Lukijain kysymyksiä
● Onko pelkkää monisanaisuutta tai asioitten liioittelua tai Jehovan halventamista, kun puhumme hänestä Jehova Jumalana?
Tämä kysymys on herätetty ilmeisesti siksi, että Jehova on taivaan ja maan Luojan yksinomainen nimi, ja Jumala on hänen arvonimensä Luojana, kuten luemme 1. Mooseksen kirjan 1:1:sestä: ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan.” On totta, että nimi Jehova ilmaisee heti, kuka hän on, mutta ei ole epätavallista, että joku mainitaan Raamatussa nimeltä, mihin liitetään myöskin hänen arvonimensä. Esimerkkinä tästä voimme ottaa Jumalan ainoasyntyisen Pojan itsensä. Häntä sanotaan monta kertaa Raamatussa Jeesukseksi Kristukseksi. Jeesus on se persoonanimi, mikä annettiin Jumalan maan päällä ihmisenä olevalle Pojalle, ja Kristus on arvonimi, mikä merkitsee Voideltua ja mikä annettiin hänelle heti sen jälkeen kun hänet kastettiin Jordanin virrassa ja kun Jumala vuodatti hänelle pyhän henkensä voidellen hänet siten.
Mutta joku voi panna vastaan, että nimi Jeesus ei ole yksinomaisesti Jumalan Pojalla. ”Jeesus” on se muoto, missä kreikkalaiset lausuvat heprealaisen nimen Joosua, mikä on lyhennetty muoto pitemmästä nimestä Jehoosua, joka merkitsee ”Jehova on pelastus”. Profeetta Mooseksen seuraajan nimi oli Joosua, Nuunin poika, ja henkeytetty kirjoittaja puhuu tästä Joosuasta Jeesuksena Heprealaiskirjeessä (mikä kirjoitettiin alkujaan kreikaksi). Latinalaisessa Amerikassa on nykyään myöskin monia ihmisiä, joita sanotaan Jeesukseksi. Jotta Jumalan Poika Jeesus erotettaisiin siis kaikista näistä muista ihmisistä, joita sanottiin muinoin ja sanotaan nykyään Jeesukseksi, niin on välttämätöntä mainita hänet Jeesuksena Kristuksena, Jumalan voitelemana Jeesuksena.
Mutta Jehovan nimeä ei anneta tällä lailla monille ihmisille. Se on se nimi, minkä Jumala antoi itselleen ja mikä on yksinomaisesti hänen oma nimensä. Sitä ei anneta kenellekään hänen luomukselleen koko kaikkeudessa. Jotkut heidän nimensä saattavat sisältää nimen Jehova yhdistelmässä, mutta yhtäkään näistä henkilöistä ei kutsuta paljaalla Jehova-nimellä. Nimi Jehova on siis yksinomainen nimi, mikä soveltuu ainoastaan elävään tosi Jumalaan. Ja kun mainitsemme nimen Jehova, niin se merkitsee ilman muuta Jumalaa, taivaitten ja maan Luojaa.
Tämä on totta, mutta siitä huolimatta se, että me käytämme ilmaisua Jehova Jumala hänestä, ei merkitse taivaan ja maan Luojan alentamista. Miksi ei? Koska Raamattu, jonka Luoja itse on henkeyttänyt, käyttää tätä ilmaisua monta kertaa alkaen 1. Mooseksen kirjan 2:4:nnestä, mikä kuuluu: ”Tämä on taivaitten ja maan historia niiden luomisaikaan, sinä päivänä, jona Jehova Jumala teki maan ja taivaan.”
Mutta joku voi väittää, että joku Raamatun käsikirjoituksen tuntematon myöhempi laatija lisäsi arvonimen ”Jumala”. He voivat vedota siihen, että sana ”Jumala” esiintyy yksinomaan 1. Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa maata koskevan luomisen yhteydessä ja että nimi Jehova ei esiinny ennen kuin 1. Mooseksen kirjan toisessa luvussa 4. jakeesta lähtien. He väittävät, että 1. Mooseksen kirja pantiin kokoon kahdesta asiakirjasarjasta, toisesta, mikä viittaa Luojaan ainoastaan Jumalana, ja toisesta, mikä viittaa Luojaan Jehovana. Jumalaa merkitsevä sana on hepreankielessä Elohim, ja hänen persoonanimeään edustaa neljä heprealaista konsonanttia, mitkä tunnetaan yhdessä tetragrammatonina, mikä konsonanttiyhdistelmä lausutaan yleisesti nykyään Jehovaksi. He sanovat näin ollen, että oli elohistinen asiakirja ja jehovistinen asiakirja ja että nämä kaksi asiakirjaa yhdistettiin 1. Mooseksen kirjaan. Näiden 1. Mooseksen kirjan muodostavan kahden asiakirjan laatija lisäsi siten sanan Elohim (eli Jumala) Jehova-nimen jälkeen 1. Mooseksen kirjan 2. luvusta lähtien muodostaen yhdistelmän ”Jehova Elohim” eli Jehova Jumala. – Katso 1. Mooseksen kirja 2:4, Darby.
