Lukijain kysymyksiä
● Osallistuvatko nyt Kristuksen kanssa taivaassa olevat voidellun luokan ylösnousseet Harmagedonin hävitystyöhön? – K. R., Yhdysvallat.
Monet ovat tehneet äskettäin tämän kysymyksen, koska kirjan ”You May Survive Armageddon into God’s New World” sivuilla 338 ja 329 sanotaan seuraavaa: ”Toisella puolella nähdään selvästi hengellisen Israelin jäännös ja lukematon joukko ’muita lampaita’, heidän tovereitaan, joita taivaan näkymättömät sotajoukot tukevat Jeesuksen Kristuksen, kuningasten Kuninkaan ja herrain Herran, alaisuudessa, yhdessä niiden hänen voideltujen seuraajiensa kanssa, jotka ovat jo nousseet kuolleista. – Hesekiel 38:8–12; Ilmestyskirja 2:26–29.”
Mitä siinä on sanottu, ei vastaa ehkä nimenomaan tehtyyn kysymykseen, mutta lainattu raamatunkohta, Ilmestyskirjan 2:26–29, vastaa. Jakeet 26 ja 27 (Um) kuuluvat: ”Ja sille, joka voittaa ja noudattaa minun tekojani täydelliseen loppuun asti, minä annan vallan kansoihin nähden, ja hän kaitsee ihmisiä rautavaltikalla, niin että heidät murskataan palasiksi kuin saviastiat, samoin kuin minä sain Isältäni.” Kristuksen Isä, Jehova, sanoo hänestä: ”Pyydä minulta, niin minä teen kansoista sinun perintösi ja maan ääristä sinun omaisuutesi. Sinä murskaat heidät rautavaltikalla ja isket heidät palasiksi kuin savenvalajan astian.” Kristus on saanut siis tätä varten Isältään vallan kansoihin nähden: murskatakseen ne Harmagedonissa, ja tämä sama valta annetaan nyt Kristuksen kanssa taivaassa oleville ylösnousseille voidelluillekin. – Ps. 2:8, 9, Ts.
Sama totuus nähdään Ilmestyskirjan 17:12–14 (Um): ”Ja ne kymmenen sarvea, mitkä sinä näit, merkitsevät kymmentä kuningasta, jotka eivät ole vielä saaneet valtakuntaa, mutta he saavat vallan kuninkaina yhtenä hetkenä pedon kanssa. Näillä on sama tarkoitus, ja niin ne antavat valtansa ja valtuutensa pedolle. Nämä taistelevat Karitsan kanssa, mutta koska hän on herrojen Herra ja kuningasten Kuningas, niin Karitsa voittaa heidät. Nekin, jotka ovat kutsutut ja valitut ja uskolliset hänen kanssaan, voittavat”, nimittäin kaikki ne 144 000.
Kun Harmagedon puhkeaa, niin ei maan päällä oleva voideltu jäännös eivätkä muut lampaat taistele poliittisten kansojen kanssa lihallisella tavalla. ”Vaikka me vaellammekin lihassa, niin me emme käy sotaa sen mukaan, mitä olemme lihassa. Sillä meidän sodankäyntiaseemme eivät ole lihallisia, vaan Jumalan avulla voimallisia kukistamaan vahvoja linnoituksia. Sillä me kumoamme järkeilyt ja jokaisen ylvästelyn, mikä nostetaan Jumalan tuntemusta vastaan, ja me otamme jokaisen ajatuksen vangiksi tehdäksemme sen kuuliaiseksi Kristukselle.” Jehovan maanpäälliset todistajat, niin taivaalliseen kuin maalliseen luokkaankin kuuluvat, paljastavat uskonnollisen eksytyksen, osoittavat tien tosi palvontaan ja varoittavat katumattomia kansoja niiden Harmagedonissa tulevasta täydellisestä murskaamisesta. Vain Kristuksen kanssa olevat näkymättömät taivaalliset voimat, ylösnousseet voidellut mukaanlukien, taistelevat Harmagedonissa ja murskaavat ja lyövät kansat palasiksi kuin savenvalajan astian. – 2. Kor. 10:3–5, Um.