Lukijain kysymyksiä

● Miksi vesikasteen yhteydessä on sopivaa sanoa, että henkilö kuolee ”entiselle elämäntavalleen” eikä ”omalle tahdolleen”? Miten se voisi soveltua Jeesuksen vesikasteeseen?

Sana ”tahto” merkitsee kykyä, minkä Jumala on antanut lahjaksi älyllisille luomuksilleen ja minkä avulla he tietoisesti ja harkitusti ratkaisevat haluamansa toimintatavan. Se on Jumalan antama voima valita omat toimintatapansa; se on tietoista haluamista.

Kun Raamatun opettama uskova antautuu tietoisesti ja rukoillen Jehova Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta, hän ei kuole tälle tahtomisen kyvylleen. Juuri antautumisessaankin hänen täytyy käyttää tahdonvoimaansa suurella lujuudella ja päättäväisyydellä tehdäkseen ratkaisunsa ikuisiksi ajoiksi. Alistuessaan vesikasteeseen hänen täytyy käyttää tahtomiskykyään tottelevaisena Jumalan käskylle Kristuksen kautta. Kasteen jälkeen, mikä vertauskuvaa hänen antautumisensa Jumalalle, hän tarvitsee jatkuvasti tahtomiskykyään. Hänestä ei tule tahdotonta konetta, koneihmistä eli robottia tai jonkun toisen tahdosta toimivaa marionettia. Hänen on käytettävä tahtoaan tietoisemmin kuin koskaan aikaisemmin saattaakseen tulevat ratkaisunsa sopusointuun Jumalan kirjoitetun sanan kanssa ja usein myös Jumalan näkyvän järjestön kautta tulevien ohjeiden kanssa. Hänen täytyy ottaa selville, mikä on Jumalan tahto, ja haluta sitten toimia sopusoinnussa sen kanssa. Hänen täytyy tehdä ratkaisunsa Jumalan valtakunnan ja Jumalan järjestetyn kansan ja omien parhaitten etujensa hyväksi kristittynä.

Jonkun on esimerkiksi ratkaistava, pitäisikö hänen mennä naimisiin vai ei. Tehdäkseen ratkaisunsa hänen täytyy käyttää tahtoaan. Apostoli Paavali kirjoitti tämän asian tueksi: ”Mutta jos joku ajattelee käyttäytyvänsä sopimattomasti neitsyyttään kohtaan, jos se on sivuuttanut nuoruuden kukoistuksen, ja tämä on se tapa, millä sen pitäisi tapahtua, niin tehköön, mitä haluaa; hän ei tee syntiä. Menkööt naimisiin. Mutta jos joku seisoo varmana sydämessään, eikä hänellä ole mitään pakkoa, vaan valta omaan tahtoonsa nähden, ja jos hän on tehnyt päätöksen omassa sydämessään säilyttää oman neitsyytensä, niin hän tekee hyvin.” (1. Kor. 7:36, 37, Um) Leskistä apostoli sanoo: ”Jos mies kuolee, on hän vapaa menemään naimisiin, kenen kanssa tahtoo, kunhan se vain tapahtuu Herrassa.” (1. Kor. 7:39) Hänellä on tahdon vapaus, mutta ei ilman rajoitusta. Hän voi vapaasti haluta mennä uudelleen naimisiin vain, jos hän menee naimisiin miehen kanssa, joka on Herran yhteydessä.

Kun siis kiitollinen Raamatun tutkija rakkaudesta antautuu Jumalalle ja vertauskuvaa antaumuksensa vesikasteella, hän kuolee menneelle toimintatavalleen, mutta ei tahdonkyvylleen. Aikaisemmin hänen toimintatapansa vaikuttimena oli itsensä tai niiden miellyttäminen, joista hän piti, joita hän kunnioitti tai pelkäsi. Antautumisensa jälkeen, minkä hän vertauskuvasi vesikasteella, hän noudattaa uutta toimintatapaa, mikä miellyttää Jehova Jumalaa, tekemällä sitä, mikä on Jumalan tahdon mukaista. Hän käyttää siten viisaasti tietoista tahdonvoimaansa tehdäkseen ratkaisuja sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa.

