Moraalinen luhistuminen

ERÄS Yhdysvaltain kuuluisa uutisten kirjoittaja kirjoitti kymmenen vuotta sitten: ”Meille on ehdottomasti tapahtuva moraalinen luhistumisen. Juopa sen välillä, mitä me olemme uskovinamme ja mitä me käytännössä teemme, on laajentunut alituisesti. . . . En tiedä tarkalleen, milloin moraalisääntöjen tilalle pantiin se ajatus, että väärintekeminen ei ole edullista. Jos kuuntelette radiokuunnelmia nykyään, niin saatte tietää, että rikos ei kannata – että se ei sovi yhteen hyödyn saamiseen tähtäävän vaikuttimen kanssa. Etsivät saavuttavat aina lopulta rikollisen. Entisinä aikoina oli kostona Jumala ja omantunnontuskat. Nyt on Jumalana J. Edgar Hoover, ja hän on puutteellinen sijainen. . . . Moraaliset säädökset rupesivat antamaan kahdennellakymmenennellä vuosisadalla perään tieteellisille selityksille. ’Tiede’ vahvisti kelvollisimman säilymistä koskevan lain, biologisen valinnan, historiallisen suhteellisuuden, psykologisen determinismin. Uskonnosta tuli taikausko ja moraalista täysin suhteellinen. Jos me jatkamme tätä ajatustapaa, niin demokratia on karilla.” – Los Angelesin News, maaliskuun 29. 1941.

Nykyiset uutiset vahvistavat tämän kymmenen vuotta sitten esitetyn selityksen. Johtavat kasvattajat – mm. kenraali Eisenhower – sanoivat äskettäin, että jos Yhdysvallat aikoo säilyä demokratiana, niin sen täytyy kehittää ”älyllistä ja palavaa uskollisuutta moraalisia ja henkisiä arvoja kohtaan”. Hallitusasioissa ilmenneet lukuisat moraalisten rikosten paljastukset panivat senaattori Fulbrightin sanomaan: ”Demokratia tuhoutuu, minä uskon, luultavammin sen tosi moraalisten periaatteiden turmeltumisen tai hylkäämisen kuin Venäjän aseistetun hyökkäyksen johdosta.” Hän ehdotti, että kongressi tutkisi liittohallituksen toimeenpanevan osaston ”yleisen moraalisen tason”.

Presidentti Truman oli leimannut ”aasimaisiksi” eräät niistä tutkimuksista, mitkä myöhemmin paljastivat paljon poliittista mädännäisyyttä, mutta väitti itsepintaisesti, että hänen talonsa on puhdas ja ettei mitään ”laitonta vaikutusta” ollut olemassa. Hän ei selittänyt ”sopimattomasta vaikutuksesta” tehtyä syytöstä. Mutta hänkin tunnusti moraalisen luhistumisen sanoen, että meidän täytyy ”koettaa mobilisoida maailman moraaliset voimat epämoraalisia voimia vastaan”. Kun oli paljastettu hallituksen lainojen sopimaton käsittely ja kun presidentti oli yrittänyt sivuuttaa asiat väittämällä, ettei se ollut ”laitonta”, niin U. S. News & World Report kysyi maaliskuun 16:ntena: ”Se ei ole usein laitonta. Onko se sopimatonta? Onko moraali mennyt pois muodista?”

Monien kohdalta on niin käynyt. Englannin prinsessa Elisabet sanoi: ”Voimme tuskin olla myöntämättä, että me elämme kasvavan nautinnonhalun, paatuvan materialismin ja alenevain moraalisten mittapuitten aikaa. . . . Uskon, että meidän sukupolvellamme on suuri vaara tulla leimatuksi tekopyhäksi. Ihmiset pelkäävät toisinaan sen tähden osoittaa, että he eivät hyväksy sitä, minkä he tietävät vääräksi.” Sir Stafford Cripps oli sanonut tätä ennen eräälle neuvottelukunnalle, että ”meidän yhteiskuntaelämämme moraalinen tausta on käynyt hyvin hämäräksi ja on toisinaan melkein näkymätön”. Yhdysvaltain senaattori Robert Taft muistutti eräässä kirjoituksessa, missä valitetaan poliittisen moraalin rappeutumista, eräästä lausunnosta, että ”rehellisyyden rappeutuminen julkisessa elämässä on saattanut meidät kunnian hämärään”, ja lopetti: ”Ehkä ihmiset ovat kadottaneet moraalisen rehellisyystajunsa, koska heidän johtajansa ovat kadottaneet sen, mutta minä en usko sitä. Minun mielestäni ihmisillä on pikemminkin toivottoman inhon kuin hyväksymyksen tunne.” – Reader’s Digest, marraskuu 1950.

