Poliittinen hyöty vaiko periaate?
KAIKKI älylliset luomukset voivat siveellisesti vapaina valita antatumisen joko periaatteen tai himon hallittavaksi. Periaatteen hallitsemana oleminen merkitsee sitä, että toimii tosiasioitten tuntemuksen perusteella järjen ja omantunnon mukaan. Himon hallittavana oleminen merkitsee toimimista ulkopuolisesta vaikutuksesta, sitä, että antaa henkilökohtaisten vaikutusten määrätä, sellaisten kuin rikkaus, maine, voima, turvallisuus tai tunteitten tai vaistojen tyydytys. Aadam, ensimmäinen esi-isämme, valitsi himon hallinnan vaimonsa Eevan edustaman ulkopuolisen vaikutuksen kautta Jumalan tahdon ja lain edustaman periaatteen hallinnan sijasta. Hänen jälkeläistensä suuri enemmistö on noudattanut hänen esimerkkiään. – 1. Moos. 3:17; Matt. 7:13, 14.
Erittäin voimakas on hallitsevissa asemissa olevien tuntema kiusaus olemaan ulkopuolisen vaikutuksen ja himon hallitsema velvollisuudentunnon ja periaatteen sijasta. Heillä on valtansa takia monia tilaisuuksia käyttää asemiaan omaksi hyväkseen pikemmin kuin oikeuden jakamiseen. Tällainen poliittisen viran väärinkäyttö saa usein poliittisen välttämättömyyden muodon. Jumalan Sana, Raamattu, kertoo useampia kuin yhden tapauksen, missä vastuullisissa asemissa olevat ovat toimineet hyödyn eikä periaatteen perusteella. Aaron salli kansan vaikuttaa itseensä kultaisen vasikan tekemisessä, ja Saul taivutettiin samaten tottelemattomaksi Jumalan käskylle, minkä mukaan amalekilaiset piti hävittää kokonaan. – 2. Moos. 32:1–6, 21–24; 1. Sam. 15:13–23.
Mutta koko historian huomattavin esimerkki hallitusmiehen sovittelusta poliittisen hyödyn takia siinä, minkä hän tiesi olevan oikein, on Pontius Pilatuksen antama. Pilatus oli ryhtynyt hoitamaan maaherran tehtäviään Juudeassa v. 26 jKr. ja joutui toistamiseen yhteenottoihin juutalaisten kanssa, koska hän oli taipumaton hallitusmies, ja he olivat kiihkouskonnollista, itsepäistä kansaa. Pilatus oli omassa taipumattomuudessaan toisinaan tarpeettomasti vuodattanut juutalaisten verta, jopa sekoittaen eräässä tilaisuudessa heidän vertaan heidän uhriensa vereen. – Luuk. 13:1, 2.
Ottaen huomioon nämä tapahtumat voidaan ymmärtää, että kun juutalainen roskajoukko tuli hänen luokseen pääsiäisiltana v. 33 jKr. Jeesus mukanaan, niin Pilatus ei olisi mielellään puuttunut tähän asiaan ja käski heitä rankaisemaan Jeesusta heidän oman lakinsa mukaan. Mutta roskaväki halusi Jeesuksen kuolemaa ja tarvitsi siihen Pilatuksen valtuutuksen. (Joh. 18:31) Kuulusteltuaan Jeesusta ja havaittuaan, ettei hänessä ollut syytä, Pilatus oli valmis vapauttamaan hänet, mutta sitä ei roskajoukko halunnut. Kuultuaan Jeesuksen olevan galilealainen hän lähetti hänet Herodes Antipaan, Herodes Suuren pojan ja Galilean tetrarkan, luokse iloisena tekosyystä, jolla hän voi siirtää edesvastuun toiselle. – Luuk. 23:1–7.
Herodes oli mielissään saadessaan nähdä Jeesuksen, koska hän odotti näkevänsä jonkin ihmeteon, mutta kun hän huomasi Jeesuksen umpimieliseksi, niin hän palautti hänet Pilatukselle. Vaikka tämä teko johti Pilatuksen ja Herodeksen tulemiseen ”sinä päivänä ystäviksi keskenään, he olivat näet ennen olleet toistensa vihamiehiä”, niin Pilatukselle jäi kuitenkin yhä vastuu ratkaisun teosta Jeesuksen suhteen. Hänen mielessään ei voinut olla epäilystäkään Jeesuksen viattomuudesta, ”sillä hän tiesi, että he kateudesta olivat antaneet hänet hänen käsiinsä”. Hän sanoikin kolme kertaa juutalaiselle roskajoukolle: ”Katso, hän ei ole tehnyt mitään, mikä ansaitsisi kuoleman. Kuritettuani häntä minä siis hänet päästän.” – Matt. 27:18; Luuk. 23:8–22.