Sana ”tahto” merkitsee tietysti myös sitä, mitä tahdotaan, halua tai toivomusta. Juuri tämän tahdon merkityksen kanssa on sopusoinnussa se, kun me rukoilemme: ”Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa.” (Matt. 6:9, 10) Tältä näkökannalta katsottuna me tulemme tekemään Jumalan tahdon emmekä enää omaamme, kun me otamme antautumisaskeleen. Mutta voidaksemme tehdä Jumalan tahdon siitä eteenpäin meidän täytyy pitää aina mielessämme, mikä se on, eli meidän täytyy ottaa selville ja oppia tietämään, mikä on Jumalan tahto. Sitten meidän täytyy tahtoa tietoisesti, älyllisesti, harkitusti tehdä se pelkäämättä ihmisiä.

Jeesus teki aina Jumalan tahdon, jopa Nasaretissa puuseppänä ollessaankin ja niin kauan kuin hän oli ”alamainen” maallisille vanhemmilleen. Hän sanoi: ”Minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt.” (Joh. 6:38–40) Kun Jeesus noin kolmikymmenvuotiaana tuli tekemään Jehovan tahdon Psalmin 40:8, 9:nnen täyttymykseksi, hän kuoli entiselle elämäntavalleen maan päällä. Hän lakkasi viettämästä tuntemattoman Nasaretin kansalaisen elämää syrjässä julkisuudelta; hän pani pois puusepän työkalunsa; hän lakkasi olemasta alamainen maallisille vanhemmilleen, olipa kysymyksessä sitten Joosef tai Maria; hän lähti pois kodistaan, missä hänellä oli tiettyjä velvollisuuksia perheen vanhimpana ja esikoispoikana. Hän ryhtyi toteuttamaan eräitä tärkeitä Jumalan Mooseksen kautta antaman lain täyttymyksiä, jotka koskivat pappeutta, Mooseksen kaltaisena profeettana olemista jne. ja varsinkin kuninkuutta, minkä hän oli perinyt Jerusalemin kuninkaan Daavidin kautta. Hän antautui sen valtakunnan eduille, mitä Johannes Kastaja julisti.

Kun Jeesus oli ottanut tämän askeleen ja kun hänet oli kastettu vedessä todistukseksi siitä, hänellä oli yhä jäljellä tietoinen tahdonvoimansa. Hän ei ollut kuollut sille. Hän oli aina halunnut tehdä Jumalan tahdon, mikä tahansa Jumalan tahto milloinkin oli. Hän teki jatkuvasti Jumalan tahdon, niin kuin hän oli tehnyt menneisyydessäkin. Mutta tehdessään Jumalan tahdon vesikasteensa jälkeen, hänen oli käytettävä tahdonvoimaansa enemmän kuin ennen. Miksi? Koska Jumalan tahto oli tehdä ihmisten pelastuksen päämies ”kärsimysten kautta . . . täydelliseksi”. Tämä vaati Jeesusta käyttämään tahdonvoimaansa ja päättämään ottaa vastaan kärsimykset ja läpäistä ne. ”Hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu.” Koetuksessa hänen oli haluttava pysyä totisena, uskollisena ja kuuliaisena Jumalalle. (Hepr. 2:10, 18) ”Hän, vaikka oli [Jumalan] Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden.” Pitääkseen tahtonsa aina oikeana hänen täytyi uhrata ”väkevällä huudolla ja kyynelillä . . . rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden”. (Hepr. 5:7, 8) Kun hän oli tuskissaan ja hänen hikipisaransa putoilivat kuin veripisarat maahan, hän rukoili Jumalaa: ”Älköön . . . tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun.” (Luuk. 22:41–44) Se vaati tarmokasta tahdonvoiman käyttämistä.