Maailman suuresti kunnioitetuilla uskonnollisilla järjestöillä näyttää olevan tapana, että vasta kun yleinen mielipide kuohahtaa, nekin löytävät omantuntonsa ja huutavat myöhästyneet vastalauseensa. Eräs pappismies selitti: ”Siivoton ja räikeä käyttäytymis- ja keskustelutapa paljastaa likaisen ja kehnon luonteen. Kaikki tämä kelpaa yleisiin sanomalehtiin, elokuviin, kuvalehtiin ja radion amatööriselostajille sekä tämän ajan kirjallisuudelle, mitkä kaikki näyttävät saatanallisella ja typerällä mielihyvällä sinkoavan halpamaisuuksiaan vasten yleisön kasvoja.”

Pappi R. J. McCracken sanoi viime marraskuussa: ”Suurin vaara, mikä uhkaa tätä maata, on moraalisen raukeuden vaara – hillittömyydeksi muutettu vapaus, oikeuksien vaatiminen ja velvollisuuksien karttaminen, moraalisen tajun turmeltuminen, kansan perinteitten ja vaatimusten heikkeneminen, siinä olevien henkisten voimien lamaantuminen.” Hän sanoi viikkoa myöhemmin samaan tapaan: ”Amerikkalaiset puhuvat usein Venäjästä ateistisena. Se on avoimesti ja peittelemättä ateistinen. Eikö meidän pitäisi kysyä kuitenkin, että missä merkityksessä tai todellisessa mielessä me voimme soveltaa ’kristitty’-nimitystä itseemme tai kansalliseen elämäämme? . . . Onko tämän kansan moraalinen taso – sen politiikka, liike-elämä, kirjallisuus, teatteri, elokuvat, radioverkostot, televisioasemat – kristillinen?”

Eräs New Yorkin kaupungin rabbiini sanoi viime maaliskuussa, että kirkon ja synagoogan pitäisi olla ”omantunnon pistin” hallitsijoille ja hallituksille. Maailmalliset uskonnot ovat aina halukkaita olemaan ”omantunnon pistin” toisille, mutta harvoin on niiden omatunto kiihkeä pistämään niitä itseään. Toisten silmissä olevat rikat häiritsevät niitä enemmän kuin malat niiden omissa silmissä. (Matt. 7:3–5) Huomaa, miten katolilaisuus suhtautui äskettäin paljastettuun uhkapelistä johtuvaan turmelukseen. Mainittuaan tämän julkisen elämän ja urheilun ”kauhistuttavan” uhkapelistä johtuvan turmeluksen Amerikan katolisten filosofien yhdistys pesi puhtaaksi kirkon uhkapelin sanomalla: ”Olkoon päätetty, että vaikka tämä yhdistys onkin vakuuttunut siitä, että uhkapeli ei ole itsessään moraalitonta, niin se tuomitsee täten uhkapelin, mitä suoritetaan sellaisilla tavoilla ja sellaisissa olosuhteissa, mitkä ovat moraalittomia.”

Toht. Reinhold Niebuhr Yhdysvaltain teologisesta seminaarista selitti äskettäin hämmästyneenä moraalista luhistumista: ”Ei ole täysin selvää, miksi kaikki näyttää menneen harhaan ihmisen nykyisessä historiassa.” Raamattu sanoo sen selvästi osoittaen sen olevan osa Saatanan maailman viimeisten päivien merkeistä. (2. Kor. 4:4; 2. Tim. 3:1–5) Raamatun neuvo kiusauksen vastustamiseksi ja väärintekemisen välttämiseksi alusta lähtien on käytännöllinen, ja eräs henkilö kirjoitti tämän pääkohdiltaan New Yorkin Timesiin ja lisäsi sitten: ”On useita, jotka sanovat, että tämä on liian lapsellista, liian yksinkertaista, että asia on monimutkaisempi. Mutta jos se on niin yksinkertaista, niin kuinka monet meistä noudattavat sitä? Totuus on aina yksinkertainen, me vain teemme sen monimutkaiseksi.”

Eivät poliitikot eivätkä yhteiskunnalliset työntekijät enempää kuin papitkaan pysähdytä moraalista luhistumista. Raamatun parannuskeino on käytännöllinen paranne, ja käytännölliset ihmiset soveltavat sen yksinkertaisia parannusmenetelmiä helpotuksen saamiseksi nyt ja pysyvän helpotuksen saavuttamiseksi koko ihmiskunnalle uudessa vanhurskaassa maailmassa. Ne, jotka huokaavat ja valittavat näiden moraalittomien olosuhteitten takia, jotka tuntevat hengellisen tarpeensa, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, tyydytetään ja tehdään iloisiksi. – Hes. 9:4; Matt. 5:3–7.