Mutta tämä väite elohistisesta asiakirjasta ja jehovistisesta asiakirjasta on kuitenkin pelkkä selitys, mikä on keksitty viime aikoina, eikä juutalaisten historiassa mikään Jeesuksen päiviin saakka vihjaisekaan tällaiseen. Jeesus ja hänen apostolinsa sanovat selvästi, että yksi henkeytetty kirjoittaja, profeetta Mooses, kirjoitti 1. Mooseksen kirjan. Mooses kirjoitti siis tämän Luojan nimen ja hänen arvonimensä yhdistelmän Jehova Jumala, ja hän teki sen Jumalan pyhän hengen vaikutuksesta. Tämä todistaa, että Kaikkivaltias Jumala itse, joka sanoo meille, että hänen pyhään Sanaansa ei saa mitään lisätä eikä siitä saa ottaa mitään poiskaan, hyväksyy tämän yhdistelmän. – 5. Moos. 4:2; 12:32.
Tätä totuutta tukee se seikka, että yhdistelmä ”Jehova Elohim” (eli Jehova Jumala) esiintyy Heprealaisissa Kirjoituksissa kolmekymmentä kuusi kertaa 1. Mooseksen kirjan 2:4:nnestä eteenpäin Joonan 4:6:nteen, mikä kuuluu näin: ”Ja Jehova Jumala valmisti kurpitsan ja pani sen kohoamaan Joonan ylitse, jotta se olisi varjona hänen päälleen, vapauttaakseen hänet hänen pahasta tilastaan.” (As) 1. Mooseksen kirjan 2. luvussa ilmaisu ”Jehova Elohim” esiintyy yksitoista kertaa, ja 3. luvussa se on yhdeksän kertaa, mikä tekee yhteensä kaksikymmentä kertaa vain noissa kahdessa luvussa. Ilmaisu ”Jehova Elohim” esiintyy lisäksi seuraavissa kohdissa: 2. Mooseksen kirja 9:30; 2. Samuelin kirja 7:22, 25; 2. Kuninkaiden kirja 19:19; Joona 4:6; Psalmit 72:18; 84:12; 1. Aikakirja 17:16; 28:20; 2. Aikakirja 1:9; 6:41, 42; 26:18 ja Jeremia 10:10. Tämän lisäksi esiintyy heprealainen ilmaisu ”Jehova ha Elohim” (mikä merkitsee Jehova, [tosi] Jumala), kuusi kertaa seuraavissa kohdissa: 1. Samuelin kirja 6:20; Nehemia 8:6; 9:7; 1. Aikakirja 22:1, 19; 2. Aikakirja 32:16, kuten Uuden maailman käännös osoittaa.
Meillä on näin ollen siis Jumalan valtuutus käyttää hänestä ilmaisua Jehova Jumala, minkä hän itse on henkensä henkeytyksellä kirjoituttanut pyhään Sanaansa. Me emme halvenna häntä käyttäessämme ilmaisua, mikä on lähtenyt hänen omasta suustaan. Meidän ei pidä sanoa ”saastaiseksi” ja ”halventamiseksi” sitä, mitä Jumala on esittänyt puhtaana ja häntä itseään kunnioittavana. Kaikki ihmiset kaikkialla maailmassa eivät tiedä, mikä Jumalan nimi on, eivätkä kaikki tiedä, että nimi Jehova tarkoittaa Jumalaa, taivaan ja maan Luojaa ja ihmisen Tekijää. Siksi on ilmaisu Jehova Jumala apu heille ja osoittaa, että tämä Jehova, josta me saarnaamme, on ainoa elävä tosi Jumala, jota koko ihmiskunnan täytyy palvoa Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, kautta saadakseen iankaikkisen elämän hänen uudessa maailmassaan.
Pennsylvaniassa rekisteröidyn Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran julkaisut ja tämän Seuran edustajat käyttävät sen tähden jatkuvasti ilmaisua Jehova Jumala hänen kunniakseen ja ylistyksekseen yhdessä kaikkien niiden ilmaisujen kanssa, joita Jehovan henki pani hänen muinaiset pyhät miehensä käyttämään Hänen ilmaisemisekseen pyhässä Kertomuksessa, Raamatussa.
