Uusi kirja ”Faith on the March”
MILJOONILLA ihmisillä ei ole nykyään uskoa. Monet eivät kuitenkaan ole edes tietoisia siitä. Heillä ei ole mitään syytä epäillä uskonsa voimaa eikä aavistaa sen heikkoutta, ennen kuin tulee erittäin vaikeat olosuhteet koettelemaan heidän uskoaan.
Prentice-Hall, Inc. (Englewood Cliffs, New Jersey) on juuri julkaissut uuden kirjan innoituksesta syntyneen kirjallisuuden alalta, ja se on saatavissa Yhdysvaltojen ja Kanadan pääkirjakaupoista. Se esittää innostavan ja eloisan toivonsanoman kaikenlaisen uskonnollisen pohjan omaaville henkilöille. Se on A. H. Macmillanin kirja Faith on the March, minkä alaotsikkona on kansipaperissa: ”Elämäni riemullisessa palveluksessa Jehovan todistajien kanssa”. Tässä ei ole hahmoteltuna ainoastaan yhden ihmisen usko, vaan kokonaisen sellaisen uskonnollisen liikkeen usko, joka on menestyksellisesti kantanut sitä läpi eräitten myrskyisimpien vuosien, mitä mikään uskonto on koskaan kokenut.
Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran presidentin N. H. Knorrin lukijoille esipuheena kirjoittamassa kirjeessä sanotaan: ”Tämä kirja on enemmän kuin yhden ihmisen kasvavan uskon kertomus. Uskon herra Macmillanin yrittäneen vilpittömästi ottaa ja kuvailla sen uskonnon ytimen, minkä hän tunnustaa antaneen merkityksen hänen elämälleen. Hän paljastaa Jehovan todistajat inhimillisinä. Hän myöntää heidän erehdyksensä ja . . . paljastaa heidän toiveensa sekä esittää järkevät raamatulliset syyt, joiden perusteella nämä toiveet vetoavat kaikenlaisiin ihmisiin. Kirja on suorasukainen ja totuudenmukainen kertomus. Se on ainoalaatuinen ainoastaan A. H. Macmillanin henkilökohtaisilta kokemuksilta. Monissa muissa suhteissa sen olisi voinut kertoa kuka tahansa tuntemistani sadoista Jehovan todistajista.”
Kirjan perusajatus on tähän aiheeseen ensimmäisessä luvussa ”Käännekohta”: ”Ihmiset etsivät nykyään uskontoa, koska elämä ilman Jumalaa ja ihmistä koskevaa totuutta ei tyydytä. Nämä haparoivat ihmiset eivät tiedä, mihin tämä maailma on menossa. Minäkään en tiennyt kerran. Minä en tietänyt, mihin olin itsekään menossa. . . .
”Mitä minä olen löytänyt, sen löytävät tuhannet ihmiset yhä joka vuosi. Ja he ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin sinä ja minä, koska he tulevat kaikista kansallisuuksista, roduista, kaikilta elämänaloilta ja ovat kaikenikäisiä. Totuus ei katso henkilöön. Se vetää kaikenlaisia ihmisiä, ja ne, jotka seuraavat sitä, huomaavat tulleensa vedetyiksi yhä lähemmä yhteen, pois siitä maailmasta, mikä osoittaa nopeasti vähenevää kiinnostusta henkilökohtaiseen tai kansalliseen nuhteettomuuteen.
”Minä tiedän nyt, mihin minä olen menossa. Uskon myöskin tietäväni varmasti, mihin maailma on menossa. . . . Kun aloin ensin etsiä näitä vastauksia, niin ne eivät olleet läheskään niin ilmeisiä kuin ne nyt ovat. Eihän niitä todistuksia, mitkä me saamme nyt jokapäiväisinä tapahtumina, ollut silloin olemassakaan. Ne olivat siihen aikaan ainoastaan Raamatun ennustuksia, joita eri ryhmät selittivät monilla eri tavoilla. Mutta eräs vakavien Raamatun tutkijoitten ryhmä esitti asiat tavalla, mikä näytti minusta järkevältä. Nyt minä näen, että luottamukseni oli hyvin perusteltu.
