Jakeluilmoituksen sanoma on vakuuttava
● Eräs tapa, jolla Vartiotorni-Seura käyttää parhaimmin tilaisuutensa, on se, että se painaa sanomaa sen yleisiä esitelmiä mainostavien jakeluilmoitusten toiselle puolelle. Tämä täyttää hyvän tarkoituksen, mikä ei ilmene ainoastaan niistä kirjallisuuden tilauksista, joita Seura saa jakeluilmoitusten lukijoilta, vaan myöskin seuraavanlaisista kerrotuista kokemuksista: ”Minulla oli viiden pienokaisen äitinä hyvin vähän aikaa lukea. Mutta sinä päivänä, jona pesin ja vahasin lattiani, luin tavallisesti siinä nurkassa, mihin olin vahannut itseni. Kun olin juuri sinä päivänä nurkkauksessa, ei minulla ollut mitään luettavaa. Muistin silloin pienen jakeluilmoituksen, jonka eräs naishenkilö oli jättänyt muutamia viikkoja aikaisemmin. Olin pannut sen radion päälle. Koska se oli lähellä, niin ajattelin, että voisinhan lukea sen mieluummin kuin istua laiskana. Olin niin vakuuttunut aiheesta ’Onko helvetti kuuma?’ että päätin tutkia tuota uskontoa perusteellisemmin. Seurauksena oli, että sekä mieheni että minä olemme sen jälkeen uskoneet totuuden, ja me kiitämme Jehovaa niistä monista keinoista, kuinka pieniä ne lienevätkin, joita hänellä on lampaittensa kokoamiseksi.”