● Saarnaajan 1:4 sanoo, että maa pysyy iäti, mutta miten me tiedämme, että tämä ”iäti” merkitsee koko ikuisuutta eikä vain jonkin verran tulevaa, määräämätöntä, salattua aikaa? Samoin sanottiin lakiliitostakin, mutta se päättyi. – R. S., Yhdysvallat.
Heprealainen sana, mikä on käännetty ”iankaikkiseksi” useimmissa käännöksissä ja ”määräämättömäksi ajaksi Uuden maailman käännöksessä, on ’olam’. Sen perusmerkitys on ”kätketty” eli ”salattu”, ja se koskee aikaa. Se merkitsee sen tähden ”määräämätöntä aikaa”. Se saattaa tarkoittaa monta vuotta tai iankaikkisuutta. 2. Mooseksen kirjan 31:16 ja 3. Mooseksen kirjan 24:8 käyttävät sitä lakiliiton erään osan ollessa kyseessä, ja Jesajan 24:5 käyttää sitä koko lakiliitosta sanoen sitä ”iankaikkiseksi liitoksi”. 4. Mooseksen kirjan 25:13 käyttää sitä puhuessaan ”ikuisesta pappeudesta”. Mutta Galatalaiskirjeen 3:24, 25 ja Kolossalaiskirjeen 2:14 osoittavat, että lakiliitto loppui Kristuksen kuollessa ja noustessa kuolemasta, ja Heprealaiskirjeen 7. luku osoittaa lain ja ”ikuisen pappeuden” päättyneen. Tämä aika oli salattu, mutta sillä oli loppu.
’Olam’ saattaa merkitä ikuisuutta, kuten käy ilmi, kun sitä käytetään nimitettäessä Jehovaa ”iankaikkiseksi Jumalaksi” ja kun hänestä puhutaan ”iankaikkisesta iankaikkiseen” olevana. (1. Moos. 21:33; Jes. 40:28; Ps. 90:2) Sitä käytetään ilmaisemaan, että Jehova on ”iankaikkisuuden kuningas”. (Jer. 10:10, Da; KJ, reunam.) Geseniuksen ”Hebrew and English Lexicon”, sanoo siksi, että tämä sana ilmaisee ”tulevaa aikaa, ikuista, iankaikkista, alituista, sellaisella tavalla, että terminus ad quem [mihin saakka], kuten sitä sanotaan, on päätettävä asian laadusta”.
Saarnaajan 1:4:nnessä olevasta ”asian laadusta” meidän täytyy siis päättää, merkitseekö ’olam’ tässä käytettynä kätkettyä, mutta rajoitettua aikaa, vai ikuista. Teksti kuuluu: ”Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti.” Jehova teki maan ihmisen kodiksi. Hän teki ihmisen elämään eikä kuolemaan. Kuolema oli tottelemattomuudesta johtuva rangaistus. Niin kauan kuin täydellinen ihminen olisi totellut, hän olisi elänyt, jopa ikuisesti, jos hän olisi ollut iankaikkisesti tottelevainen. Senkin jälkeen, kun synti ja kuolema tulivat, on niillä tottelevaisilla ihmisillä, jotka uskovat Kristukseen, lupaus saada iankaikkinen elämä maan päällä: ”Nöyrät perivät maan.” Jeesus sanoi: ”Kukaan, joka elää ja uskoo minuun, ei kuolekaan koskaan.” Jehovan ja Kristuksen tunteminen ”merkitsee iankaikkista elämää”. (Ps. 37:11; Joh. 11:26; 17:3) ”Jehova Jumala muodosti maan ja teki sen. Hän on vahvistanut sen, hän ei luonut sitä hukkaan, hän muodosti sen asuttavaksi”. – Jes. 45:18, KJ.
Hän teki maan tottelevaisten ihmisten asuttavaksi, ihmisten, jotka eläisivät iankaikkisesti, joten maan täytyy pysyä ikuisesti heidän kotinaan. Muutenhan sen luominen olisi mennyt hukkaan. Psalmi 104:5 varmistaa tämän. Painotuksen tähden käytetään kahta heprealaista sanaa ’olam’ ja ’ad’. Jälkimmäinen merkitsee Harkavyn julkaiseman teoksen ”Students’ Hebrew and Chaldee Dictionary” mukaan ”kestävyyttä, iankaikkisuutta, ikuisuutta, ainaisuutta”. Psalmi 104:5 tekee siis molemmilla näillä sanoilla kaksinkertaisen varmaksi maan pysyvyyden: ”Hän on perustanut maan sen vahvistetuille paikoille. Sitä ei pantu horjumaan määräämättömään aikaan saakka eikä koskaan.”