”Sinä kysyt minulta, miksi olen yhä toimivana tässä liikkeessä, miksi intoni on palavampi ja vakaumukseni vahvempi kuin koskaan. Minä sanon sinulle. Se johtuu siitä, että minä olen elänyt nähdäkseni niiden Raamatun ennustusten, joita pidimme rakkaina ja pyhinä – mutta joita kuitenkin epäuskoiset pilkkasivat ja ivasivat – jo toteutuneen. Se johtuu siitä, että minä olen elänyt nähdäkseni tämän liikkeen niiden takaa-ajamana ja vainoamana, jotka väittivät palvelleensa Jumalaa, kunnes se oli lyöty kuoliaaksi – kuitenkin säilyäkseen ja syntyäkseen uudelleen uuteen elintapaan, uudelleenjärjestettynä vielä voimakkaampaan työhön, mutta kuitenkin antautuneena täyttämään samat vanhurskauden mittapuut, mitkä ovat olleet tunnusomaisia sen toiminnalle alusta pitäen. Minä olen nähnyt tämän liikkeen pitävän kiinni näistä mittapuista ja kieltäytyvän sovittelemasta niiden suhteen hyödyllisyysperiaatteen takia. Olen nähnyt kunnianhimoisten miesten nousevan järjestön keskuudesta ja koettavan johtaa sen harhaan, mutta kohdanneen vain täydellisen tappion, koska suurin osa tämän liikkeen yhteydessä olevista on muuttumattomasti antautunut palvelemaan Jumalaa eikä ihmistä. Olen löytänyt toveruutta, niin, tosi veljeyttä, kaikkiin rotuihin ja kansoihin kuuluvien ihmisten joukossa. Näitä olen kaivannut nuoruudestani asti.
”Voitko sanoa minulle, miksi ihmisellä, joka – ei vain kerran, vaan monta kertaa – on nähnyt sellaista tapahtuvan, mitä hänen sanottiin tulevan näkemään; ihmisellä, joka on tarkkaillut Jumalan ennustetun päätöksen toteutumista ja ennustusten täyttymistä – voitko, minä kysyn, sanoa minulle, miksi tällaisella ihmisellä ei pitäisi olla uskoa? Uskoni vahvistuu joka päivä. Ja koska olen nähnyt niin paljon toteutuvan jo, niin luotan yhä enemmän siihen, että se, mitä minä vielä toivon, toteutuu myöskin jonakin päivänä.”
Tästä perusjuonteesta kasvaa tosi kertomus edistyvästä uskosta. Tekijän pitkä yhteys Charles Taze Russelliin tekee hänet päteväksi kertomaan tämän rakastetun miehen varhaisesta totuudenetsinnästä ja hänen kohtaamistaan koetuksista sekä kiinnostuksesta, mikä kasvoi nopeasti ”tuhatvuotiskauden sarastuksen” sanomaa kohtaan. Hän vie lukijan vuoteen 1914, jolloin odotettiin ”maailman lopun” toiveitten täyttyvän, selittää sitten, miksi vuosi 1914 ei ollut pettymys, ja antaa selvät todistukset siitä, että Saatanan maailman ”lopun aika” tuli tuona vuonna. Sisäinen kapina, mikä seurasi C. T. Russellin kuolemaa, on kuvailtu havainnollisesti ja tarjoaa vastauksen Jumalan järjestön kaikille tahallisille vastustajille. Seuran virkailijoita, kirjailijaa itseäänkin vuonna 1918 kohdannut koettelemus ja heidän sitä seuranneet kokemuksensa Atlantan vankilassa esitetään yksityiskohtaisesti samoin kuin epävarmuus vapautuksenjälkeisestä työstä ja sitten kasvava innostus ja lopullinen ilo uuden maailman yhteiskunnan synnystä. Lakitaistelut, roskajoukon väkivalta, järjestörakenteen muutos alkuperäisiin teokraattisiin mittapuihin sopivaksi, kansainvälinen laajentuminen, miten työ rahoitetaan – kaikki tämä kuljettaa lukijan läpi J. F. Rutherfordin johtoajan, hänen ollessaan Seuran toinen presidentti, ja kolmannen presidentin, N. H. Knorrin, aikaan.
Kirjoittaja esittää eloisan kertomuksen todistaakseen, että uskonto ei ole filosofiaa, jonka pitäisi valvoa ainoastaan ihmisten käyttäytymistä tai muotomenoja valmistaen ”sieluja” ”tämänjälkeiseen”. Hän osoittaa, että oikea uskonto on elämäntapa, muuttunut ajatustapa, jotta voitaisiin mukautua niihin erikoisiin vaatimuksiin, mitkä Jumala on asettanut kaikille, jotka haluavat saada hänen hyväksymyksensä. Hän kuvailee täysin uuden maailman yhteiskunnan, mikä elää juuri nyt tämän uskonnon mukaan, mikä nousee ahneitten, jumalattomien ja itsekkäitten järjestelmien nykyisestä tilasta; yhteiskunnan, jonka muodostavat kaikista roduista, sukukunnista ja kielikunnista tulevat ihmiset, mutta joka on silti liittynyt palvomaan yhdessä Jumalaa.
