Lukijain kysymyksiä
● Aadamin jälkeläiset eivät joutuneet ikuisen tuhon alaisuuteen hänen lankeamisensa takia. Miksi nuorten lasten pitäisi kärsiä ikuinen tuho Harmagedonissa siksi, että heillä on jumalattomat vanhemmat? – E.N., Minnesota.
Aadam ja Eeva olivat tuomiolla elämän puun suhteen, ja heidän menettelytapansa ratkaisi heidän kohtalonsa, koska oli tuominta-aika. Aadamin ja Eevan lapset eivät syntyneet siihen aikaan, joten he eivät olleet suoranaisesti eli henkilökohtaisesti tuomiolla Eedenissä. Jumala voi järjestää sen vuoksi lunastuksen kaikille heidän tuleville lapsilleen, jotka hyväksyisivät hänen järjestelynsä ja ilmaisisivat tämän hyväksyntänsä sinä aikana, jona Jumala näkisi hyväksi panna heidät tuominta-aikaan. On todennäköistä, että tämä tuomitsemisaika on suurimmalla osalla ihmisiä, jotka ovat eläneet maan päällä, Kristuksen tuhatvuotishallituksen kestäessä, yleisen ylösnousemuksen tapahtuessa ja sen jälkeen. Kukin on itse vastuullinen tuona tulevana tuominta-aikana, minkä Jumala armossaan järjestää heille, niinkuin Hesekielin 18:20–23 osoittaa.
Mutta kauan ennen tätä aikaa on monilla ihmisillä ollut jo tuomitsemisaikansa, sillä Raamattu osoittaa, että Jumala on asettanut eräitä tuomiokausia ihmisyhteiskunnalle määrättyinä aikoina, jolloin hän on pitänyt ihmisiä vastuullisina heidän omaksumastaan menettelytavasta. Jotta he olisivat tosiaan vastuussa itsestään ja heistä riippuvaisista nuorista lapsista, niin hän antoi viedä heille todistusta, jotta he olisivat tienneet, mistä on kysymys, ja tehneet ratkaisunsa, millä he ratkaisisivat kohtalonsa riippumatta mistään Aadamilta peritystä tuomiosta. Hän ei varoittanut vanhempia ainoastaan heille itselleen, vaan myöskin heidän vastuuvapaille lapsilleen koituvista seurauksista.
Eräs tälläinen tuominta-aika oli Nooan päivien vedenpaisumus, mitä ennen Nooa saarnasi vanhurskautta noin neljä- tai viisikymmentä vuotta. (Hepr. 11:7; 2. Piet. 2:5) Toinen oli Sodoman ja Gomorran tulinen loppu, mitkä kaupungit näkivät enkelten suorittamat varoittavat ihmetyöt ja kuulivat Lootin todistuksen, ennen kuin tulisade lankesi. (1. Moos. 19:11–14, 24) Jeesuksen päivinäkin oli tuomitsemisaika, ja hän varoitti eräitä juutalaisia kaupunkeja Sodomaa ja Gomorraa kohdanneen tuhon kaltaisesta osasta ja tuomitsi eräät kirjanoppineet ja fariseukset Gehennan iankaikkisen tuhon ansainneiksi. – Matt. 11:20–24; 23:33.
Nykyinen aikamme on myöskin tuomion aikaa, mitä kaikki eivät näy täysin oivaltavan. Vartiotorni on julkaissut seitsemänkymmentä yksi vuotta Jumalan Sanan varoitusta, ja Jehovan todistajat ovat vuodesta 1919 lähtien toimineet niinkuin eivät koskaan aikaisemmin maailmanlaajuisen todistuksen antamiseksi tänä tuominta-aikana, jolloin valtaistuimelle noussut Kuningas erottelee kansat ja jakaa paimenena lampaat vuohista. Sekä aikuiset että vanhempiensa vaikutuksen alaiset lapset pilkkaavat ja vainoavat heitä. Koska me siis elämme nyt tuomitsemisaikakautta, niin me sanomme kaikkien ihmisten olevan tuomiolla. Ja koska lapsiakin on olemassa, niin hekin ovat tuomiolla, eikä heitä voida verrata niihin Aadamin ja Eevan jälkeläisiin, jotka eivät olleet olemassa Eedenissä siihen aikaan, jolloin tuo pari oli tuomiokoetuksella.