Jeesuksella oli tahdonvoimansa yhä senkin jälkeen, kun hänet oli kastettu kuolemaan ja herätetty kuolleista. Kun Pietari tiedusteli häneltä apostoli Johanneksen tulevaisuutta, Jeesus vastasi: ”Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.” (Joh. 21:22, 23) Taivaassa oleva kirkastettu Jeesus Kristus käyttää johdonmukaisesti nyt tahdonvoimaansa sopusoinnussa antautumisensa ja Jumalalle esittämänsä mallirukouksen kanssa: ”Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa.”

On siksi sopivaa sanoa antautuneen vesikasteesta: ”Se merkitsee, että hänen mennyt elämänsä on haudattu (niin kuin veteen upottamalla), ja hän tulee ylös vedestä tekemään ainoastaan Jumalan tahdon ja vaeltamaan siitä lähtien uudessa elämässä.” – Vartiotorni, syyskuun 1.1955, sivu 265, kappale 8.

● Sakarjan 11:12, 13:nnessa Jehova puhuu ”kolmestakymmenestä hopearahasta”, jotka olivat ”kallis hinta, jonka arvoiseksi he ovat minut [Jehovan] arvioineet”. Matteuksen 27:9, 10:nnessä se sovellutetaan siihen hintaan, mistä Juudas petti Jeesuksen. Ilmaiseeko tämä Jehovan ja Jeesuksen olevan sama persoona, niin kuin kolminaisuusopin kannattajat opettavat? – W. R., USA.

Ei lainkaan! Harkitessamme mainitun raamatunkohdan merkitystä me emme saa sulkea silmiämme ja korviamme muilta Raamatun opettamilta totuuksilta. Jos joku ymmärtää jonkin raamatunkohdan siten, että se on ristiriidassa henkeytetyn Jumalan sanan muiden osien kanssa, hän on ymmärtänyt sen silloin väärin.

Kirjoituksissa esitetään runsaasti todistuksia siitä, että Jehova ja Jeesus eivät ole yksi ja sama persoona. 5. Mooseksen kirjan 6:4:nnestä löydämme opetuksen, minkä Jehova käski Mooseksen välittää israelilaisille, ja se kuuluu: ”Kuule Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.” Hän on siis yksi, eikä hänessä ole kahta, eikä hän ole osa kolminaisuudesta. Jeesus itse sanoi selvästi: ”Isä on minua suurempi.” Ja Jeesus sanoi Maria Magdaleenalle hänen ja muiden opetuslastensa hyödyksi: ”Minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö.” (Joh. 20:17) Jehova on noiden Jeesuksen opetuslasten Jumala ja Isä samoin kuin hän on Jeesuksenkin Jumala ja Isä. Eikä Jeesus ole sen enempää kuin hänen opetuslapsensakaan yksi ja sama persoona Isänsä kanssa.

Meidän täytyy muistaa, että Sakarja ei lausu Sakarjan 11:12, 13:nnessa ainoastaan ennustusta, vaan hän puhuu myös omasta kokemuksestaan. Hän oli ennustanut uskottomalle Israelin kansalle, ja kun hän kysyi palkkaansa, he punnitsivat kolmekymmentä hopearahaa. Jehova halveksi sitä hyvin alhaisena hintana ja sanoi, että niin halpaan hintaan he olivat arvioineet hänet, Jehovan. Hinta arvioitiin Sakarjasta, mutta Jehova katsoi sen myös arvioinniksi hänestä, koska jae 11 osoittaa, että se, mitä Sakarja puhui, ”oli Herran sana”.

Tämä ei todista, että Sakarja oli sama kuin Jehova, eikä sen profeetallinen sovellutus Jeesukseen myöskään todista, että Jeesus olisi sama kuin Jehova. Jeesus puhui Jehovan sanomaa. Hän sanoi: ”En minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.” (Joh. 12:48, 49) Niin kuin ihmiset kohtelivat Jeesusta, siten he kohtelivat myös Jehovaa, jota Jeesus edusti. Se, mitä tehtiin Jeesukselle, oli kuin Jeesuksen Isälle, Jehova Jumalalle, tehtyä.