäisenrakkautemme kanssa.