Hän osoittaa; tämän uuden elämän tien tulleen välttämättömäksi ensimmäisten vanhempiemme, Aadamin ja Eevan, tottelemattomuuden takia, jonka seurauksena kuolema on kulkenut kautta maan, ilman että kukaan pystyisi pysähdyttämään sen tuhotöitä. Hän muistuttaa lukijalle, että Jeesus Kristus lunasti ihmiskunnan antamalla elämänsä lunnaiksi lähes kaksituhatta vuotta sitten, ja kuitenkin kuolemavihollinen hallitsee ylimpänä ihmiskuntaa Saatanan ollessa vielä vapaana tämän asiainjärjestelmän jumalana ja sekaantuessa jokaiseen yritykseen, mihin ihmiset ryhtyvät parantaakseen asemaansa. Vain Jehova Jumala voi korjata tilanteen. Hänen päätöksensä tehdä se ja tapa, millä hän sen toteuttaa, muodostavat nyt koko Raamatun ydinaiheen. ”Hyödymmekö me Jumalan toimintaohjelmasta, riippuu kokonaan siitä, miten me katselemme sitä ja olemmeko me halukkaita hyväksymään sen ja täyttämään iloiten hänen meille asettamat vaatimukset.”
Tämä on meidän sukupolvellemme sopiva kirja. Se on syntynyt lujuutta, uskoa ja vakaumusta etsivän maailman tarpeesta. Kun kansat ovat aseistautuneet hampaisiin asti tuhoavimmilla aseilla mitä milloinkaan on keksitty; kun pelko, viha ja epäily vallitsevat neuvotteluissa; epäluottamus ja petos kaivavat maata vaikeasti saavutettujen rauhanneuvottelujen ja aseistariisumisyritysten alta – niin miten vähäinen kipinä tarvittaisiinkaan maailman sytyttämiseksi liekkeihin! Tässä on kuitenkin toivo, mikä on selvä, järkevä ja todenmukainen.
Tämän kirjan sivuilta tulee esiin kertomus rohkeudesta, hyvin kulutetusta elämästä, itsensä uhraavista miehistä, jotka elivät ainoastaan palvellakseen Jumalaansa ja lähimmäisiään. Tässä on todistus sadoista tuhansista henkilöistä, jotka tarttuvat tietoon ja ahmivat sitä, henkilöistä, jotka palkitaan mielen rauhalla ja sydämen varmuudella. Nämä näkevät selvästi sen, mistä on kysymys: ”Tahdotko sinä kannattaa ja tukea jatkuvasti sellaista asiainjärjestelmää, mikä on täyttänyt maan kärsimyksellä, surulla, synnillä ja kuolemalla? Vai haluatko sinä valita Jumalan rakkaudentäyttämän uuden maailman ja sopeutua siihen?” Tässä on kertomus uskosta, mikä on koeteltu ja puhdistettu tulikokeessa, ja kuitenkin se on iloinen esitys, mikä on säteilevän optimismin täyttämä.
Puhuessaan Raamatussa esitetystä toivosta kirjoittaja kysyy loppuvetoomuksessa: ”Sanotko sinä: Liian hyvää ollakseen totta? Päinvastoin: eikö olisi kehnoa ajattelua päätellä, että langennut ihminen voisi suunnitella paremman järjestelyn Jehovan kuvaksi tehtyjen luomusten tulevaisuudelle kuin kaikkiviisas rakastava Luoja? . . . Oletko koskaan kysynyt itseltäsi: ’Miten paljon minä rakastan todellisuudessa Jumalaa? Jos huomaisin, että Jumalan Sana, Raamattu, olisi ristiriidassa sen kanssa, mitä olen aina uskonut, niin kumpaako minä seuraisin? Jos minun olisi valittava jonkun arvossapidetyn tai erittäin rakkaan henkilön ja Luojani välillä, niin mikä olisi ratkaisuni? Jos laki kieltäisi äkkiä minua palvomasta Jumalaa, jos jatkettu palvonta maksaisi minulle henkeni, niin mitä minä tekisin?’
”Tällaiset olosuhteet saattavat tulla jonakin päivänä eteesi sen ratkaisemiseksi, onko sinulla oikea uskonto. Siitä voisi koitua tosi taistelu sinulle, mutta minä olen varma, että jos sinä teet oikean valinnan, niin se antaa sinulle mielenrauhan ja miellyttää Jumalaa. Minä olen ollut kumminkin näiden sekä monien muidenkin ratkaisujen edessä, ja minä olen nyt päättänyt järkähtämättömämmin kuin koskaan pysyä uskossani. Se on tehnyt elämän elämisen arvoiseksi minulle. Se auttaa yhä minua katsomaan tulevaisuuteen pelkäämättä.
”Toivon, että kertomukseni auttaa sinuakin tekemään niin. Jos se auttaa, silloin se on ollut kertomisen arvoinen.”
[Kuva s. 321]
A. H. MACMILLAN