”Naiset puhuvat liian paljon”

Tämä on jouluk. 11. pnä 1954 Saturday Evening Postissa olleen Sophie Kerrin kirjoituksen otsikko. Kun hän ensin tekee sen huomion, että ”naisista on tullut erittäin puheliaita, ilman että heidän sydämeensä, mieleensä tai henkeensä on tullut mitään lisää, mistä voisi olla puhelias”, niin hän sanoo sitten naisten keskustelusta: ”Kumpikaan puoli ei lopeta yhtään virkettä keskeytyksettä, mihinkään kysymykseen ei vastata täydelleen, minkään kertomuksen ei sallita päättyä, ja jos kilpakentälle sattuisi hairahtumaan jokin ajatus, niin sitä ei oteta huomioon, vielä vähemmän kehitetään”. Vaikka toinen saisikin sanottua jotakin ”niin älä luule hetkeäkään, että vastapuoli kuuntelisi todellisuudessa; ei, vastapuoli on kyyristynyt tiukasti nurkkaansa suunnitellen, mitä hän aikoo sanoa”, kun hän voi keskeyttää toisen. ”Sääntö on: jokainen puhuu, kukaan ei kuuntele.” Kirjailija Kerr leimaa nykyajan ylen puheliaan naisen ”sanojen konekiväärin käyttäjäksi, joka on ammuksilla täytetty”. Mutta hän valittaa, että suurin osa siitä on typerää, arvotonta esitettäväksi, ja päättää: ”Katsokaamme asiaa suoraan silmiin. Naiset tarvitsevat vähemmän sanoja ja enemmän ajatusta; vähemmän lörpötystä ja enemmän ajattelevaa hiljaisuutta; parempaa valikointia sen suhteen, mitä he sanovat, ja parempia tapoja, kun he sen sanovat.”

Kuinka erilaisia voivatkaan olla Jehovan näkyvän järjestön teokraattiset naiset! Heillä on mielessään ja sydämessään ja hengessään monta hyvää asiaa, joista voi puhua ja kuitenkin kuunnella kohteliaasti, kun toiset puhuvat, nähdäkseen, miten heidän vastauksensa voivat olla mitä hyödyllisimpiä. Maailman naisista tehty johtopäätös pitää paikkansa myöskin miehistä – molemmat sukupuolet tekisivät hyvin, jos käyttäisivät vähemmän sanoja ja enemmän ajatusta, ja voisivat valita paremmin aineiston, jos he ajattelisivat, mitä Jehovan Sana sanoo arveluttavista ajoista, joista on vaikea selviytyä ja jotka nyt ovat ihmiskunnan edessä.