Sodankäyntitekniikkaa oppimassa

KIRJASSA Man and His Gods (Ihminen ja hänen Jumalansa) kertoo Homer W. Smith lyhyesti ristiretkien kauhuista: ”Koska Urbanus II käsitti, että Pyhä maa ja toiseksi myös Vähän-Aasian suuret kaupungit voitiin valloittaa takaisin kirkolle, hän yllytti suuren joukon pyhiinvaeltajia lähtemään vuonna 1095 matkalle Jerusalemiin, mikä matka oli oleva myös sota epäuskoisia vastaan. Hän lupasi kaikille, jotka ottivat osaa retkeen, synninpäästön ja autuaallisen kuolemattomuuden.

”Nämä ensimmäiset ristiretkeläiset lähtivät etelään päin poikki Euroopan surmaten, kiduttaen ja ryöstäen täysin estoitta. Kaksi joukkoa antautui sellaisiin hurjasteluihin Unkarissa, että ne tuhoutuivat; kolmas joukko surmattuaan noin kymmenentuhatta juutalaista Reinin laaksossa hajosi etelässä; kahdesta muusta lukemattomat menehtyivät matkalla ja jäljellä olevat saapuivat Konstantinopoliin surullisen vähälukuisina määrältään ryöstettyään kreikkalaiset, jotka olivat antaneet heille apua. . . . Seitsemäntuhatta retkelle lähteneistä, joiden määrän on eri tavoin arvioitu olleen 150 000 – 300 000, ylitti vihdoin Bosporin salmen ja tuhoutui täydellisesti turkkilaisten käsissä. Vain kasa valkenevia luita jäi todistukseksi seuraaville ristiretkeläisille tämän nk. ’kansan ristiretken’ kohtalosta.

”Kaksi vuotta myöhemmin paremmin järjestetty sotajoukko Bouillonin Gottfriedin johdolla onnistui valloittamaan Jerusalemin ja perustamaan latinalaisen Palestiinan valtakunnan. . . . Kaupungin valtaamiseksi tarvittiin kuukauden piiritys eikä mikään pakana-armeija ole ollut julmempi kuin nämä kristityt. . . . Jerusalem kesti piiritystä kuukauden, ja kun se lopulta antautui, juutalaiset koottiin synagoogiin ja poltettiin elävinä, ja kronikoitsijat kerskuivat, että ristiretkeläiset ratsastivat temppeliin hevosilla, jotka kahlasivat polviin saakka epäuskoisten veressä. . . . Seuraavana päivänä he teurastivat Jeesuksen nimessä, jonka oletettiin olleen haudattuna hautakammiossa, suuret määrät kaikenikäisiä ihmisiä, vanhoja miehiä ja naisia, neitoja, lapsia ja äitejä pienokaisineen, juhlallisena uhrina.

”Kahdeksan kertaa seuraavien kahdensadan vuoden aikana puhkesi taistelu kristillisyyden ja islamin välillä idässä. Kun paavit näkivät, että ilmaantui mahdollisuus heikentää keisarin valtaa, laajentaa omaa valtaansa tai vain suunnata Euroopan kansojen huomio pois valtioiden sisäisestä sodankäynnistä, ristiretki toistettiin. Ristiretkien tekemisestä tuli kristityn kutsumus, ja kun kristityt olivat oppineet käytännössä järjestetyn ja säälimättömän sodankäynnin periaatteen taistellessaan epäuskoisia vastaan, ei kestänyt kauan, kun he sovelsivat sen tekniikkaa toisiaan vastaan.”