Pilatus, joka saattoi osoittautua niin itsepäiseksi toimiessaan juutalaisten kanssa, osoittautui erittäin heikoksi ja lujuutta vailla olevaksi periaatteen ollessa kyseessä. Häilyvä kansa, joka juuri neljä päivää aikaisemmin oli tervehtinyt Jeesusta Kuninkaana, vaati nyt hänen henkeään uskonnollisten johtajien aiheuttaman roskaväen kiihoituksen takia. (Luuk. 19:38) Uuden kapinan syntymisen pelko näytteli epäilemättä osaansa Pilatuksen saamisessa myöntymään, niinkuin Matteus ilmaiseekin. (Matt. 27:24) Mutta vieläkin voimakkaampi oli todennäköisesti Pilatuksen rakkaus asemaansa kohtaan ja huoli keisarin suosiosta, mistä tämä asema oli riippuvainen, minkä seikan apostoli Johannes kirjoittaa muistiin. Kun kansanjoukko pilkkasi häntä sanoen: ”Jos päästät hänet, et ole keisarin ystävä; jokainen joka tekee itsensä kuninkaaksi, asettuu keisaria vastaan”, niin Pilatus tuli heikoksi. Hän tiesi tekevänsä väärin myöntyessään; jo se, että hän pesi kätensä julkisesti, ilmaisi syyllisyydentuntoisen omantunnon. Ja niin poliittinen hyöty oli syynä historian suurimpaan rikokseen, rumimpaan murhaan, ainoan milloinkaan eletyn täydellisen elämän väkivaltaiseen lopettamiseen, elämän, joka ei ollut kenenkään muun kuin Jehova Jumalan Pojan elämä. – Matt. 27:24; Joh. 19:12–16.
On ollut monta Pilatusta kautta vuosisatojen, hallitusmiehiä, jotka ovat uhranneet Jehova Jumalan viattomia palvelijoita poliittisen hyödyn vuoksi ja joihin voidaan laskea ne, jotka ovat toimineet Rooman ’kirkon miekkana’ pimeänä keskiaikana. Ja meidänkin keskuudessamme on monta Pilatusta nykyään, vähäisempiä viranomaisia sellaisissa demokraattisissa maissa kuin Yhdysvalloissa, Kanadassa, Sveitsissä ja Italiassa, miehiä, jotka antavat perään uskonnolliselle painostukselle Jehovan palvelijoitten vainoamiseksi, mikä tekee korkeimpiin oikeuksiin vetoamisen välttämättömäksi, ja nämä oikeudet ovat monissa tapauksissa osoittaneet olevansa poliittisen hyödyn tavoittelun yläpuolella. On toisaalta maita, joissa johtavat eli korkeammat hallitusviranomaiset ovat osoittautuneet Pilatuksiksi ollessaan halukkaita uhraamaan Jehovan palvelijoitten edut poliittisen hyödyn takia. Tällaisissa olosuhteissa kärsivät kristityt voivat ammentaa lohtua niistä Jeesuksen sanoista, että Jehova Jumala kostaa aikanaan kaikki tällaiset epäoikeudenmukaisuudet. – Luuk. 18:7, 8.
Periaatteen noudattaminen maksaa jotakin. Se merkitsee totuuden rakastamista, vaikka se ei olekaan suosittua. Se merkitsee Jumalan eikä ihmisten pelkäämistä. Ja se merkitsee väärän voiton vihaamista eikä sen tavoittelemista. (2. Moos. 18:21; Sananl. 29:25) Mutta kaikkien täytyy maksaa tämä hinta ollakseen siveellisesti vapaita, erittäinkin niitten, jotka ovat vastuunalaisissa asemissa ja joilla on valta. Eikä tule tehdä näin ainoastaan siksi, että meillä olisi nyt puhdas omatunto, vaan myöskin sentähden, että me saisimme koko maan Tuomarin, Tekijämme, hyväksymisen. Poliittinen hyöty on se helppo tie, mikä johtaa kuolemaan. Periaatteen tie on vaikea tie, mutta se johtaa oikean tiedon yhteydessä elämään. – Matt. 7:13, 14; Joh. 17:3.