Kuka antaa ratkaisevan iskun?
MANNERTEN välisten ballististen ohjusten täydellistäminen voisi merkitä sitä, että muutamien nappien painaminen aloittaisi yllätyshyökkäyksen, mikä tuhoaisi kolmessakymmenessä viidessä minuutissa suuren osan Yhdysvalloista. Tämä ensimmäinen isku voisi olla ratkaiseva isku. Tämä seikka panee joukon ihmisiä päättelemään, että Amerikan on iskettävä ensiksi. Lehti U.S. News & World Report sanoi siitä seuraavaa:
”Täytyykö U.S:n ottaa juuri edessämme olevassa ohjusajassa vastaan ensimmäinen isku, mikä voisi pyyhkäistä pois sen suurimmat kaupungit, suuren osan sen asukkaista ja enimmän osan sen teollisuudesta, ennen kuin se iskisi takaisin sodan sattuessa? Toisin sanoen: Onko U.S:lla varaa kärsiä ydin-’Pearl Harbor’? . . . Meitä Amerikassa ja meidän liittolaisiamme ulkomailla uhkaa vaara tulla tuhotuiksi, koska me olemme haluttomia iskemään ensiksi. Jos me antaisimme ensimmäisen iskun, niin sitä sanottaisiin ’ehkäisysodaksi’, ja tämä ajatus syrjäytetään jyrkästi mahdottomana ajatella. Mutta missä on tae yllätyshyökkäystä vastaan? . . . Nykyisissä olosuhteissa halutaan uudelleen arvioida ’ensimmäisen iskun’ todellinen merkitys ja vaatia raudanlujaa sopimusta, mikä rajoittaa tai kieltää atomipommien ja -ammusten käytön. Jollei tällaista kansainvälistä sopimusta saada aikaan, niin vapaan maailman on pakko olla valmis ei ainoastaan ehkäisemään ensimmäinen isku, vaan myöskin antamaan oma ensimmäinen iskunsa sinä hetkenä, jona käy selväksi, että vihollisen sotavalmiuteen saattaminen on saavuttanut meille vaarallisen pisteen.”
Nämä sanat paljastavat selvästi sen sydäntä hyydyttävän pelon, mikä tuli ohjusajan mukana. Se on pelko, mikä voi aiheuttaa moraalisten periaatteitten ja kylmäpäisen harkinnan täydellisen hylkäämisen.
Jos Amerikan pitäisi omaksua tämä ensihyökkäyksen periaate, niin eikö se lisäisi maailman jännitystä ja pelkoa? Eikö se aikaansaisi vähemmän luottamusta Idän ja Lännen välillä? Eikö se panisi kumpaakin puolta juoksemaan rakettien lähettimien luo vähimmästäkin epäilyksen merkistä, olipa se sitten todellinen tai kuviteltu? Eikö se jouduttaisi nopeasti kolmatta maailmansotaa kauheine seurauksineen?
Yhdysvallat pitää nykyään kiinni julistamastaan kannasta, että se ei aio hyökätä ensiksi. Se pitää suojana kommunistihyökkäystä vastaan sotavoimansa alituisesti valppaina ja vetypommeilla varustetut lentokoneet ilmassa. Se turvautuu tähän valmiuteen antaa valtava kostoisku lannistaakseen kommunisteja antamasta ensimmäistä iskua. Kenraali Norstad sanoi tästä:
”Hyökkääjän pitäisi hävittää tuhansia paikkoja yhtaikaa – jokainen lentotukikohta, jokainen ohjusasema – pelastuakseen kostolta. Kun me jatkamme ohjusasemien lisäämistä, niin tulee tuhansia paikkoja lisää, mitkä hyökkääjän olisi tuhottava yhdellä iskulla. Yksikään hyökkääjä ei voi tehdä tätä. Se on mahdotonta. Meidän läntisten voimiemme kostokykyä ei voida hävittää yhtaikaisella yllätyshyökkäyksellä nyt eikä tulevaisuudessakaan.”
Miten kauan tämä menettely kestää, ennen kuin se väistyy ensiksi hyökkäämistä suosivan ajatuksen tieltä, jää nähtäväksi, mutta kestäköönpä se tai kaatukoon, niin ohjusten jatkuva kehitys merkitsee sitä, että se, joka iskee ensiksi, antaa luultavimmin ratkaisevan iskun. Mutta kostoa ei voitaisi siinäkään tapauksessa ehkäistä. Lopputulokset eivät olisi pahat ainoastaan hyökkääjälle, vaan myöskin voisivat aikaansaada jälkivaikutuksia, mitkä vaarantaisivat koko maailman.
Se jumalaton, joka yllyttää vaikutuksellaan kansoja tällä hulluuden tiellä, on Saatana, maailman näkymätön hallitsija. Raamattu sanoo tästä: ”Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!” (Ilm. 12:12) Vuosi 1914 merkitsi hänen pitkän ja jumalattoman hallituksensa viimeisten päivien alkua.
Rauha ja turvallisuus voi vallita maan päällä vasta kun Saatanan maailma on tuhottu. Jehova Jumala on ilmoittanut päättäneensä hävittää sen määräaikanaan. ”Jehovan suuri päivä on lähellä, . . . Se päivä on vihan päivä, levottomuuden ja ahdistuksen päivä, autioituksen ja hävityksen päivä, . . . Ja minä tuotan ahdingon ihmisille, . . . heidän verensä vuodatetaan kuin tomu ja heidän lihansa kuin lanta. Ei heidän hopeansa eikä kultansa kykene vapauttamaan heitä Jehovan vihan päivänä, vaan hänen kiivautensa tuli kuluttaa koko maan, sillä hän tekee lopun, kauhistavan lopun, kaikista maassa asuvista.” Ja Jehova sanoo sitten toisessa paikassa, että hän ’turmelee ne, jotka maan turmelevat’. – Sef. 1:14, 15, 17, 18, As; Ilm. 11:18.
Jehovan päivä tulee Harmagedonin taistelun mukana, jolloin näissä ennustuksissa ennalta esitetyt asiat täyttyvät. Se lopettaa Saatanan hallituksen. Koska Saatanan aika on lyhyt, niin hän yrittää ajaa kansat tuhoamaan itsensä. Hän ei halua kenenkään säilyvän hengissä.
Siitä huolimatta, mitä Saatana yrittää tehdä, hänen ei onnistu tehdä maata aivan autioksi. Suuret joukot ihmisiä, jotka rakastavat ja palvelevat Jehova Jumalaa, elävät nähdäkseen Saatanan maailman tulevan loppuunsa. He todistavat sen Jumalan lupauksen täyttymyksen, että ”oikeus asuu erämaassa, ja vanhurskaus asustaa hedelmällisellä kedolla. Ja vanhurskauden työ on rauha ja vanhurskauden vaikutus hiljaisuus ja luottamus iankaikkisesti. Ja minun kansani majailee rauhaisassa asuinpaikassa ja turvallisissa asumuksissa ja hiljaisissa lepopaikoissa.” – Jes. 32:16–18, As.
Antakoon ensimmäisen iskun Itä tai Länsi, niin Jehova Jumala antaa kuoliniskun. Hänen Harmagedonin-iskunsa pyyhkäisee sekä Idän että Lännen pois olemassaolosta. Se aikaansaa pysyvän lopun kansainvälisille erimielisyyksille ja sydäntä jäädyttävälle yllätyshyökkäyksen pelolle. Se on ainoa keino, millä nöyrät perivät maan ja löytävät ”erinomaisen ilon rauhan yltäkylläisyydessä”. – Ps. 37:11, Um.